isä Marko Patronen Oulun kirkkoherraksi
Oulun ortodoksiseen seurakuntaan valittiin uusi kirkkoherra sunnuntaina 2.10.2011 liturgiajumalanpalveluksen jälkeen.
Kirkkoherraksi on 55 äänellä valittu pastori Marko Patronen. Hylättyjä ääniä ei ollut. Toimeen liittyvä valitusaika on kaksi viikkoa.

Metropoliitta Panteleimon ja isä Marko 2.10.2011
Oulun katedraalissa odottamassa kirkkoherran
vaalitoimituksen alkamista.
Isä Marko on syntynyt vuonna 1970. Diakoniksi hänet on vihitty vuonna 1994. Patronen valmistui teologian maisteriksi toukokuussa 2011 Itä-Suomen yliopistosta. Isä Marko on toiminut Oulun hiippakunnassa sekä matkakanttorina, että useissa seurakunnissa kanttorin sijaisena. Hän on johtanut useita kuoroja, sekä toiminut uskonnonopettajana. Oulun hiippakunnan seurakuntien julkaiseman Paimen Sanomat -lehden toimitussihteerin tehtäviä hän on hoitanut 1995-2011. Määräaikaisena hiippakuntasihteerin tehtävissä isä Marko toimi vuosina 1995-2003.
Oulun ortodoksiseen seurakuntaan kuuluu 33 kuntaa Oulun ja Lapin lääneissä. Seurakunnan jäsenmäärä on noin 2 400 henkilöä.
OT 2.10.2011

Finlands Ortodoxa Kyrka