Helmikuun 2. päivän juhlan historialla on sekä kristillinen että pakanallinen tausta.

Pakanallisessa perinteessä 2.2. oli juhla, jota vietettiin 40 päivää talvipäivänseisauksesta ja se symboloi ensimmäistä etappia matkalla pimeästä sydäntalvesta kohti kevättä.

Kristillisessä perinteessä helmikuun 2. päivä sai lisäsisältöä siitä, että tuona päivä muistellaan Jeesus-lapsen viemistä 40 päivää syntymän jälkeen Jerusalemin temppeliin.

Kristuksen temppeliintuomisen päivää kutsutaan myös ”Kohtaamisen juhlaksi” (kr. hypapante, kohtaaminen). Termi kuvaa sitä, miten Uusi- ja Vanha-Testamentti kohtasivat Jeesuksen ja vanhus-Simeonin hahmoissa Jerusalemin temppelissä.

Kristuksen temppeliintuomisen juhla on yksi ortodoksisen kirkkovuoden 12 suuresta juhlasta ja kansainvälinen ortodoksisten nuorten päivä.

Auetkoon nyt taivaan portti! Isästä ajattomasti syntynyt Jumala ja Sana on syntynyt Neitseestä ottaen vapaaehtoisesti ihmislihan kutsuakseen hyvyydessään takaisin luontomme ja viedäkseen sen Isän oikealle puolelle.

Simeon ottaa syliinsä kuvaamattoman ja yliolennollisen Sanan, jota taivaissa kannetaan kunniassa valtaistuimella, ja huutaa: Vapahtaja, Sinä uskovaisten pelastus ja lepo, päästä minut nyt menemään sanasi mukaan.

Nähdessään Sinut, Isästä syntyneen ikiaikaisen Sanan, pienokaisena ihailtava Simeon huusi: Minua pelottaa ja säikyttää syleillä käsin Sinua, Herra, mutta pyydän: Päästä nyt laupiaana palvelijasi rauhassa menemään.

(Pyhän Johannes Damaskolaisen juhlaveisuja 700-luvulta)

OT 1.2.2012

Kristuksen temppeliintuomisen ikoni Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmista.