Valtio ryhtyy tukemaan Romanian ortodoksisen kirkon diakoniatyötä
Romanian parlamentti päätti viime viikolla laista, joka mahdollistaa julkisten varojen ohjaamisen ortodoksisen kirkon humanitaariselle työlle.
Romanian ortodoksinen kirkko on maan suurin uskonnollinen yhteisö, johon kuuluu noin 18 miljoonaa maan 22 miljoonasta asukkaasta.
Viime kuussa Romanian hallitus myönsi kirkolle 2,3 miljoonan euron tuen pääkaupungin Bukarestin keskustaan nousevan katedraalin rakentamiseen.
Ortodoksisuus levisi Romanian alueelle apostolisella ajalla. Alueen ensimmäinen piispa oli Evangelicus, jonka istuin oli Tomiksen, nykyisen Constanţan, kaupungissa Mustanmeren rannikolla.
OT 17.3.2011


Finlands Ortodoxa Kyrka