”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen.”

Pikkupoikana mietin innokkaasti tämän joululaulun säkeen merkitystä. Olihan joulu odotettu juhla. Joulukuusi, lahjoja, jouluruokia, tunnelmaa. Mutta miten se voisi olla ”aina”?

Siitä yli 50 vuoden kuluessa olen vähitellen oivaltanut, miksi tarvitsemme juhlapyhiä. Niiden muistaminen auttaa jaksamaan arkena. Niistä saa kokemuksia, jotka syventävät ymmärrystä.

Joulun keskeisin merkitys on siinä, että Jumala syntyi ihmiseksi Kristuksessa. Kristus otti omakseen ihmisyyden antaakseen meille kestävän elämänperustan. Tämä tapahtui rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Hän rakastaa meitä ehdoitta.

Kristus ylittää erilaiset inhimilliset raja-aidat. Hänen tulemisensa ihmiseksi koskettaa kaikkea olevaista. Hän on läsnä kaikessa hengellisessä ponnistelussa ja totuuden etsimisessä. Siksi mekin jaamme joulun iloa näkyvällä tavalla naapureille läheltä ja kaukaa.

Joulun ”ikuisuus” on myös siinä, että Kristuksen tuoma toivo ja rakkaus ylittävät kuolemankin raja-aidan. ”Kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.” (1. Kor. 15:22) Niinpä jouluna kuolonuneen nukkuneet läheisetkin ovat osa meitä. Kaipauksen ja kyyneleidenkin keskellä kasvaa kiitollisuus siitä, että heille joulu on ”ainainen”.