Leskinen Teresa
Filosofian maisteri Teresa Leskinen (s. 1970) on Suomen ortodoksisen kirkkomuseon johtaja.
Teresa Leskinen on valmistunut 1999 Helsingin yliopistosta pääaineenaan Suomen ja Skandinavian historia. Sivuaineina filosofian maisteri Leskinen on opiskellut arkeologiaa, museologiaa, taidehistoriaa ja uskontotiedettä. Maisterin tutkinnossa Leskinen tutki työläisnaisten uskonnollisuutta 1900-uvun alun Helsingissä.
Teresa Leskinen on työskennellyt opiskeluaikana muun muassa Helsingin ortodoksisessa hiippakunnassa, Suomen merimuseossa, Museoviraston eri osastoilla ja Postimuseossa. Valmistumisensa jälkeen Leskinen toimi museoamanuenssina Vantaan kaupunginmuseossa (2000–2005) ja museonjohtajana Verlan tehdasmuseossa, Unescon maailmanperintökohteessa (2005–2007).
Teresa Leskinen on toimittanut useita museojulkaisuja sekä kirjoittanut artikkeleita suomalaisiin ja ulkomaisiin julkaisuihin ja lehtiin.
Teresa Leskinen on osallistunut seurakunnan neuvoston ja valtuuston työskentelyyn Lahden ortodoksisessa seurakunnassa sekä on toiminut kirkolliskokouksen jäsenenä vuosina 2004–2010.


Finlands Ortodoxa Kyrka