Kristoduli, nunna

Nunna Kristoduli (Anna- Leena Lampi, s.18.6.1945) Lintulan luostarista liittyi ortodoksiseen kirkkoon vuonna 1964. Opiskeluaikanaan hän toimi kesäisin Kuopiossa kirkkomuseon oppaana ja kolmena vuotena uskonnonopettajana Helsingin ja Lahden seurakunnissa. Hän suoritti myös tutkintoja pappisseminaarin ulko-opiskelijana.

Suoritettuaan filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa pääaineenaan antiikin kreikka hän siirtyi vuonna 1973 sisareksi Kreikkaan Bytouman Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen luostariin. Luostarissa hän muiden kuuliaisuustehtäviensä ohella suomensi Filokalian viisi osaa ja muitakin teoksia.

Vuonna 2001 hän palasi Suomeen Lintulan luostariin. Hän on kirjoittanut lukuisia hengellisiä kirjoja ja on yksi Synaksarion-sarjan kääntäjistä.

Nunna Kristodulin elämän hengellisiä vaikuttajia ovat olleet Arkkipiispa Paavali (+1988) ja kreikkalainen igumenia Eufimia (+ 1985).