Koriala Sirpa

Sirpa Koriala (s. 17.3.1964) on toiminut Valamon kansanopiston rehtorina vuodesta 2002. Opistoura alkoi vuonna 1993 kirkkomusiikin opettajana ja sittemmin apulaisrehtorina. Koulutukseltaan Sirpa Koriala on kanttori ja teologian maisteri.

Lisäksi Koriala on suorittanut muun muassa johtamisen erikoisammattitutkinnon sekä osallistunut Suomen kansanopistoyhdistyksen johtamis- ja strategiavalmennuksiin.

Kanttorin ja uskonnonopettajan tehtäviä hän on hoitanut muun muassa Joensuun, Lieksan ja Ilomantsin seurakunnissa. Lisäksi hän on toiminut suunnittelijan tehtävissä Joensuun yliopistossa. 

Koriala on toiminut Suomen ortodoksisen kirkon hallinnon kehittämisen jatkotyöryhmän puheenjohtajana 2010–2011, kirkolliskokouksen maallikkojäsenenä 2007–2010, kirkon työhyvinvointityöryhmän jäsenenä 2008–2009,  kansainvälisen, ekumeenisen Oikosnet-Europe -järjestön hallituksen jäsenenä, varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana 1999–2009, Elinkenoelämän keskusliiton aluehallituksen jäsenenä vuodesta 2007, Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston hallituksen jäsenenä 2008–2010, Pyhien Sergein ja Hermanin veljeskunnan komitean jäsenenä ja varapuheenjohtajana vuodesta 2006, jäsenenä kirkon työryhmässä seurakuntien taloudellisten toimintaedellytysten selvittämiseksi 2002–2003, Ortodoksisten kanttorien liiton hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana 1993–2004 ja Joensuun ortodoksisen seurakunnan valtuuston jäsenenä 2002–2007.