Ortodoksisen kirkon historiaa
|
Kirkon ensimmäinen vuosituhat Ortodoksisuuden saapuminen Venäjän kautta Suomeen Suomen itsenäistymisestä nykypäivään |
Kristuksen kirkko syntyi helluntaina Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. Kristus vaikuttaa kirkossa edelleen joka päivä, minkä vuoksi kristillinen kirkko on kasvanut ja muuttunut kuluneiden 2000 vuoden aikana.
Kirkon ensimmäinen vuosituhat
Kristinuskon perustana on juutalainen uskonto ja Kristuksen toiminta maan päällä hellenistis-roomalais-juutalaisessa kulttuuriympäristössä. Ensimmäisten vuosisatojen aikana oli olemassa hyvin runsaasti erilaisia kristinuskon tulkintoja. Näistä osa yhdistyi 300-luvulla katoliseksi kirkoksi, kun Rooman keisarikunta teki kristinuskosta valtion virallisen uskonnon. Katolinen kirkko määritteli seitsemässä kirkolliskokouksessaan vuosien 325 ja 787 välisenä aikana ne perusperiaatteet, joiden varassa läntinen ja itäinen kristillinen kirkko tänäkin päivänä elää.
Itä- ja Länsi-Euroopan valtiollisten olojen erilaisuus johti siihen, että katolisen kirkon läntinen suuntaus sai aluksi voimakkaan poliittisen luonteen. Kirkon oppi alkoi myös paikalliskirkoissa kehittyä eri suuntiin, eikä enää 800-luvun jälkeen kyetty järjestämään kaikkien tunnustamia yhteisiä opillisia kokouksia. Yhteiskunnallinen kehitys johti siihen, että läntinen kirkko joutui määrittelemään oppiaan 1000-luvulta lähtien suhteessa itsenäisiin taloudellisiin, opillisiin ja poliittisiin keskuksiin. Lopulta erot idän ja lännen välillä muodostuivat pysyviksi: kirkko jakautui 1200-luvun lopulla. Länteen muodostui roomalais-katolinen kirkko ja itään jäi ortodoksinen kirkko.
Idän kirkkoon kuului ns. vanhoista patriarkaateista neljä: Konstantinopoli, Aleksandria, Antiokia ja Jerusalem. Länsi kuului kokonaisuudessaan
Rooman patriarkaattiin. Lähi-idän muslimivalloituksen jälkeen 600-luvun alkupuolella Konstantinopoli saavutti ylivertaisen aseman idässä. Jumalanpalveluselämä kasvoi yhteydessä keisarillisen hovin symboli- ja seremoniamaailmaan. Tästä on edelleen havaittavia merkkejä kirkon ulkoisessa ilmeessä. Samalla on kuitenkin korostettava, että kirkon liturgiset käytännöt ja tavat ovat jatkuvasti kehittyneet ja muuttuneet.
