Metropoliitta Ambrosiuksen artikkeli uskontojen vuoropuhelusta.

Uskontojen kohtaaminen ja vuoropuhelu ovat aikamme suuria kulttuurikysymyksiä. Globaalissa maailmassa eri uskonnot elävät yhä useammin rinnakkain. Kun uskonnollinen fundamentalismi on maailman myllerryksessä viime vuosina nostanut päätään, viholliskuvat ovat helposti kärjistyneet eri uskontojen välillä, usein jopa niiden sisällä.

Nykymaailma haastaa meidät kohtaamaan toinen toisemme yhteiskunnan, talouden ja kulttuurin eri osa-alueilla. Suomessakin kohtaamme muiden uskontojen ja maailmankatsomusten edustajia maahanmuuttajina lisääntyvällä vauhdilla.

Samaan aikaan on käynnissä Kirkkojen Maailmanneuvoston toimesta elävien uskontojen dialogi. Uskontojen maailmanlaajuinen eettinen foorumi toimii aktiivisesti. Islamilaiset oppineet hakevat yhteyttä kristillisen tradition ajattelijoihin. Samalla asialla ovat maltilliset muslimijohtajat Lähi-idässä.

Uskontojen vuorovaikutukseen on liittynyt keskinäistä oppimista, ja ortodoksit, vaikka hylkäävät relativismin, myöntävät jonkinasteisen totuuden läsnäolon muissa uskonnoissa. Esimerkiksi professori Peter Bouteneffin mukaan ortodoksinen kristillisyys todella opettaa totuuden täyteyttä, muttei siitä huolimatta väitä omistavansa totuuden monopolia.

Jumalan mysteerin ja läsnäolon täyteyttä ei täysin voida kuvata millään inhimillisellä kielellä. Eri uskonnoilla on käytössään erilaisia kokemuksia ja symbolijärjestelmiä. Ne ovat oleellisesti toisistaan erottuvia, mutta missä määrin ne silti ovat hyväksyttävissä olevia, mahdollisia tapoja kokea ja kohdata itsensä, naapurinsa ja maailmankaikkeus?

Kaikilla ihmisillä on jollain tavoin, ainakin aavistuksenomaisesti tietoa Jumalasta, kaipausta ja halua löytää Jumala. Kirkon uskon mukaan Jumalan kuva ihmisestä ei kokonaan ole kadonnut syntiinlankeemuksessa. Jumala puhuu ihmiselle, ja ihminen kokee Jumalan läsnäoloa.

Jumalan tuleminen ihmiseksi Kristuksessa koskettaa kaikkea ihmisyyttä, sillä Jeesus ”uutena Aadamina” on koko ihmiskunnan edustaja. Kristityille Kristus on ”todellinen Valo, joka valaisee jokaisen ihmisen”.

Pyhän Hengen työ ylittää inhimillisen ajattelun ja mielikuvituksen. Hengen hedelmiä ovat ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä”. Siellä missä näitä hedelmiä on olemassa, näemme jälkiä Pyhän Hengen työstä.

Pyhä Johannes Siinailainen on todennut: ”Hengellisen puhtauden ja valon portaat ovat teologian alku.” Kristillisillä kirkoilla onkin puhtaasti opillisen tarkastelukulman lisäksi käytettävissään myös mystiikan tarjoama lähestymistapa. Sitä kautta Hengen ihmisillä on edellytyksiä ymmärtää toisiaan, myös toistensa ajattelua ja hengellisyyttä. He myös kunnioittavat erilaisia polkuja hengelliseen kasvuun.

Kristinuskon näkökulmasta pohdiskelut hengellisestä totuudesta viime kädessä tihentyvät kysymykseen Kristuksen työn merkityksestä ja ainutkertaisuudesta pelastushistoriassa. Tämä tulee aina olemaan ydinkysymys siinä, miten kohtaamme muita uskontoja. Sen sijaan mielipiteet tulevat varmaan enenevässä määrin vaihtelemaan, ei tunnustuskunnittain vaan kunkin kirkon sisällä siitä, millä tavoin Kristuksen läsnäoloa ja armoa voidaan salatulla tai näkyvällä tavalla löytää muidenkin uskontojen piirissä.

Kristitty ymmärtää, että Kristus itse on läsnä ihmissuvun yhteisessä kaipauksessa keskinäiseen sovintoon, rauhaan ja rakkauteen. Silloin kuitenkin puhutaan arvoista ja etiikasta, jotka joka tapauksessa tarjoavat yhteistä nimittäjää ihmisille eri uskontojen kesken. Uskontojen kohtaamisessa on aina lopulta kysymys kummastakin, totuuden ja rakkauden dialogista.

Metropoliitta Ambrosius