Ortodoksisia uutisia
Ortodoksisen kirkon edustajia ensimmäistä kertaa Euroopan uskonnonopettajien foorumin hallitukseen
Suomesta SOOLin Risto Aikonen
Euroopan uskonnonopettajien foorumin kolmivuotiskausittain kokoontuva konferenssi pidettiin Luterilaisella yliopistolla Budapestissä 23.-26. elokuuta.
Foorumin yleiskokouksessa valittiin uusi hallitus kolmivuotiskaudeksi 2007-2010. Foorumissa on uudella kaudella edustettuna yhteensä 20 eurooppalaista maata. Uutena jäsenmaana mukaan tulivat Wales, Italia ja Romania.
Ensimmäistä kertaa hallitukseen tuli myös ortodoksisien kirkon edustajia. Romanian lisäksi ortodoksinen edustaja valittiin Suomesta ja tällä tavoin Suomi sai myös toisen hallituspaikan. Tehtävään valittiin lehtori
Risto Aikonen Ylämyllyltä.
Aikonen edusti kokouksessa Suomen ortodoksisten opettajien liittoa (SOOLi). Aikonen toimii kirkkokunnan uskonnonopetuksen neuvottelukunnan puheenjohtaja ja kouluttaa ortodoksisen uskonnon opettajia Joensuun yliopiston Soveltavan kasvatustieteen oppiaineyksikössä.
OT 11.9.2007
Lisätietoja: http://www.eftre.net
Risto Aikonen
Risto.Aikonen@joensuu.fi
0500-577896
takaisin