Kristuksessa rakkaat veljeni ja lapseni! Jokaisen liturgiassa alkusiunausta seuraa anomusten sarja, jossa pyydämme rauhaa itsellemme, rauhaa korkeudesta ja rauhaa koko maailmalle. Ikävöimme sitä alkuperäisyyttä, jossa maailmamme heijastaa Jumalan valtakuntaa ja Jumalan rakkaus hallitsee niin kuin taivaassa.

Rauhan kaipuu on läsnä rukouksessamme, mutta ei aina toiminnassamme. Opetuslasten tavoin meidän on jatkuvasti tavoiteltava ja julistettava vaihtoehtoisia tapoja hylätä väkivalta ja sota. Ihmisten väliset riidat voivat olla väistämätön osa tätä maailmaa, mutta niin ei voi olla sodan ja väkivallan osalta.

Rauhan pyrkimykset ovat aina osoittautuneet haastaviksi. Nykyinen tilanteemme on ennennäkemätön, sillä koskaan aikaisemmin yksi ihmisryhmä ei ole tuhonnut näin valtavaa määrän ihmisiä yhtäaikaisesti. Toiseksi, koskaan aikaisemmin ihmiskunta ei ole ollut tuhoamassa omaa planeettaansa. Olemme kasvokkain vaativien olosuhteiden kanssa, johon voimme vastata vain ehdottomalla sitoutumisella rauhaan.

Kutsu rauhaan on kääntymystä säännönmukaiseksi muodostuneesta tavasta toimia maailmassa. Rauha vaatii mielenmuutosta, sitoutumista ja rohkeutta. Rauhantyö on sekä yksilöllinen että institutionaalinen valinta sen välillä toimimmeko kärsimyksen kasvattajina vai poistajina maailmassa.

Oikeudenmukaisuus ja rauha ovat pyhien kirjoitusten keskeisiä teemoja. Ortodokseina muistamme myös Filokalian perinteen, joka painottaa monin tavoin sydämestä nousevaa rauhaa. Pyhä Iisak Syyrialainen sanoo, että "jos teet rauhan itsesi kanssa, taivas ja maa tekevät rauhan sinun kanssasi".

Sisäinen rauha velvoittaa meitä julistamaan rauhaa jokaisella elämän alueella ja koko maailmassa. Tätä alleviivaa myös Jamaikan kokous alateemoissaan: rauha yhteisöissä, rauha maan kanssa, rauha markkinoilla ja rauha kansojen kesken.

Kirkkoina meidän on ymmärrettävä, että rauhantyö vaatii vastuun ottamista koko maailmasta. Meidät haastetaan siirtymään väkivallan, sorron ja epäoikeudenmukaisuuden vastaisesta retoriikasta eettiseltä perustalta nousevaan toimintaan. Vastuu ankkuroituu hyvyyteen, joka kasvaa Jumalan hyväksi ja omaksi kuvakseen luomasta ihmisyydestä.

Rauha, oikeudenmukaisuus ja vapaus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Ne ovat Jumalan lahja ja kutsu kaikille ihmisille elämän muotoon, joka heijastaa ihmisen osallistumista Jumalan koko maailmalle osoittamaan rakkauteen. Rauhan dynaaminen luonne ei kiellä ihmissuhteille luontaisten jännitteiden olemassaoloa, mutta voi lievittää niiden tuhoavaa voimaa oikeudenmukaisuuden ja sovinnon kautta.

Rauha ja siihen pyrkiminen ovat välttämätön osa kirkon elämää ja missiota. Usko pohjautuu raamatullisen tradition kokonaisvaltaisuuteen, jota tulkitaan kirkon liturgisessa elämässä ja käytänteissä. Eukaristia antaa kokemuksen kristillisen uskon kokonaisvaltaisuudesta osana Jumalan pelastushistoriaa sekä liittää meidät rakkaudesta luodun maailmaan.

Eskatologinen kokemus Jumalan yhteydestä ja rakkaudesta ovat avain kristilliselle yhteisölle tradition ja pyhien kirjoitusten tulkintaan. Jumalan ilmoituksen ydin on rakkaus, joka lähettää Jeesuksen Kristuksen tehtävään maailmassa. Patristinen perinne ymmärtää Raamatun väkivaltaiset tekstit viittauksina hengelliseen taisteluun pahuutta ja syntiä vastaan. Siksi Jumalan toiminta Kristuksessa ei ole rinnastettavissa väkivallan kanssa.

On paradoksaalista, että tulemme tietoisiksi asenteidemme ja toimintamme vaikutuksista muihin ihmisiin ja ympäristöömme vasta, kun joudumme uhraamaan jotakin itsellemme rakasta. Monet rauhan pyrkimyksistämme ovat turhia, koska kieltäydymme luopumasta jatkuvasta haluamisesta, tuhlailevasta kuluttamisesta ja ylpeästä kansallistunteesta. On kriittistä tajuta oman toimintamme vaikutus muihin ihmisiin ja koko ympäristöön. Siksi ei voi olla rauhaa ilman oikeudenmukaisuutta.

"Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen" (Matt. 5:9). Jumalan lapseus edellytää omista haluistamme ja intresseistämme luopumista. Se toteutuu Jumalan tahdon etsimisen ja muiden oikeuksien kunnioittamisen kautta.

Tämä on se rauha, jonka ylösnoussut jätti opetuslapsilleen ja toivo, jonka Herra jätti kaikille lapsilleen. Tuo rauha "ylittää kaiken ymmärryksen" (Fil. 4:7 ja sitä pyydän teille rukouksissani marttyyrien istuimella ja Konstantinopolin äitikirkossa.

Konstantinopolin Bartolomeos, teidän harras esirukoilijanne Jumalan edessä.

OT 22.5.2011