Hallinnon uudistus Karjalan hiippakunnassa

Kunnioitetut isät Esipaimenet, arvoisat hiippakuntapäivien osanottajat

Suomen ortodoksinen kirkko on viimeksi kuluneen 15 vuoden aikana käynnistänyt kolme työryhmää, joiden tehtävänä on ollut kirkon hallinnon suunnittelu. Kahden ensimmäisen työryhmän esityksistä ovat syntyneet mm. nykyinen kirkkolaki ja kirkkojärjestys, kirkolliskokouksen kokoontuminen vuosittain ja väestökirjanpidon keskittäminen kirkollishallitukseen. Merkittäviä uudistuksia kaikki!

Vuoden 2009 kirkolliskokous päätti jatkaa kirkon hallinnon suunnittelua ja sitä varten kirkollishallitus perusti kolmannen työryhmän viime vuoden tammikuussa, siis vuonna 2010. Sen puheenjohtajana on toiminut Valamon opiston rehtori Sirpa Koriala. Työryhmä on vastikään jättänyt mietintönsä kirkollishallitukselle, joka vie sen edelleen marraskuussa kokoontuvan kirkolliskokouksen käsiteltäväksi. Mietintö liitteineen on luettavissa kirkon nettisivuilta.

Mietinnössä pääpaino on siinä, miten Suomen ortodoksisen kirkon voimavarat saataisiin mahdollisimman hyvin toteuttamaan vuonna 2009 hyväksytyn kirkon strategian kolmea linjausta eli aktiivista jumalanpalveluselämää, koulutus- ja kasvatustehtävää sekä lähimmäisvastuuta ja diakoniaa. Toimikunnan mielestä kaiken hallinnon tulee palvella näitä ydintoimintoja.

Mietintö sisältää ehdotuksia kirkolliskokouksen, keskushallinnon, hiippakuntahallinnon ja seurakuntahallinnon kehittämiseksi. Tässä tilaisuudessa keskitymme seurakuntahallinnon ja hiippakuntahallinnon kysymyksiin Karjalan hiippakunnan osalta.

Kirkkomme, ja niin myös Karjalan hiippakunta, elää osana tuotanto- ja väestörakenteeltaan ja taloudeltaan muuttuvassa yhteiskunnassa. Emme ole irrallinen saareke, vaan osa Pohjois- ja Etelä-Savon maakuntia, Pohjois-Karjalaa ja osin myös Keski-Suomea. Alhainen syntyvyys, eliniän pidentyminen ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle merkitsee väestön voimakasta ja entisestään nopeutuvaa ikääntymistä. Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa kerrottiin, että vuonna 2035 melkein joka kolmas suomalainen on yli 65-vuotias.

Toisaalta työikäisen väestön ja lasten määrä on vastaavasti alueellamme vähenemässä. Viimepäivien työmarkkinakeskusteluissa on puhuttu yhteiskunnan ikäryhmämurroksesta. Maamme tuotantorakenteen seurauksena työikäisen väestön määrä on laskenut ja laskee edelleen muuttoliikkeen vuoksi, eniten juuri Itä-Suomen maakunnissa. Maaseutupainotteisilla alueilla alle 15-vuotiaiden määrän arvioidaan vähenevän 30-50 % vuoteen 2030 mennessä. Ennusteet saattavat tuntua pessimistisiltä, mutta siitä huolimatta ne on syytä ottaa vakavasti myös omassa kirkossamme.

Miten edellä kuvattu yhteiskunnan kehitys ilmenee Karjalan hiippakunnassa ja sen seurakunnissa? Kirkon hallinnonuudistuksen suunnittelun taustaksi työryhmä on analysoinut kirkko-organisaatiomme tämän hetkistä väestörakennetta eli demografiaa, koska sen tunteminen on yksi edellytys hallintoratkaisuille ja tulevaisuuden suunnittelulle. Miten yhteiskunnan rakennemuutos heijastuu Karjalan hiippakunnan seurakuntiin? Siitä muutama graafinen kuva ajattelumme ja keskustelumme pohjaksi. Tarkastelemme ensin hiippakunnan ja seurakuntien nykyistä ikärakennetta ja sen jälkeen väestörakenteen muutosnopeutta kahtena ajanjaksona. Niistä pidempi kattaa neljännesvuosisadan ja lyhyempi viisi viimeistä vuotta eli suurin piirtein tämänhetkisen kehitystilanteen. Analyysin aineisto on kirkollishallituksen arkistosta.

Hiippakunnan väkimäärä on vähentynyt hyvin tasaisesti koko neljännesvuosisadan ajan, eikä pysähtymisen merkkejä on havaittavissa. Pääasiassa väkimäärän pienentyminen johtuu yhteiskunnan rakennemuutoksesta, mutta myös muutokset yhteiskunnan arvopohjassa ja muuttumassa oleva asennoituminen hengellisyyteen eli yhteiskunnan voimistuva sekularisoituminen ovat vaikuttamassa samaan suuntaan. Kirkon siunaus viimeksi mainitussa suhteessa on kuitenkin ollut sen vetovoimaisuus, mikä ilmenee sekä kotoperäisten että maahanmuuttajien monilukuisena kirkkoon liittymisenä. Sen vastavoima, kirkosta eroaminen, näyttää valitettavasti viime vuosina voimistuneen.

OT 28.10.2011