Varhaiskasvatuksen perusteet julkaistu
Pyhä melu – varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen perusteet on ohjeistus ortodoksisen kirkon lapsityöntekijöille ja esiopettajille, jotka opettavat ortodoksisille lapsille heidän omaa uskontoaan.
”Pyhä melu” (holy noise) on yhdysvaltalaisen teologin isä Alexander Schmenannin lanseeraama käsite, jolla tarkoitetaan lasten ääniä kirkossa.
Ortodoksisen kirkon varhaiskasvatuksen tarkoituksena on tukea kotien kasvatustyötä ja toimia kasvatuskumppanina. Seurakunnilta on puuttunut varhaiskasvatuksen yleinen linjaus, jonka pohjalta voidaan tehdä seurakuntien omat opetussuunnitelmat.
Seurakuntien varhaiskasvatuksen resurssit ovat erilaisia. Vain muutamissa seurakunnissa on varhaiskasvatuksessa palkattua työvoimaa. Suuri osa toiminnasta toteutetaan seurakunnan muiden työntekijöiden oman työn ohella tai vapaaehtoisvoimin. Kirkon strategian mukaan yhteinen ohjeistus on tarpeellinen.
Perusteiden käyttöönotosta järjestetään koulutusta Valamon luostarissa keväällä ja syksyllä 2012. Tämän lisäksi kirkko julkaisee loppuvuodesta 2012 lisämateriaalia kolmen kuukauden jaksoissa yhdessä Ortodoksisen nuorten liiton kanssa.
Lisämateriaaliin sisällytetään tietoa opetussuunnitelmassa mainituista juhlista, annetaan tietoa kohderyhmälle sopivista ja aiheeseen liittyvistä askarteluista ja leikeistä. Lisämateriaalissa kerrotaan myös varhaiskasvatukseen sopivasta pedagogiikasta.
Pyhä melu on vapaasti tulostettavissa kirkon nettisivustolta www.ort.fi/ kasvatus ja koulutus.
Sivustolla on kirkon koulutuskalenteri, josta näkyy varhaiskasvatuksen koulutusajankohdat.
Lisätietoja: Sirpa Okulov, puh. 020 6100 297, sirpa.okulov@ort.fi
OT 23.1.2012

Finlands Ortodoxa Kyrka