Arkkipiispa Leon saarna tuhlaajapojan sunnuntaina

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kuulimme luetusta Luukkaan evankeliumissa kertomuksen tuhlaajapojasta ja hänen veljestään (Luuk. 15:11–32). Perinnön vaatiminen, holtiton elämä, katumus ja tuhlaajapojan paluu kotiin muodostavat yhden evankeliumin tunnetuimmista ja rakastetuimmista kertomuksista.

Vertauksessa tuhlaajapojan, hänen veljensä ja isän tapa toimia opettavat meitä. Tuhlaajapojan kohdalla evankeliumin opetus on tiivistetty päivän kontakkiveisussa:

”Sinulta saamani isän kunniaperinnön minä mielettömästi hylkäsin ja antamasi rikkauden paheisiin tuhlasin. Sen tähden tuhlaajan sanoin Sinulle huudan: Oi laupias Isä, minä olen syntiä tehnyt Sinun edessäsi. Ota minut katuvana vastaan ja tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.”

Tuhlaajapojan veljen asenne kertoo meille kateuden ja kiittämättömyyden vaaroista. Jokaisen ihmisen katumukseen ja paluuseen johtavaa elämää aina tervehdittävä kannustaen, ei koskaan kaunalla tai kiittämättömyydellä.

Tuhlaajapojan isä on kuva Jumalasta, joka ottaa vastaan kadonneen lampaansa. Isä osoitti ilonsa kuten farao Vanhassa testamentissa: “Ja farao otti sinettisormuksensa sormestaan ja pani sen Joosefin sormeen, puki hänet vaatteisiin, jotka olivat hienointa pellavaa, ja ripusti hänen kaulaansa kultakäädyt” (1. Moos. 41:42).

Vertaus tuhlaajapojasta tuo meille vielä yhden tärkeän elämänohjeen. Kuulimme sen päivän epistolatekstistä (1. Kor. 6:12–20). Ruumis on Pyhän Hengen temppeli, jossa hengen ja aineen on asuttava tasapainossa.

Kahden viikon kuluttua alkava suuri paasto – johon nyt elettävät valmistusviikot meitä johtavat – on aika, jolloin kirkko antaa meille mahdollisuuden etsiä sielun ja ruumiin harmoniaa.

Paaston matkalla pääsiäiseen kirkko auttaa meitä löytämään ruumiistamme päivän korinttilaiskirjeessäkin mainitun Pyhän Hengen temppelin. Tämän merkkinä laulamme tänään ja seuraavina seitsemänä sunnuntaina:

”Synninkatumuksen ovet avaa minulle, oi Elämänantaja, sillä aamusta varhain pyrkii Sinun pyhään temppeliisi minun henkeni, joka kantaa saastutettua ruumiin temppeliä. Mutta Sinä Armollinen, puhdista se laupiaalla armollasi”.

Tuo kirkon valmistama katumuksen tie ei ole murhetta vaan täynnä eräänlaista iloista surua, jonka tarkoituksena ei ole johtaa meitä epätoivoon vaan uuteen elämään.

Uuden elämäntien päässä meitäkin odottaa sama isä, joka kerran otti vastaan syntiä tehneen mutta katuvan tuhlaajapojankin. 

Aamen.

OT 3.2.2012