Puheenvuoro Evakon praasniekan juhlaseminaarissa Iisalmessa
Kielivähemmistöön kuuluvan kansalaisen ei ole yhtä helppo vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin, kun maan valtakieltä puhuvan henkilön. Tiedämme, että esimerkiksi työmarkkinoilla suomen kieltä taitamattoman ei ole ollut helppo saada töitä.
Tämän ovat saaneet kokea erityisesti maahanmuuttajat, joista liian monet eivät ole pystyneet assimiloitumaan maahamme toivomallamme tavalla.
Maamme on tällä hetkellä virallisesti kaksikielinen, suomen- ja ruotsinkielinen. Myös muut maamme kielivähemmistöt saavat harjoittaa äidinkieltään, mutta samaa asemaa suomen ja ruotsin kanssa niillä ei ole.
Kielivähemmistöjemme syntymiseen liittyy sekä tuhansien vuosien pituisia historiallisia sidoksia että valtion rajojen vetämisen seurauksena syntyneitä kulttuurilinjoja. Myös rajan kansa karjalaiset ovat saaneet kokea lukemattomia kertoja sen, miten elämä voi olla kovaa suurten valtojen tekemien rajasiirtojen puristuksissa.
Karjalaisten ohella rajasiirroista kärsineitä suomensukuisia kansoja ovat esimerkiksi ruotsinpuoleisessa Tornionjokilaaksossa elävät meänkieliset, jotka joutuivat Ruotsin puolelle 1800-luvulla Venäjän ja Ruotsin rajasiirtojen seurauksena.
Massamuuton seurauksena syntyneitä kielivähemmistöjä ovat muun muassa Tverin karjalaiset 1600-luvulta ja sata vuotta myöhemmin Pietarin suomalaiset. 1700-luvulla syntyneessä suurkaupungissa suomalaiset työmiehet, palvelusväki ja käsityöläiset olivat kysyttyä työvoimaa.
Aatteellisesta muuttovirrasta kannattaa mainita vuoden 1918 punasuomalaista, jotka lähtivät Neuvostoliittoon kansalaissodan jälkeen.
Äidinkieli on joustava kommunikointiväline, joka elää ihmisten tarpeiden ja elämäntilanteiden mukaan. Tämän ovat huomanneet myös siirtokarjalaiset, joiden halu vaalia omaa kieliperintöään on kulkenut tiiviissä yhteydessä valtakulttuurin suvaitsevaisuuspolitiikan kanssa.
Esimerkiksi Ruotsin ja Venäjän suhtautumiseen vähemmistöjään kohtaan on vaikuttanut historian eri aikoina eri intressit. Kun tarvittiin työvoimaa tai podettiin työvoimapulaa, vähemmistöjä suvaittiin. Jos taas maata vaivasi työttömyys ja muuttoliikettä valvottiin, suhtauduttiin vähemmistöihin usein lähtökohtaisen kielteisesti.
On tunnettua, että valtakulttuuri pyrkii sulauttamaan vähemmistöjä itseensä silloin, kun pienemmät koetaan uhkaksi.
Me olemme päässeet Suomessa onneksi jo kauas tilanteesta, jossa enemmistökielet harjoittavat suhteessa vähemmistöihin sulauttamispolitiikkaa.
Monikulttuurisuus on parhaimmillaan silloin, kun enemmistö- ja vähemmistöryhmät hyväksyvät toisensa ja kulttuuriensa erilaisuuden. Vieraasta kulttuurista tulleille ohjenuoraksi sopii se, että yhteiskunnan tapoja ja kieltä on omaksuttava riittävästi tullakseen toimeen.
Vaikka valtakulttuuri antaisi vähemmistöille mahdollisuuden ylläpitää omaa kieltä ja kulttuuriaan, on vähemmistöryhmien suhtauduttava myös itse vakavasti äidinkielensä säilyttämiseen.
Yhteiskunta voi olla suvaitseva, mutta se ei riitä, jos vähemmistö haluaa sulautua valtaväestöön tai ei arvosta omaa kieltään. Vähemmistön omalla aktiivisuudella on tärkeä rooli äidinkielen säilyttämisessä.
Karjalaisten herääminen oman kielensä vaalimiseen on hyvä esimerkki tavasta, jolla vähemmistökulttuurin tulee toimia. Yksi tärkeistä projekteista on ollut kielen säännönmukaisuuden kehittäminen sekä kielen käytön laajentaminen. Pagistu karjala on nyt myös kirkkokieli, jolle on käännetty Uusi Testamentti ja psalmit.
Karjalan kielen käyttöalan laajentaminen on paitsi helpottanut kielen käyttöä, tuonut sen myös lähemmäksi niitä, jotka haluavat perehtyä kielen välityksellä avautuvaan karjalaisen kulttuurin rikkauteen.
Tulevaisuuden haasteena näkisin karjalan kielen vähemmistökielen aseman vahvistamisen myös luovutetulla alueella Karjalan tasavallassa. Konkreettinen askel eteenpäin olisi, jos karjalankielinen voisi tulevaisuudessa asioida Karjalan tasavallassa viranomaisten kanssa omalla kielellään.
