Helsinki hakee pappia ja tiedottajaa

Venäjänkielisen papin toimi

Hakijan tulee täyttää ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen 132 §:n mukaiset kelpoisuusehdot. Palkkauksessa noudatetaan Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimusta.

Toimeen valittavalta edellytetään kokemusta venäjänkielisestä ja monikulttuurisesta työstä sekä moitteetonta venäjän kielen taitoa.
 
Papin toimi sijoittuu ortodoksisen kirkon palkkausjärjestelmässä vaativuusryhmään 9. Papin lähiesimiehenä toimii kirkkoherra.
 
Hakemukset, joista käy ilmi hakijan koulutus sekä aiempi työkokemus, osoitetaan ja toimitetaan viimeistään perjantaina 14.10.2011 Helsingin hiippakunnan piispalle: Helsingin metropoliitta Ambrosius, Kallvikintie 28, 00980 Helsinki.

Osa-aikaisen tiedottajan toimi

Hakijalta edellytetään viestinnän alan korkeakoulututkintoa, muuta soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai muulla tavoin hankittua tiedottamisen monipuolista ammattitaitoa sekä aiempaa työkokemusta alalta.

Hakijalla tulee olla vahvat vuorovaikutustaidot ja kyky kommunikoida suomen kielen lisäksi myös englannin ja ruotsin kielillä. Tehtävien hoitamisen kannalta venäjänkielentaito on huomattava etu.
 
Tiedottaja huolehtii seurakunnan sisäisestä ja ulkoisesta tiedottamisesta. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös seurakunnan internet- ja intranet-sivujen päivittäminen ja kehittäminen sekä erilaisten tiedotteiden, ilmoitusten ja esitteiden tekeminen.
 
Tiedottajan työn menestyksekästä hoitamista edesauttaa vankka ortodoksisen kirkon ja seurakunnan tuntemus. Tiedottajan tulee olla ortodoksisen kirkon jäsen.
 
Työsuhteen ehdot ovat Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimuksen mukaiset. Toimi on osa-aikainen (50 prosenttia) ja sijoittuu vaativuusryhmään 8. Tehtäväkohtainen palkanosa puolipäiväisenä on 1 267,55 euroa, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanlisää, joka voi olla enimmillään 35 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkanosasta.
 
Hakemukset lähetetään seurakunnanneuvostolle 7.10. klo 16 mennessä osoitteeseen: hakemukset.helsinki@ort.fi. Viestin otsikoksi merkitään ”Tiedottaja". 
 
Lisätietoja tehtävästä antavat tiedottajan lähiesimies Tiina Makkonen, p. 0207 220 619, tiina.makkonen@ort.fi, ja seurakunnan kirkkoherra Markku Salminen p. 0207 220 603, markku.salminen@ort.fi. Rekrytointiprosessissa käytetään tarvittaessa soveltuvuusarviointia.
 
Kirkon vahtimestarin toimi
 
Hakijalta edellytetään soveltuvaa koulutusta ja/tai vahvaa alan työkokemusta. Toimen sijoituspaikka on Uspenskin katedraali.
 
Toimenhaltijan tehtäviin kuuluu normaalien vahtimestarin tehtävien lisäksi turistimyynnistä sekä Uspenskin IT-laitteista huolehtiminen. Tehtävä pitää sisällään myös ilta- ja viikonlopputyötä.
 
Työsuhteen ehdot ovat Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimuksen mukaiset. Toimi on sijoitettu vaativuusryhmään 4, jossa tehtäväkohtainen palkanosa on 1.659,68 euroa/kk. Lisäksi maksetaan henkilökohtaista palkanlisää. Vahtimestarin viikkotyöaika on 38 h 15 min.
 
Vapaamuotoiset hakemukset liitteineen toimitetaan keskiviikkoon 12.10.2011 klo mennessä osoitteella: hakemukset.helsinki@ort.fi. Viestin otsikoksi maininta "Uspenskin vahtimestari". Lisätietoja tehtävästä antaa isä Teo Merras, p. 020 722 0673.

OT 23.9.2011