Turkin vaalit lupaa edistystä uskonnonvapaudelle
Pääministeri Recep Tayyip Erdoganin Oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) voitto viime sunnuntain parlamenttivaaleissa lupaa uudistuksia maan uskonnonvapaustilanteeseen.
Erdogan on ilmoittanut haluavansa muuttaa perustuslakia demokraattisempaan ja moniarvoisempaan suuntaan. AKP haluaa korvata sotilasdiktatuurin varjossa vuonna 1982 laaditun perustuslain demokratiaa ja vähemmistöjen oikeuksia vahvistavalla uudella perustuslailla.
Turkin kristittyjen historiallisesti merkittävimmän ryhmän muodostavat Ekumeenisen patriarkaatin kreikkalaiset ortodoksit.
Ortodokseilla, armenialaisilla ja juutalaisilla on vuonna 1923 allekirjoitetun Lausannen sopimuksen perusteella erityisasema, johon kuuluu muun muassa vapautus islamilaisesta uskonnonopetuksesta.
Ekumeenisen patriarkaatin juridinen asema on Lausannen sopimuksesta huolimatta epäselvä. Turkin hallitus ei tunnusta 400-luvulta lähtien Istanbulissa sijainnutta patriarkaattia ortodoksisen maailman keskuksena.
Lukuisat valtionpäämiehet, heidän joukossaan myös presidentti Tarja Halonen, ovat vedonneet Turkin johtoon Ekumeenisen patriarkaatin aseman kohentamiseksi.
Erityisen merkittävä kysymys on patriarkaatin teologisen koulun avaaminen. Istanbulin edustalla sijaitsevalla Halkin saarella toiminut koulu suljettiin 1971 kun Turkki valtiollisti kaikki keskiasteen koulut.
Ekumeenisen patriarkaatin vaikutusvalta Turkin ulkopolitiikkaan on suuri, koska patriarkaatin alaisuudessa elää eri puolilla maailmaa noin 4,5 miljoonaa ortodoksia, heidän joukossaan muun muassa Suomen ortodoksit.
Ekumeenisen patriarkaatin juridista asemaa ja toimintavapauksia pidetään yhtenä Turkin EU-jäsenyyden merkittävimpänä esteenä.
OT 14.6.2011


Finlands Ortodoxa Kyrka