Yksi hakija papin toimeen Oulussa

 

Oulun ortodoksisen seurakunnan toisen papin toimea haki määräaikaan mennessä kirkkoherra Lars Ahlbäck Lieksasta. 

Pastori Ahlbäck  on 33-vuotias, valmistunut teologian maisteriksi vuonna 2008 ja vihitty papiksi 2009. Hän aloitti Lieksan kirkkoherran toimessa 1.2.2010.

Oulun hiippakunnan piispa metropoliitta Panteleimon on asettanut hänet ehdolle toimeen. Papin valinnan suorittaa seurakunnanvaltuusto.

Toisen papin sijoituspaikka on Oulun kaupunki. Työsopimussuhteinen toimi täytetään viimeistään 1.1.2012.

Seurakunnan toisena pappina on toiminut vuodesta 1982 lähtien rovasti Kuisma Suopela. Hän on vuosilomalla vuoden 2011 loppuun ja siirtyy sen jälkeen opetustehtäviin.

Oulun ortodoksiseen seurakuntaan kuuluu 33 kuntaa Oulun ja Lapin lääneissä. Seurakunnan jäsenmäärä on noin 2 400 henkilöä.

OT 19.9.2011