Arseni, piispa
Korkeasti Siunattu Joensuun piispa Arseni (Jorma Heikkinen, s. 14.7 1957) on Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispa ja Valamon luostarin johtaja.
Piispa Arseni on opiskellut Suomen ortodoksisessa pappisseminaarissa (1979–1983) Pietarin hengellisessä akatemiassa (1983–1988) ja Ateenan yliopistossa (1996–1998).
Hänet vihittiin munkiksi ja munkkidiakoniksi Leningradissa vuonna 1985 ja papiksi Kuopiossa vuonna 1986.
Munkinvihkimyksen yhteydessä hän sai uudeksi nimekseen Arseni pyhän Arseni Konevitsalaisen mukaan.
Isä Arseni toimi vuosina 1989–2004 Valamon luostarin varajohtajana. Hän sai arkkimandriitan arvon arkkipiispa Johannekselta vuonna 1997.
Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispaksi hänet valittiin kirkolliskokouksessa lokakuussa 2004. Tammikuussa 2005 Tuhlaajapojan sunnuntaina eli suuren paaston valmistusviikkojen toisena sunnuntaina hänet asetettiin virkaansa nimikkeellä Joensuun piispa.
Piispaksi vihkimisen toimitti arkkipiispa Leo avustajinaan Helsingin metropoliitta Ambrosius ja Oulun metropoliitta Panteleimon.
Piispa Arseni on tunnettu ikonimaalari ja ikonografian tuntija. Hän on julkaissut muun muassa ortodoksisen sanaston, ikonikirjan ja kymmeniä tieteellisiä artikkeleita.

Finlands Ortodoxa Kyrka