Valamon opistolla uusi ylläpitämislupa

Ylläpitämisluvassa määritellään kunkin oppilaitoksen koulutustehtävä, joka sisältää arvopohjan, opetusalat ja Valamon tapauksessa myös erityistehtävän.
Valamon opisto on kaikille avoin hengellinen ja yhteisöllinen oppimisympäristö, joka järjestää ortodoksiseen ihmiskäsitykseen ja elämännäkemykseen perustuvaa koulutusta. Koulutus vahvistaa vastuullista kansalaisuutta, kansalaisyhteiskunnan yhteisöllistä ja moraalista perustaa, antaa mahdollisuuden ortodoksiseen uskoon ja elämään tutustumiseen sekä valmiuksia jatko-opintoihin. Lisäksi Valamon opisto järjestää ortodoksisen uskon, perinteen, kirkkotaiteen ja kädentaitojen koulutusta, ortodoksisesta perinteestä lähtöisin olevaa hyvän elämän koulutusta sekä koulutusta aktiiviseen kansalaisuuteen, vapaaehtoistoimintaan ja sosiaaliseen toimintaan. Opiston toimii luostariympäristössä ja luostarisääntöjen asettamissa puitteissa.
Kaikkien kansanopistojen ylläpitoluvat uusittiin nyt osana vapaan sivistystyön kehittämistyötä. Määräaikaisia, kahden vuoden ylläpitämislupia sai seitsemän kansanopistoa. Kansanopistot ovat vapaan sivistystyön oppilaitoksia ja niitä on Suomessa yhteensä 88.

Finlands Ortodoxa Kyrka