Palestiinaan ruokaturvaa

 

Avustusjärjestö IOCC:n ruokaohjelma takaa yli 10 000 lapselle ja aikuiselle ruuan paremman saatavuuden Gazassa. Ohjelmaan on valittu 1 400 taloutta, jotka pääsevät kasvattamaan kotieläimiä ja puutarhoja.
 
IOCC:n avustus on osa suurempaa Yhdysvaltojen kansainvälisen kehitysyhteistyön (USAID) tukijärjestelyä Gazassa. IOCC:n oma hanke Gazassa on rakennuttanut kasvihuoneita, valuma-alueita ja kastelujärjestelmiä.
 
– Ihannetilanteessa saamme rinnakkaisten toimintojen kautta turvattua alueen ruokatarpeet ja paikalliset voivat saada tuotteita myytäväksi, kertoo Sam Dunlap, IOCC:n edustaja Jerusalemissa.
 
Paikallisten asukkaiden elämää vaikeuttaa huonojen elinolojen lisäksi korkea työttömyys – 40 prosenttia gazalaisista on työttömänä ja 80 prosenttia talouksista joutuu elämään ulkopuolisen ruoka-avun turvin.
 
Ruokaohjelman suurin haaste tulee olemaan kastelujärjestelmien, siementen, ravinteiden ja eläinten saaminen maanviljelijöille. Israelin puolustusministeriön mukaan Länsirannalta Gazaan kuljetettavien tavaroiden viemiseen tarvittavan luvan saaminen voi kestää kuusi kuukautta.
 
Toimivien rajanylityspaikkojen puute hidastaa tavarankuljetuksia. Myös odottamattomat sotilastoimet, mielenosoitukset ja lakot voivat vaikuttaa hankkeen etenemiseen. 
 
Hankaluuksista huolimatta kansainvälinen ortodoksinen avustusjärjestö jatkaa alueen ihmisten auttamista. IOCC avasi Jerusalemin toimiston vuonna 1997 ja on toteuttanut useita maatalous-, terveys- ja koulutushankkeita Gazan kaistaleella, Länsirannalla ja Jerusalemissa.
 
IOCC/Ortaid/OT 22.8.2011