Arkkipiispa Leon kolumni Analogi-lehteen 18. marraskuuta 2009.

Toisen maailmansodan jälkeen Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa johdettiin talouskasvun opein. Tätä varten valjastettiin myös maailman hiili-, öljy- ja metsävarannot. Alkoi puoli vuosisata kestänyt aika, jolloin vannottiin jatkuvan kasvun ja vaurauden lavean tien tuomaan onneen.

Ilmaston lämpeneminen, aavikoituminen, valtamerien pinnan nouseminen sekä öljy- ja jalometallien loppuminen luonnosta puhuvat selvää kieltä siitä, että nyt tuon kasvun tie on kuljettu loppuun. Tulevaisuutta ei voida rakentaa sen paremmin kestävän kuin vihreänkään ”kehityksen” varaan.

Olemme tilanteessa, jossa meidän kysyttävä, miksi ihmisestä – luomakunnan puutarhurista – on tullut sen pahin vihollinen?

On mielenkiintoista huomata, miten monet kuluttamisen vähentämisen viisautta saarnaavista talousasiantuntijoista tuovat ehkä tietämättäänkin esille koko joukon kristillisiä argumentteja. Talousgurut korostavat, että kulutuksen pysyvä vähentäminen on mitä suurimmassa määrin ihmisen luovuutta kunnioittava periaate, sillä materian vähentäminen on tilan tekemistä henkiselle.

Uusi ekologisempi elämä merkitsee haastetta myös länsimaiselle vapaudelle. Yksilön tai yksittäisen valtion subjektiivinen oikeus vaurastua ja omistaa ovat yhä heikommin perusteltuja elämän päämääriä.

Uutta ekologisempaa elämänjärjestystä varten tarvitaan uudenlaista yhteisöllisyyttä. Kirkon tarjoama ohjelma on yksinkertainen ja vuosituhansien aikana hyväksi koettu. Sen ydin on avoin asenne uutta vaatimattomampaa elintasoa kohtaan ja kulutuksen rajoittaminen.

Muutosten vuoksi Euroopan ja Pohjois-Amerikan mallin mukainen länsimainen elämäntapa saa rinnalleen uusia yhteisöllisyyden muotoja. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisen sijan tulevaisuuden tekemisessä saa esimerkiksi Lähi-idässä vanhojen ortodoksisten kirkkojen parissa vallinneet kulttuurit.

Esimerkiksi Libanonin, Irakin ja Syyrian ortodoksit ovat eläneet vuosisatoja yksinkertaista elämää sopusoinnussa luonnon kanssa. Jospa nuo vanhat vähän kuluttavat kulttuurit tarjoavat lännelle sekä henkisesti että ruumiillisesti terveemmän mallin elää?

Ortodoksinen kirkko on nähnyt historian aikana monta taloustaantumaa ja ollut todistamassa monen ikuisesti kestäväksi ennustetun maailmanvallan kaatumista. Kulutuksen väheneminen ja kulutustottumusten muuttuminen ovat kirkollemme nytkin mahdollisuus. Jos omistaminen vähenee niin jakaminen lisääntyy. Tie onneen käykin kulutuksen lavean tien sijasta kieltäytymisen kapeaa polkua pitkin.

Yhteiset ponnistukset uuden askeettisemman ja vähemmän luontoa kuormittavan maailman puolesta ovat ensiaskeleita oikealla tiellä.