

Järjestöt
|
Kirkkokunnan hyväksi toimivia järjestöjä. Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry - PSHV Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta ry Ortodoksisten Nuorten Liitto ry on perustettu vuonna 1943. Järjestön tehtäväkenttä keskittyy valtakunnalliseen nuoriso- ja lapsityöhön koko Suomen ortodoksisen kirkkokunnan alueella. ONL pyrkii tukemaan seurakunnallisella tasolla tapahtuvaa nuorisotoimintaa järjestämällä seurakuntien kanssa yhteistyössä mm. nuorisotapahtumia, kerhonohjaajakoulutusta, leirejä sekä julkaisemalla opintomateriaalia kerho-, koti- ja koulukäyttöön. ONL järjestää Rautalammilla sijaitsevassa Puroniemen leirikeskuksessa leirejä ja tapahtumia kaikille Suomen ortodoksinuorille. Vuosittain liiton järjestämille vuosijuhlille osallistuu useita satoja nuoria eripuolilta Suomea. ONL myös julkaisee ortodoksilapsille 8 kertaa vuodessa ilmestyvää Tuohustuli-lehteä. Keskusjärjestönä ONL osallistuu myös kansainvälisten ortodoksiyhteyksien kanavoimiseen lähettämällä mm. omia edustajiaan kansainvälisiin kokouksiin ja tarjoamalla koulutusapua muiden maiden ortodoksijärjestöille. Ortodoksisten Nuorten Liitto ONL ry. Ortodoksinen Lähetys ry Käytännön työstä vastaa päätoiminen lähetyssihteeri Aino Nenola. Järjestöä johtaa kahdeksanjäseninen johtokunta, jonka puheenjohtaja on arkkipiispa Leo. Järjestön pankkitili on OP 529002-2305047 lahjoitukset, lähetyskeräykset, koulupankki; OP 529002-2299133 jäsenmaksut. Järjestöön voivat jäseninä kuulua yksityishenkilöt ja yhteisöt. Ortodoksinen Lähetys ry Ortodoksinen Opiskelijaliitto - OOL Ortodoksinen Opiskelijaliitto ry. on ortodoksiopiskelijoiden järjestö Suomen ortodoksisessa kirkkokunnassa. Vuonna 1948 perustettiin Ortodoksinen Ylioppilasliitto, jonka nimi vaihdettiin 1980-luvun taitteessa Ortodoksiseksi Opiskelijaliitoksi. Jäseninä oli jo tuolloin muitakin kuin ylioppilaita. OOL:n alaosastot järjestävät toimintaa ympäri Suomea. Opiskelijaliitto julkaisee Logos-lehteä. Ortodoksinen Opiskelijaliitto Suomen Ortodoksisten Opettajain Liitto SOOL SOOLin tarkoituksena on toimia ortodoksista uskontoa tunnustavien eri aineiden opettajien yhdyssiteenä, pyrkiä parantamaan ortodoksisen uskonnonopetuksen asemaa ja opettamisen mahdollisuuksia kouluissa sekä valvoa jäsentensä taloudellisia etuja. Mukana liiton toiminnassa on tällä hetkellä uskonnonopettajia, luokanopettajia ja eri aineiden opettajia. Suomen Ortodoksisten Opettajain Liitto Ortodoksisten Pappien Liiton tarkoituksena on ylläpitää yhteyttä ortodoksisen vihityn papiston ja teologista koulutusta saaneiden henkilöiden kesken, edistää kristillis-siveellistä elämää ja tietoutta, seurata papiston ja kirkollisiin tehtäviin valmistuvien koulutusta, valvoa heidän etujaan sekä ylläpitää stipendirahastoa ja hautausapurahastoa. Liitto toteuttaa toiminta-ajatusta mm. järjestämällä kokouksia, luentopäiviä, seminaareja, juhlia, opinto- ja pyhiinvaellusmatkoja, retkiä ja muuta jäsenten yhteistoimintaa tekemällä sisälähetystyötä. Liitto myös julkaisee ja levittää uskonnollista kirjallisuutta. Ortodoksisten Pappien Liitto Ortodoksisten Kanttorien Liitto ry Ortodoksisten Kanttorien Liitto ry Suomen ikonimaalarit ry Suomen ikonimaalarit ry |