Puroniemen ortodoksinen leirikeskus

Ortodoksisten nuorten liiton (ONL) alkuvuosina ortodoksiset kesäleirit järjestettiin Konevitsan luostarin suojissa Keiteleen Hiekassa, jonne luostari oli siirtynyt sodan jälkeen Laatokan saaresta.

Vuodesta 1958 lähtien ONL:n leirejä ryhdyttiin järjestämään Rautalammilla Korpijärven rannalta hankitulla Puroniemen leirialueella.

Alkuaikoina Puroniemen leirit olivat Hiekan leirien tapaan nykymittapuulla valtavia. Osallistujia saattoi olla jopa satoja, kun yhtä aikaa järjestettiin kristinoppikoululeiri ja lisäksi omat leirit kerhonuorille, koulunuorille ja partiolaisille.

Esimerkiksi 1970-luvulla järjestettiin Puroniemessä erikseen kristinoppileiri ja muille nuorille tarkoitettu suurleiri, joissa kummassakin oli osallistujia sadan molemmin puolin.

1990- ja 2000-luvuilla vakiintui käytännöksi järjestää vuoden aikana kaksi kristinoppileiriä sekä yksi tai kaksi lastenleiriä. Leirien osallistujamäärät asettuivat nykyisiin 30-40 osallistujan tietämiin.

Puroniemen puitteet olivat aluksi vaatimattomat. Leiriyöt nukuttiin teltoissa ja ruokahetket vietettiin kannonnokassa istuen. Leirikirkko on alueella kuitenkin ollut jo ensimmäisistä kesistä lähtien.

Ajan myötä Puroniemeen on noussut muun muassa majoitusparakkeja, sauna ja laajennettu päärakennus keittiötiloineen. Näiden parannuksien ansiosta Puroniemeä on voitu käyttää ympäri vuoden ja siellä on voitu järjestää muitakin kuin nuorisotapahtumia.

Vuosien varrella Puroniemessä on pidetty esimerkiksi työleirejä, perheleirejä, virkistysleirejä, leirinohjaajakursseja, jatkokripareita, ristiretkiä, uuden vuoden juhlia ja hiihtoleirejä.

Puroniemen henkeä ja puitteita on ollut luomassa suuri joukko ihmisiä. ONL:n työntekijät ja johtokunnan jäsenet ovat tietenkin olleet mukana tässä työssä, kuka enemmän, kuka vähemmän. Pitkäaikaisimpina heistä voidaan mainita Erkki Piiroinen, Alvi Houtsonen, Teuvo Jetsu ja Pauli Makkonen.

Puroniemen leireillä on lisäksi ollut lukemattomia unohtumattomia persoonia niin leirinjohtajina, ohjaajina kuin pappeinakin, kullekin Puroniemen kävijälle on jäänyt mieleen ne omien leiriaikojen näkyvimmät hahmot.

Yksi legendaarisimmista henkilöistä Puroniemessä on ollut Elli Kotta, joka toimi Puroniemessä emäntänä ja leirien äitihahmona 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella.

ONL:n johtokunta teki viime vuonna usean vuoden kypsyttelyn jälkeen päätöksen luopua Puroniemen leirikeskuksesta. Syynä tähän on leirikeskuksen pieni käyttöaste.

Lähes kaikki ortodoksiset seurakunnat järjestävät nykyään omia leirejään, eikä Puroniemelle ole sijaintinsa vuoksi käyttöä seurakuntien leiripaikkana. Myös ONL:n tähän saakka Puroniemessä järjestämät kurssit ja viikonlopputapahtumat voidaan järjestää muualla ja samalla niitä pystytään viemään tarpeen mukaan eri puolille maata.

Periaatteessa olisi mahdollista tehdä Puroniemessä mittava remontti ja alkaa markkinoida leirikeskusta aktiivisesti ulkopuolisille käyttäjille. Sekä remontti, sitä seuraava ylläpito että markkinointi veisivät kuitenkin huomattavan paljon arvokkaita resursseja, jotka halutaan käyttää mieluummin ONL:n ydintoimintaan eli kirkon nuorisotyöhön.

Jos jokin taho olisi kiinnostunut ostamaan Puroniemen ja säilyttää sen nykyisen kaltaisessa käytössä, olisi ONL kiinnostunut käyttämään Puroniemeä edelleen vuokraamalla sitä tarpeen mukaan.

ONL 27.6.2011