Metropoliitta Panteleimonin artikkeli suuresta viikosta tienä pääsiäiseen.

Pääsiäisen aluspäivät vievät mietteet lapsuuden aikaan. Valoisat kuulakkaat kevätillat, päivällä kirkas auringonpaiste pälvien täplittämällä kankaalla. Illan pakkasen kohmettama jää murtuu ritisten maantiellä astuvan kenkien alla. Kirkonkylän lapsijoukko on menossa touhukkaana iltakirkkoon.

Muisteloa voi jatkaa ja muistella kuinka tuolloin, puoli vuosisataa sitten, kaikki oli toisin kuin nyt. Kuinka pitkäperjantai todella tuntui pitkältä päivältä. Kylään ei saanut mennä, taivas oli pilvessä ja lapsikin katsoi velvollisuudekseen muistella ristissä riippuvan Vapahtajan kärsimyksiä.

Tänä päivänä kaikki on toisin. Kaupunkien ja kirkonkylien nuorille on tarjolla muutakin menemistä kuin hiljaisen viikon kirkossa käynti. Eikä enää puhuta hiljaisesta viikosta tai piinaviikosta. Nämä teemat eivät sovi päivän trendi-ihmiselle. Nyt puhutaan pääsiäisviikosta, koska juhla halutaan viettää varmuuden vuoksi etukäteen. Siihen valmistautumisesta ei haluta edes puhua. Sehän tietäisi vain stressiä. Asian tilassa ei ole mitään uutta.

Jo kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina vain osa kristillisen seurakunnan väestä pysyi aktiivisena osallistujana. Jo tuolloin papeilla oli huoli ja tuska saada väki kirkkoon. Houkuttelevia menopaikkoja oli muitakin. Konstantinopolissa muun muassa suurta suosiota saavuttaneet hevoskilpa-ajot kilpailivat kirkkojen kanssa osallistujista.

Mutta miten on oma kilvoittelumme pääsiäisjuhlaan valmistautumisessa? Kristinuskon olemukseen liittyy keskeisesti askeesi. Siihen kuuluva henkilökohtaista ponnistelua vaativa uskonharjoitus unohtuu meiltä helposti.

Ihmisinä olemme kaikki luonnostamme laiskoja ja etsimme asioissa aina helpomman ratkaisun. Ehkä se on ihmisluonnolle ominaista.

Elämässä ei kuitenkaan pääse eteenpäin, ellei näe vaivaa asioittensa eteen. Samoin on sisäisen hengen elämän kanssa. Vastuksista huolimatta on pyrittävä eteenpäin, kohti parempaa ihmistä, kohti parempaa kristittyä. - Kaikki on minulle luvallista - mutta kaikki ei ole hyödyksi, kirjoittaa pyhä apostoli Paavali korinttilaisille.

Valintaa on siis suoritettava. Moni elämän tiellä tarjolla oleva asia saattaa olla meille myös vahingoksi ja niistä on syytä pysyä erillään.

Tämä pahasta erossa pysyminen on sitä arjen askeesia, jota ilman kristillisyytemme muuttuu hengettömäksi. Koko kristikunnan pitkä paastonaika, kilvoituskausi, on kohta takanapäin. Olemme sen aikana yrittäneet puhdistaa sielumme ikkunoita, että pääsiäisen valoisa aurinko pääsisi kirkkaasti valaisemaan sisimpäämme, tai edes kurkistamaan sinne.

Nyt tämä seitsenviikkoinen aika, ja kohta myös piinaviikko, on takanapäin. On juhlan ja ilon aika.

Pääsiäisyön jumalanpalveluksessa kuulemme kirkkoisä Johannes Krysostomoksen "Kultasuun" julistavan: - Älköön kukaan itkekö syntejään, sillä anteeksiantamus on haudasta noussut. Kristus nousi kuolleista - Totisesti nousi! Valoisaa Pääsiäisjuhlaa.

Metropoliitta Panteleimon