Usein esitettyjä kysymyksiä
Mihin perustuu tuohuksien käyttö ortodoksisessa kirkossa?
Kirkkokynttilöitä alettiin käyttää kirkossa ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Tuohus on alkujaan kastekynttilä, joka kasteen yhteydessä annettiin kastettavalle ja kummeille kuvaamaan kasteessa saatua Kristuksen valkeutta, joka valaisee kastetun sielun. Eusebios Kesarealainen (n. 262 - n. 339)kertoo, että pääsiäisyöpalveluksen aikana uskovaiset sytyttivät niin paljon kynttilöitä, että tuntui kuin yö olisi muuttunut päiväksi. Tapana oli käyttää vahakynttilöitä. Niitä oli jopa niin suuria, että ne olivat pilareiden kokoisia. Pyhä Jerome (342 - 420) vastatessaan skismaatikon Vigilantiuksen syytöksiin, joka moitti ortodokseja kynttilöiden sytyttämisestä kirkoissa päivälläkin, sanoo: "Kaikissa ortodoksissa kirkoissa sytytetään tuohuksia evankeliumin lukemisen aikana, ei vain siksi, että ne antavat valoa ja poistavat pimeyttä, vaan myös julistamaan ilosta."Tähän käytäntöön liittyy syvällinen tarkoitus, joka on kiinteästi yhteydessä ortodoksisiin jumalanpalveluksiin ja ortodoksiseen uskoon. Tuohus on ikään kuin pieni uhri ja oman kastelupauksen vahvistaminen joka kerran, kun kastettu sytyttää tuohuksen. Jokaisen kristityn antama ropo jokaisesta sytytetystä kynttilästä hyödyttää kirkkoa, tuohuksen sytyttämisellä jokainen kristitty tulee läheisempään yhteyteen kirkon ja jumalanpalvelusten kanssa, ottaen niihin aktiivisemmin osaa ja näkymättömästi lämmittäen sieluaan kynttilän näkyvällä valolla.
Mutta tuohuksilla on vielä eräs syvämielinen tarkoitus. Palava tuohus esittää uskovan koko elämää syntymästä kuolemaan. Se edustaa sisäistä rakkauden liekkiä ja Jumalalle antautumista. Kristityn tulisi palaa kuin tuohus Jumalan edessä ja tämän jumalallisen liekin tulisi kuluttaa koko hänen olemuksensa vähä vähältä, kuten tuohuskin palaa loppuun, ja sammuu sitten aikanaan maallisen elämämme päättyessä.
Isä Raimo Sissonen
