Pohjois-Suomen luottamusmiesten siunaus

Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispan metropoliitta Panteleimonin aikeena on suuren paaston aikana kiertää kaikissa hiippakuntansa seurakunnissa ja siunata luottamusmiehet tehtäväänsä. 

- Valtuuston jäsenet ovat seurakunnan valitsemia edusmiehiä seurakunnan asioiden hoidossa. Heidän tehtäväänsä siunaamisella osoitetaan luottamushenkilöiden työn tärkeys kirkon hengellisten ja aineellisten asioiden hoidossa, toteaa metropoliitta Panteleimon.

Ortodoksisessa kirkossa on hiljattain pidetty seurakunnanvaltuustonvaalit. Uusien luottamusmiesten järjestäytyminen tehtäviinsä on parhaillaan käynnissä. Seurakuntaa johtava organisaatio jakaantuu kahteen toisiaan täydentävään osaan. 

Seurakunnanneuvoston tehtävänä on edistää seurakunnan hengellistä elämää, vastata hallinnosta ja taloudenhoidosta. Se valmistelee sille määriteltyjen tehtävien puitteissa asioita seurakunnanvaltuustolle. Viimeksi mainittu toimielin käyttää puolestaan seurakunnan päätösvaltaa.

Kirkon traditioon kuuluu Jumalalta siunauksen pyytäminen elämän eri tilanteisiin. Sen vuoksi pappia kutsutaan usein rukoilemaan kotien ja  työpaikkojen keskuuteen taivaallisten voimien läsnäoloa. Myös suotuisien ilmojen pyytäminen ravinnon tuottamiseen, sekä Jumalan johdatuksen pyytäminen suuriin päätöksiin kuuluvat kristittyjen arkeen. 


Oulun seurakunnan valitsemat luottamusmiehet siunattiin sunnuntaina 22.1.2012 liturgian yhteydessä tehtäväänsä. 

Oulun hiippakunta on perustettu vuonna 1980 ja se kattaa Oulun, Vaasan, Kiuruveden ja Lapin seurakunnat. Se on maantieteellisesti kirkon suurin mutta väkimäärältään pienin hiippakunta. Jäseniä on noin 7000.

OT 24.1.2012