Arkkipiispa Leon puhe Kalevalan ja karjalaisuuden päivän juhlassa Helsingissä 28. helmikuuta 2010.

Hyvät karjalaisen kulttuurin ystävät ja juhlavieraat! Olemme kokoontuneet viettämään karjalaisuuden päivää, jolle tänä vuonna tuo erityisen lisäarvon Kalevalan käsikirjoituksen 175-vuotisjuhla.

Hyvällä syyllä voimme juhlia ja iloita myös siitä, että viime vuonna tuo Elias Lönnrotin kokoama teos julkaistiin ensimmäistä kertaa myös alkukielellä eli karjalaksi.

Kalevala on eepos, joka on syntynyt karjalaisten ihmisten runoista ja lauluista. Karjala on siis Kalevalan koti.

Runot, tarinat ja myytit Karjalan alueella eivät syntyneet tyhjästä, vaan vuosituhansia kestäneen kulttuurivaihdon hedelmänä. Kuten Lönnrot asian jo tuolloin huomasi, karjalaisen kansan esittämissä Kalevalan runoissa kaikuvat samat tarinat kuin monien muiden kansojen legendoissa: kreikkalaisen mytologian Odysseuksessa ja Iliaksessa, saksalaisessa Nibelungenliedin tarinassa ja Viron Kalevipoegissa.

Karjalan geopoliittinen sijainti kulttuurien rajalla merkitsi, että itäisillä kristillisillä arvoilla ja sivistyksellä on ollut merkittävä osa karjalaisen kerrontaperinteen syntymisessä ja muokkautumisessa.

***
Mutta millainen on tuo idän kristillinen perinne? Mitkä ovat sen kerronnan tai itseymmärryksen keskeisimpiä lähteitä? Ja mitä omintakeista tai ainutlaatuista siinä on verrattuna muihin perinteisiin?

Voimme ymmärtää kaikkea tätä tutkimalla kristillisen kulttuurin kulmakiven Raamatun ymmärtämistä idän ortodoksisessa perinteessä. Katsaus eri kieli- ja kulttuuripiireissä vallitseviin Raamatun erilaisiin tulkintoihin antaa meille mahdollisuuden ymmärtää sen, miten lukemattomissa kansanperinteiden runoissa, saduissa ja taruissa hyödynnetään Raamatun kehityshistoriasta omaksuttua kerrontaperinnettä.

Tulemme ehkä harvoin ajatelleeksi sitä, että Pyhä kirja Raamattu ei ole ollut vuosisatoja ainoastaan kirkkojen henkisen ja moraalisen opetuksen perusta.

Raamattu on ollut vuosituhansia myös taiteen inspiraation lähde.

***
Kristillinen tapa jäsentää ja kuvata historiaa poikkeaa merkittävästi tavasta, jolla kaksi muuta suurta maailmanuskontoa juutalaisuus ja islam tulkitsevat perinnettään. Kristillisyyden keskeinen ero noihin uskontoihin on se, että samalla kun Jumala tuli ihmiseksi, tuli hänestä samalla myös kuvattava.

Kristillisyys on sanan ja kuvan uskonto. Deskriptiivinen eli kuvaileva tapa tulkita kristillisyyttä on myös ainoa tapa nähdä sen monikerroksellisuus.

Voimme todeta tämän kun tutkimme eri aikoina ja eri kulttuureissa syntyneitä tulkintoja Raamatun tapahtumista. Eri teksti- ja käännösversioiden ohella on vuosisatojen aikana syntynyt lukematon määrä ikoneja, freskoja, patsaita, veistoksia, maalauksia ja miniatyyrejä, jotka kaikki tulkitsevat eri vivahtein samaa totuutta.

Raamatun inspiraation pohjalta on syntynyt myös valtava määrä kaunokirjallisuutta ja runoutta. Pyhä kirja on myös legendoja ja myyttejä ja näin esimerkiksi mainioita tarinoita myös lapsille.

Kaiken muun ohella Raamattu on siis ihmiskunnan suurin romaani.

Raamattu on myös filosofian lähde. Raamatun Septuagintaksi kutsuttava käännös kreikaksi aloitti vuorovaikutuksen filosofian alkukielen kreikan ja seemiläisen maailman välillä. Tuo kulttuurien kohtaaminen loi pohjan Raamatun tulkinnalle myös poikkitieteellisenä teoksena.

Raamattu on yhtä aikaa uskonnollista ilmoitusta, kaunokirjallisuutta ja runoutta eikä ei siihen voi näin ollen olla vain puhtaasti tieteellistä lähestymistapaa. Luemme ja tulkitsemme Raamattua kulttuuritaustastamme lähtien, ei päinvastoin. Hyvä esimerkki Raamatun erilaisesta tulkinnasta voidaan nähdä esimerkiksi Matteuksen evankeliumin tekstissä ”Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet” (Matt. 16:18–19a).

Roomalaiskatolinen tulkinta lähtee siitä, että kalliolle rakennettu kirkko seisoo Pietarin seuraajan eli Rooman piispan varassa ja juuri paavi on tämän vuoksi kirkon johtaja. Protestanttinen käsitys korostaa sitä, että Pietareita ovat kaikki kristityt, ei vain Rooman piispa. Perinteinen ortodoksinen ajattelu hyväksyy paavin keskeisen roolin Pietarin seuraajana, mutta samalla korostaa, että Pietari jakaa kirkon johdon yhdessä muiden opetuslasten perustamien ja patriarkkojen johtamien kirkkojen kanssa.

Kulttuurin tutkimuksen näkökulmasta katsottuna on selvää, että kaikilla on oikeus omasta kulttuurista ja sen arvoista lähtevään tulkintaan. Laajassa mielessä tämä merkitsee sitä, että voimme hyväksyä sen periaatteen, että karjalaisen ortodoksin käsitys Raamatusta ei ole sen huonompi kuin esimerkiksi saksalaisen luterilaisen yliopisto-oppineen.

Raamatun tulkinta on kulttuurimme peili: moniulotteinen tulkinta kertoo monipuolisesta kulttuuritaustasta, monoliittinen tulkinta kertoo kapeammasta kieli- ja kulttuuriperimästä.

***
Raamatun roolia eri kulttuureissa ja uskonnoissa on pohtinut ansiokkaalla tavalla yhdysvaltalainen historioitsija Jaroslav Pelikan (1923–2006), jonka kirja ”Kenen Raamattu” – Whose Bible Is It? pohtii muun muassa edellä mainittuja seikkoja.

Pelikan kuvaa kirjassaan – jonka saaminen myös suomeksi olisi erittäin toivottavaa – miten nykyisessä muodossa tuntemamme ja yli 2 000 kielelle käännetty Raamattu on muotoutunut kahden tuhannen vuoden aikana.

Pelikan osoittaa, kuinka Raamattu on voitava nähdä historiallisten, kielellisten ja eksegeettisten tutkimustulosten ohella myös kirjana, joka kertoo tarinoita ihmisten kohtaloista – rakkaudesta, sodasta, ilosta, surusta ja etsimisestä.

Professori Pelikanin näkemykset todistavat jälleen kerran sen, miten ilman Raamatusta perittyä narratiivista kertomistapaa olisimme ilman monia muitakin suuria tarinoita. Kalevalakin on syntynyt osana tätä pitkää perinnettä.

***
Kalevalan vaikutuksesta suomalaiseen taiteeseen on kirjoitettu paljon. Kalevala innosti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa niin kirjallisuutta, musiikkia kuin kuva- ja veistotaidettakin. Tunnemme Kalevala-aiheet Aleksis Kiven, Eino Leinon, Jean Sibeliuksen, Leevi Madetojan, Uuno Klamin ja tietysti Akseli Gallén-Kallelan tuotannossa.

Oma mielenkiintoinen lukunsa Kalevalan vaikutusta näkyy käsitöiden kuvioaiheissa ja niiden semantiikassa. Kalevalan kuvioaiheissa näkyvät erityisesti geometriset koristelut, jotka ovat meille tuttuja varsinkin karjalaisista käspaikoista.

Käspaikkojen koristeluissa keskeisenä peruselementteinä on risti, tähti sekä erilaiset figuratiiviset aiheet. Nuo kuvioaiheet ja kompositiot ovat hyvin vanhoja ja niiden taustalla on jälleen kerran kristillisyyden vanhan historian kaikuja.

Ristien ohella esimerkiksi ratsastaja- ja lintuaiheet ovat tuttuja keskiaikaisesta ikonografiasta. Karjalaisten käspaikkojen aiheet ovat hämmästyttävän paljon samansuuntaisia kuin kankaiden teemat Ukrainan ja Balkanin alueilla.

Mielenkiintoista on myös se, että käspaikkojen erilaiset kasvi- ja lintuaiheet ovat muunnelmia Itä-Rooman valtakunnassa käytössä olevista koristeaiheista. Bysantissa käytössä olevat sommitelmat sopeutuivat hyvin karjalaisten omaan luonnon- ja maailmankäsitykseen ja eksoottiset eläimet muuttuivat Pohjolan oloissa tunnetumpiin faunan edustajiin.

Oma lukunsa käspaikan merkitystä oli tietysti sen uskonnollinen käyttö syntymästä hautaan. Syntymän johdosta taloon viedyt rotinat – venäjäksi rodinyi – oli kääritty käspaikkaan, joka oli tyttölapsella myös alku kapioiden kokoamiselle. Monin paikoin Karjalassa oli tapana, että nuo nuoruuden aikana kerätyt kapiot lahjoitettiin sitten pois omien häiden aikana.

Hautajaisissa käspaikat olivat ”pellavaiset portaat”. Niitä käytettiin ruumiin pesemisessä, kanto- ja laskuliinoina vainajan kuljetuksessa, tuulipaikkoina hautaristeissä sekä koristeliinoina muistoaterialla.

Käspaikkojen käyttö ihmiselämän eri vaiheissa merkitsi, että se oli käyttöesineen lisäksi tradition siirtäjä ja säilyttäjä. Käspaikkoihin liittyvä tutkimus osoittaa, miten käsityötaidekin on ollut vuosisatojen aikana pyhyyden tulkki.

Kalevalan tarinoiden inspiroima käsityötaide, musiikki, runous ja kuvataide ovat kaikki samaa Raamatun kertomusperinteen jatkumoa.
    
***
Kalevalan narratiivinen tutkimus on osa pitkää historiallista perinnettä. Kuten Raamatun tutkimukseen liittyvien haasteiden kohdalla äsken totesin, keskeistä on antaa tilaa paitsi erilaisille tutkimusmenetelmille myös henkilökohtaisten kokemusten ja kertomusten kuuntelemiselle. Vain näin pääsemme sisälle kertomuksiin kätkeytyviin sekä metaforisiin että metodologisiin viesteihin.

Tiedämme hyvin, että karjalainen siirtoväki ei voinut toisen maailmasodan jälkeen jäsentää vapaasti historiaansa tai identiteettiänsä. Narratiivisen ja sallivan tutkimuksen sijaan karjalaisuus haluttiin assimiloida osaksi kansallista selviytymistarinaa.

Nyttemmin näistä virallista historiakuvaa haastavista kysymyksistä on kuitenkin voitu aloittaa keskustelu, jota on myös syytä jatkaa edelleen. Meillä on pian käsillä viimeiset ajat, jolloin voimme koota materiaalia niiden ihmisten kokemuksista, jotka kokivat siirtolaisajan henkilökohtaisesti.

Karjalan väestön sopeutumista toisen maailmansodan jälkeiseen Suomeen on tutkittu toistaiseksi vähän sekä ryhmä- että yksilötasolla. Sopeutuminen ei ollut kuitenkaan missään tapauksessa suoraviivainen prosessi. Sopeutuminen onnistui joillakin elämänaloilla hyvin, toisilla huonommin.

***
Kuten Raamatun pitkää kehitystä katsoessamme huomasimme, ihmisen kehitys perustuu perimän ohella impulsseihin ympäristöoloista eli sosiaaliseen vuorovaikutukseen.

Vanhoja kulttuureja katsoessamme me voimme nähdä selvemmin omassa suomalaisessa kontekstissa olevia asioita, joita meidän tulisi kulttuurien aidon vuorovaikutuksen nimissä parantaa.

Ensimmäinen on se, että pyrimme luomaan myös organisaatioiden tasolla vuorovaikutusta, jossa ihmiset eivät joudu roolisuorituspaineisiin. On olennaista, että ihmisen elämään liittyvät onnistumisen kokemukset eivät ole sidoksissa kieleen, uskontoon, sosiaaliseen asemaan tai mihinkään muuhunkaan kuin siihen, että hän on yksilönä arvokas. 

Vaikka jokaisen valtakulttuuriin kuuluu luonnollisesti aina tietynlainen poikkeavuuden vierastaminen, on meidän pyrittävä monikulttuurisuuden juurruttamiseksi muuttamaan – ei yksilöä tai vähemmistöä – vaan nimenomaan valtakulttuuria erilaisuutta hyväksyväksi.

Toinen merkittävä asia on kulttuuristen tukipalvelujen verkostojen avaaminen uusille ihmisille. On karjalaisen kulttuurinkin etu, mitä enemmän sen tutkijoiksi ja tulkitsijoiksi saadaan ihmisiä eri kieli- ja kulttuuritaustasta.

***
Hyvät karjalaisen kulttuurin ystävät ja juhlavieraat. Karjalainen kulttuuri on valmis kulttuurienväliseen vuoropuheluun. Tuon vuoropuhelun tulee kannustaa dialogiin kaikilla taiteen ja kulttuurin keinoilla.

Koska eri perinteet ja kulttuurit kohtaavat ja sekoittuvat nopeasti globalisoituvassa maailmassa, on vähemmistökulttuurien maailmankuvan ja elämäntapojen tunnetuksi tekeminen tärkeä haaste.

Myös karjalainen kulttuuri on uudistuvaa. Karjalaisen taiteen ja kulttuuriperinnön tuntemusta ja tutkimusta lisäämällä voimme osoittaa myös Suomeen muuttaneille maahanmuuttajille, että suomalaisuus ei ole vain kulutuskulttuuria vaan monikerroksellista ja historiaan ankkuroituvaa.

Raamatun pitkän kehityshistorian tuntien voimme todeta sen, miten kulttuurien kohtaaminen on tuottoisaa ja synnyttää aina myös uutta kasvustoa.