

Usein esitettyjä kysymyksiä
Minkälainen on ortodoksinen hautaustoimitus?
Ortodoksisessa kirkossa on kolme erilaista hautauspalveluksen muotoa. Tavallinen hautauspalvelus toimitetaan kaikille kuolleille Euhologionin mukaan. Pienten lasten hautaspalvelus on erilainen. Lisäksi on erillinen hautapalveluksen muoto pääsiäisviikolla. Vainaja kannetaan sisällee kirkkoon laulettaessa "Pyhä Jumala"- veisua papin kulkiessa edella suitsuttaen. Arkku asetetaan keskelle kirkkoa siten, että vainajan kasvot katsovat alttariin päin. Vainajan arkku on auki, osallistuuhan vainaja viimeistä kertaa seurakunnan ja läheistensä keskellä kirkossa maalliseen palvelukseen.Hautauspalveluksen jumalanpalveluspuvut ovat valkoiset. Valkoinen väri muistuttaa Kristuksen ylösnousemuksesta ja Hänen toisesta tulemuksestaan, minkä jälkeen seuraa yleinen ylösnousemus. Hautauspalveluksen alkupuoli koostuu suureksi osaksi psalmiaineistosta muodostuvista veisuista, joiden välillä luetaan vainajien ektenioita ja suitsutetaan. Epistolana luetaan 1. tessalonikalaiskirjeen 4: 13 - 17 ja evankeumina Johenneksen evankeliumin 5: 24 -30. Evankeliumin jälkeen seuraa lyhyt papin puhe, mutta se voidaan pitää myös palveluksen alussa tai lopussa. Evankeliumin jälkeen on vuorossa vainajan hyvästeleminen. Johannes Damaskolaisen laatimia hautaviesuja laulettaessa kukin vuorollaan käy hyvästelemässä vainajan suudellen vainajan rinnalle asetettua ikonia. On toivottavaa, että kaikki ruumiin siunaukseen osallistujat uskontokuntaan katsomatta kävisivät jättämässä vainajalle jäähyväiset vaikkapa seisomalla hetken avoimen arkun ääressä.
Hyvästelyn päätyttyä pappi sirottelee ristinmuotoisesti hiekkaa arkkuun vainajan rinnalle ja lausuu: "Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat". Tämän jälkeen omaiset sulkevat arkun kannen. Palveluksen jälkeen kukkatervehdykset voidaan laskea arkulle kirkossa tai haudalla. Kantajat siirtävät vainajan kuljettaen häntä jalat edellä. Pappi kulkee edellä suitsuttaen ja laulajat laulavat "Pyhä Jumala"- veisua. Myös hautaan laskettaessa lauletaan samaa veisua papin suitsuttaessa. Lopuksi haudalla tavallisesti lauletaan jokin kirkollinen veisu. Hautaamisen jälkeen siirrytään muistotilaisuuteen.
Isä Raimo Sissonen