Oppilaskysely ortodoksisesta uskonnonopetuksesta

 

Suomen ortodoksinen kirkko ja Itä-Suomen yliopisto tekivät tammikuussa 2016 oppilaskyselyn, jolla pyrittiin selvittämään oppilaiden asennetta uskontoon oppiaineena, asennetta uskonnon merkitykseen sekä kiinnostusta ja sitoutumista uskontoon.

Kyselyn suunnittelivat ja toteuttivat kasvatusasiain koordinaattori Sirpa Okulov ja yliopiston ortodoksisen uskontopedagogiikan lehtori Risto Aikonen. Verkossa toteutettu kysely suunnattiin perusasteen 9-luokkalaisille ja lukion ortodoksioppilaille ja siihen vastasi 234 oppilasta. Vastauksia tuli lähes kaikkien seurakuntien alueilta, mutta eniten vastauksia saatiin Helsingin, Tampereen ja Joensuun seurakuntien alueelta. Vastanneista puolet oli peruskoululaisia ja puolet lukion oppilaita. Peruskoulun 9. luokan ikäryhmästä kyselyyn vastasi noin 17 prosenttia oppilaista. 

Edellisen kerran ortodoksisten oppilaiden näkemystään omasta uskonnosta on selvitetty opetushallituksen vuonna 2000 toteuttamassa tutkimuksessa (Rusama 2001), jonka kohteena olivat 9.luokan oppilaat. Asenteiden lisäksi tuossa kyselyssä mitattiin myös oppilaiden tiedonhallintaa eli miten opetuksessa on saavutettu tiedollisia tavoitteita. Aikosen ja Okulovin selvityksessä ei tarkasteltu tätä aspektia.

Nyt tehdyssä kyselyssä oppilaita pyydettiin ottamaan kantaa samoihin asenneväittämiin, jotka esitettiin vuoden 2001 kyselyssä. Tuloksista voidaan havaita, että oppilaiden asenne uskontoon oppiaineena on edelleen voittopuolisesti myönteinen. Vuoden 2001 kyselyyn verrattuna uskonnon opetuksen tarjoamat hyödyt nähtiin selvästi positiivisemmassa valossa. 

Prosenttiluku kuvaa oppilaan arviota siitä, että hän on täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Ensin mainittu luku kertoo vuoden 2001 tuloksista, toinen prosenttiluku nyt saaduista vastauksista. Vastausten prosenttimäärien osalta on huomioitava, että vastaajien joukossa on myös lukiolaisia peruskoululaisten lisäksi.

Uskonto auttaa ymmärtämään erilaisuutta       61%    58%

Pidän uskontotunneista                                    56%    54%

Uskonnossa on kiinnostavia tehtäviä               39%    38%

Uskonto on ikävystyttävä oppiaine                   56%    23%

Oman elämän arvojen ymmärtäminen             58%    60%

Kirkon historian ja perinteen ymmärtäminen    55%    70%

Kirjallisuuden ja muun taiteen ymmärtäminen  23%    40%

Nyt toteutetussa kyselyssä tarkasteltiin myös oppilaiden asennoitumista väittämiin, jotka ovat viime aikoina olleet esillä uskonnonopetusta käydyssä keskustelussa. Näitä asenteita ei tarkasteltu vuonna 2001.

Taulukon prosenttiluku kuvaa oppilaan arviota siitä, että hän on täysin tai jokseenkin samaa mieltä.

Uskonnonopetus antaa minulle:

valmiuksia pohtia tärkeitä elämään liittyviä kysymyksiä    46%

tietoja muista uskonnoista                                                 70%

valmiuksia oman elämän arvojen ymmärtämiseen            60%

Lisäksi vastaajat kokivat, että uskonnonopetus antaa valmiuksia osata huomioida uskonnon merkitys ihmisen elämässä (70%) ja tukee omaa katsomuksellista maailmankuvaa (46%).                                                                           

Kyselyn perusteella voidaan todeta, että uskontoa pidetään mielekkäänä ja arvokkaana oppiaineena. Vastanneista 62 prosenttia pitää sitä tarpeellisena oppiaineena ja vain viidennes tarpeettomana.  

Kaikille yhteistä katsomusainetta ajavat ovat esittäneet väitteitä, joiden mukaan oman uskonnon opetukseen osallistuvat oppilaat kärsivät toiseen opetusryhmään joutumisesta, leimautuvat, eivätkä saa tietoa muista uskonnoista. Nyt tehdyssä kyselyssä saadut vastaukset eivät tue näitä väittämiä. Vastaajista 68% totesi oman uskonnon opetukseen osallistumisen olevan miellyttävää ja vain 15% luonnehti sitä jokseenkin epämiellyttäväksi. Kaikkiaan 62% piti oman uskonnon opetusta kaikille katsomuksille yhteistä opetusta parempana vaihtoehtona.

Oman uskonnon opetus on 62 %:n mielestä parempi vaihtoehto kuin kaikkien katsomusten yhteisopetus. Yhteinen katsomusaine olisi mieluinen vain viidennekselle vastaajista. Kaikki eri katsomukset yhdistävät yhteiset oppitunnit keräsivät vielä vähemmän kannatusta. Oppilaista 44 % vastaa, että ei osallistuisi tällaiseen opetukseen. Noin kolmannekselle tämäkin järjestely sopisi, mutta kaikki eivät osanneet määritellä mielipidettään.

Oman uskonnon opetusjärjestelyihin liittyvät puutteet nousivat selvästi esiin kyselyn avovastauksissa. Sitä ei voida pitää yllätyksenä, sillä myös kirkon vuonna 2008 teettämässä kartoituksessa kävi ilmi, että huonot uskonnonopetusjärjestelyt olivat yleisin syy jäädä pois oman uskonnon opetuksesta. Oppilaat arvostavat silti oman uskonnon opetusta järjestelyjen takkuamisesta huolimatta: vastaajista 54% piti oman uskonnon opetusta tärkeänä. Huomionarvoista on myös se, että peräti 65% piti tärkeänä, että maahanmuuttajat saavat koulussa oman uskonnon opetusta.

 

Printer-friendly version