Avoimet työpaikat
ONL hakee JÄRJESTÖSIHTEERIÄTehtävään kuuluvat mm. Tuohustuli-lehden toimitussihteerin tehtävät, koulutus- ja oppimateriaalin tuottaminen, sekä tarvittaessa leirien, kurssien ja muiden tapahtumien suunnittelu ja toteutus. Työ on osaksi ilta- ja viikonlopputyötä.
Tehtävässä noudatetaan ortodoksisen kirkon työehtosopimusta. Toimen tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy vaativuusryhmän kuusi mukaisesti (1.805,77 euroa kuukaudessa). Tämän lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää vahvaa ortodoksista kirkollista ja teologista tuntemusta. Julkaisu-, kasvatus- tai nuorisotyöalan työkokemus lasketaan eduksi. Tehtävään valitun tulee olla Suomen ortodoksisen kirkon jäsen. Tehtävässä on 4 kuukauden koeaika. Ennen toimen vastaanottamista valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Hakemukset, joihin tulee liittää ansioluettelo, lähetetään ONL:n toimistoon maanantaihin
29.3.2010 kello 16 mennessä osoitteeseen: ONL ry, Rantakatu 25, 80100 JOENSUU. Kuoreen merkintä Järjestösihteeri.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Kimmo Kallinen, puhelin 0206 100 373, sähköposti kimmo.kallinen@ort.fi.
Puheenjohtaja isä Teemu Toivonen, puhelin 0207 220 632, sähköposti teemu.toivonen@ort.fi
www.onl.fi
- - - - - - - -
Helsingin ortodoksinen seurakunta julistaa haettavaksi diakoniatyöntekijän toimen.Diakoniatyöntekijä toimii osana diakoniatiimiä, jonka ryhmäesimiehenä on seurakunnan diakoni.
Työtehtävät liittyvät diakonian perustehtävään apua tarvitsevien auttamisessa. Tehtäväjaossa pyritään myös huomiomaan valittavan osaamisen vahvuudet. Diakonian perustehtäviä ovat muun muassa käyntipäivystykset, keskustelut asiakkaiden kanssa, kotikäynnit, laitoskäynnit, erilaiset kerhot, retket, retriitit, merkkitapahtumien vietto ja aineellinen auttaminen. Autonkäyttömahdollisuus katsotaan eduksi.
Valittavalta edellytetään yhteistyökykyä ja hänen tulee selviytyä myös itsenäisestä työskentelystä. Halua kehittää diakoniaa työmuotona arvostetaan. Tukena työssä on ryhmätyönohjaus ja mahdollisuus koulutukseen.
Toimeen hakijan tulee olla ortodoksisen kirkon jäsen Toimeen valittavalla toivotaan olevan joko sairaanhoitaja (AMK)- diakonissa- tai sosionomi (AMK) -diakonitutkinto. Myös muu soveltuva koulutus voidaan huomioida. Työkokemus ja kielitaito katsotaan hakijan eduksi.
Palkkauksessa noudatetaan Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimusta. Tällä hetkellä toimi kuuluu palkkaryhmään 5 (peruspalkka 1 634 ¬ ja lisäksi henkilökohtainen palkanosa, joka on enintään 50 % peruspalkasta). Tehtävän vastaanottamisesta sovitaan erikseen.
Lisätietoja tehtävästä antaa diakoniatyöstä vastaava pappi pastori Teo Merras p. 0207 220 673, teo.merras@ort.fi tai ryhmäesimies ylidiakoni Juha Lampinen p. 0207 220 647, juha.lampinen@ort.fi.
Hakemus pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen hakemukset.helsinki@ort.fi. Viestin otsikoksi laitetaan Diakoniatyöntekijä. Hakemusten on oltava perillä
12.3.2010 klo 16 mennessä.