Lähetystyöntekijänä Tansaniassa
James Hargraven haastattelu 30.6.2011.

Kirkon teologiassa todetaan vahvasti, ettei voi olla kirkkoa, joka ei vie ilosanomaa Kristuksesta eteenpäin. Ortodokseina usein suhtaudumme varauksellisesti lähetystyöhön, koska se nostaa mieleen kuvia kolonialismista, alistamisesta ja valloittamisesta. Miten lähetystyö pitäisi ymmärtää ja mitä pitkäaikaisena lähetystyöntekijänä toimiminen tarkoittaa?
”Lähetystyön päämäärä on ihmisen pelastus. Minulle keskeistä on oppia kuuntelemaan ja kuulemaan paikallisia. Olen tullut Tansaniaan muuttumaan ja pelastumaan näiden ihmisten kanssa. Lähetystyöntekijällä tarkoitetaan henkilöä, joka on mennyt toiseen kulttuuriin tuodakseen ihmisiä kirkkoon. Suurimman osan lähetystyöstä tekevät aina paikalliset kirkon toimijat. Kuitenkin esimerkiksi Tansaniassa ulkomaisen lähetystyön tuoma tuki on elintärkeä. Evankeliumin itu kasvaa Tansaniassa, mutta se vaatii vaalimista ja vahvistamista, jota paikallinen kirkko tekee yhdessä sitä tukevien kirkkojen kanssa.”
Olet kasvanut evankelikaalisen kirkon lähetystyöntekijöiden lapsena Keniassa. Mistä oma kiinnostuksesi ortodoksisuuteen ja lähetystyöhön syntyi?
”Ensimmäiset kosketukseni ortodoksisuuteen syntyivät jo lapsuudessani Keniassa. Etiopian sisällissodan aikana perheemme majoitti pakolaisia kotiimme ja vaikutuin heidän kristillisyydestään. Koin siinä vahvaa ja aitoa alkuperäisyyttä, jota etsin aikuisuuteen saakka. Löysin ortodoksisen kirkon uudelleen opiskellessani Floridan yliopistossa.”
”Lapsuuden ja nuoruuden kokemusteni perusteella en ajatellut itselleni lähetystyöntekijän tehtävää, sillä olin hyvin tietoinen vääryyksistä ja tunsin jopa vihaa siitä hyväksikäytöstä, joita lähetystyöhön viimeisten vuosisatojen aikana liittyy. Päädyin Tansaniaan lähetystyöntekijäksi Jumalan johdatuksen kautta. Tukijani ja kirkkoni halusivat lähettää minut ja kirkko tarvitsi taitojani.”
Pitkäaikaisen lähetystyöntekijän tehtävä vaatii sitoutumista kirkkoon ja työhön useaksi vuodeksi. Miten valmistauduit tehtävääsi Tansaniassa?
”Lähetystyö ei ole koskaan vain yksilön uravalinta, vaan kirkko lähettää lähetystyöntekijän tehtäväänsä. Yli kahden vuoden ajan valmistauduin tehtävääni Yhdysvalloissa. Opiskelin lähetystyötä Ortodoksisen lähetyskeskuksen (Orthodox Christian Mission Center) ohjauksessa. Kiersin Yhdysvalloissa rakentamassa verkostoa seurakunnista ja yksityisistä ihmisistä, jotka halusivat lähettää minut lähetystyöhön. Tuo verkosto on sitoutunut kantamaan rukouksia ja tukemaan minua kolmen vuoden ajan. Pidän heihin yhteyttä säännöllisesti.”
Millaisia tehtäviä hoidat Mwanzan hiippakunnassa?
”Lähetystyöntekijän tehtävät ovat moninaisia, mutta minun vastuullani on erilaisia hallinnollisia tehtäviä rakennusprojekteihin liittyen. Olen lisäksi mukana järjestämässä Mwanzan hiippakunnan leiriä, joka tänä vuonna pidetään Ibalen kylässä. Leirille odotetaan amerikkalais-kreikkalais-suomalaista tiimiä sekä 100-200 paikallista nuorta.”
James saapui Tansaniaan huhtikuussa 2010 ja ensimmäinen komennus kestää kaksi vuotta. Sen jälkeen hän palaa Yhdysvaltoihin tapaamaan ja vahvistamaan tukiverkostoaan sekä orientoitumaan uuteen jaksoon. Mitkä ovat olleet vaikuttavimmat kokemuksesi kuluneen vuoden aikana?
”Kulunut vuosi Tansaniassa on kasvattanut valtavasti ymmärrystäni kristillisen elämän todellisuudesta ja urbaanin köyhyyden haasteista Tansaniassa ja erityisesti Mwanzan kaupungissa. Se on vahvistanut kokemustani Kristuksen rajattomasta rakkaudesta meitä jokaista kohtaan. Paras kokemukseni on asettuminen asumaan paikalliseen perheeseen, joka on rakastavan vieraanvaraisuuden kautta opastanut minua osaksi paikallista elämää.”
OT 20.7.2011

Finlands Ortodoxa Kyrka