Elämä on Jumalan lahja, samoin kaikki se hyvä ja armo, jota saamme häneltä osaksemme. Kristittyinä olemme velvolliset elämään uskomme mukaisesti. Se tarkoittaa, että pyrimme rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme.

Ohjeeksemme on annettu Jumalan kymmenen käskyä sekä Kristuksen kehotus rakastaa lähimmäisiämme.

Rakkauden kaksoiskäsky on kristillisen etiikan kulmakivi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rakastamme ja arvostamme omia vanhempiamme sekä kaikkia kirkon paimenia, jotka on asetettu kaitsemaan sieluamme sekä kaikkia ihmisiä.

Lähimmäisenrakkaus tarkoittaa myös sitä, että emme vihaa ketään. Kristus kehottaa meitä rakastamaan vihollisiammekin. Rakkautta osoittava saa myös itse osakseen rakkautta.

Ortodoksikristitty ja luonto

Luomiskertomuksen mukaan Jumala loi kaiken hyväksi ja asetti ihmisen paratiisiin varjelemaan luomakuntaa. Maailma on Jumalan ja ihminen on vain sen käyttäjä, vaikka onkin asetettu sen herraksi.

Nauttiessaan luomakunnan hyvyyksiä ihmisen tulee samalla varjella sitä sekä Jumalan sille asettamia rakenteita ja järjestystä.

Jumalan luomakunnan varjeleminen ja vaaliminen ja sen kunnioittaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että kristityn on kohdeltava hyvin eläimiä ja kaikkea luontoon kuuluvaa. Kaikki on annettu ihmiselle, jotta hän käyttäisi sen hyödykseen oikealla tavalla, ei mielivaltaisesti.
Samalla ihmisen tulee ponnistella saattaakseen oikeaan suhteeseen ja sopusointuun hengen ja aineen maailman.

Ortodoksisen kirkon erilaiset siunaustoimitukset pyrkivät tähän. Melkein mitä tahansa voidaan pyhittää: taloja, peltoja, aluksia, autoja ja muita ajoneuvoja, kaivoja, karjaa ym. Aine tulee pyhittämisen kautta pyhyyden välittäjäksi.

Kristuksen lunastustyö koskee koko maailmankaikkeutta. Kirkko on perustettu koko maailman pelastusta varten. Ortodoksinen, kunnioittava asenne luontoon ilmenee käsityksenä, että on mahdollista nähdä Jumalan tekoja ja hänen hyvyyttään luonnossa ja sen avulla. Samoin Kirkko opettaa, että kaikki tulee saattaa ja tehdä Jumalan välikappaleeksi palvelemaan ja ilmaisemaan Jumalaa.

Yksinkertainen elämäntapa

Itse Kristus, apostolit ja eri aikakausina eläneet pyhät ovat antaneet kristityille mallin yksinkertaisesta elämäntavasta.

Tämän askeettisen elämän asenteena on, että ihmisen tulee olla vapaa aineen orjuudesta ja aineellisuuden korostamisesta. Oikea elämäntapa on yksinkertainen, vaatimaton ja säästeliäs.

Kaikki terveen järjestyksen yli nouseva elämäntaso ja kasvava kulutus eivät kuulu ortodoksiseen elämännäkemykseen.

Askeettinen ihanne on keskeinen luostarielämässä, mutta jokaisen kristityn tulisi sovittaa ja soveltaa sitä myös oman aikamme maailmaan ja elämään yleensä.

Kristitty ja työ

Ihmisen elämään kuuluu työn tekeminen. Työnsä kristitty tekee velvollisuudentuntoisesti.
Kaikki rehellinen työ on Jumalan ja lähimmäisen palvelemista. Jos itse ei voi ansaita toimeentuloaan, on aivan hyväksyttävää pyytää apua ja kiittää auttajiaan ja hyväntekijöitään.

Vastaavasti nähdessämme jonkun tarvitsevan apua, henkistä tai aineellista, meidän kuuluu auttaa häntä, mahdollisimman hienotunteisesti ja huomaamatta, ilman että hänen tarvitsee pyytää apua.
Työn tekeminen varjelee ihmistä monista kiusauksista, viettelyksistä ja synneistä, kun taas joutilaisuus on monien paheiden synnyttäjä.

Ilman Jumalan apua emme kuitenkaan voi tehdä mitään. Siksi pyydämme töittemme ja tehtäviemme tekemiseen Jumalan apua ja siunausta. Tätä varten on olemassa myös kirkon rukouspalveluksia, joita papit pyydettäessä toimittavat.

Tällaisia palveluksia ovat mm. rukouspalvelus kylvötöiden alkaessa, kuivuuden ja kaatosateiden aikana, kiitospalvelus elonkorjuun päätyttyä, laitumelle laskettavan karjan puolesta, uuteen työhön, toimeen tai virkaan astuttaessa jne.

Samoin voidaan tehdä matkalle lähdettäessä ja siltä palattua, onnettomuuksien aikana, rakennuksen peruskiveä laskettaessa ja yleensä kaikissa elämän vaiheissa. Nämä palvelukset pyhittävät jokapäiväisen työmme ja opettavat meitä tekemään kaiken Jumalan kunniaksi.
Jumala on säätänyt myös lepoajan. Ortodoksien lepopäivä on sunnuntai, joka on pyhitetty Kristuksen ylösnousemuksen muistolle.

Rukouselämä

Rukoillessaan ortodoksi tekee aina ristinmerkin, jota tehdessään hän koskettaa otsaansa, rintaansa ja oikeata sekä vasenta olkapäätään, kumartaen sen jälkeen nöyrästi näin piirtämänsä ristin ja Jumalan edessä.

Piispat ja papit siunaavat kansaa ja yksittäisiä ihmisiä kädellään tekemällä ristinmerkillä. Sormien asento muodostaa Kristuksen kreikankielisen nimen lyhennöksen, kirjaimet ICXC, Jeesus Kristus.
Sekä kotona että kirkossa jumalanpalveluksissa ilmaisemme rukoustamme ristinmerkkien ohella polvistumalla ja kumartamalla. Ne osoittavat nöyryyttämme ja syvää kunnioitusta Jumalan edessä.
Rukouselämään kuuluu myös tuohuksien ja lampukoiden polttaminen, joilla on oma vertauskuvallinen merkityksensä.

Lampukan tai tuohuksen tuli tarkoittaa palavaa rakkauttamme Jumalaa, Jumalansynnyttäjää tai pyhiä ihmisiä kohtaan, kurkottautumista kohti taivasta ja rukouksen lämpöä. Valon voimme ymmärtää hengellisenä valona, ja tuohuksen vahan tai lampukan öljyn puhtauden rukouksemme aitouden ja vilpittömyyden merkkinä.

Suitsuttaminen kertoo uskostamme, että rukouksemme kohoavat savun tavoin Jumalan eteen yhdistyessään pyhien esirukouksiin Jumalan valtaistuimen edessä.

Rukouksemme on jatkuvaa yhteyttä Jumalaan. Kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä ja kaikki pyhät suorittavat jatkuvaa rakkaudenpalvelusta Jumalan edessä rukoillen puolestamme.
Heidän esirukouksiaan pyytäessämme tunnustamme omien rukouksiemme heikkouden ja koemme rukousyhteydessämme heihin jo todeksi tulleen pelastuksen. Käytämme rukouksinamme näiden pyhien ihmisten laatimia rukouksia, jotka opettavat meille oikeata rukoilemista, uskoa, nöyryyttä ja rakkautta.

Ortodoksiseen elämäntapaan kuuluu tehdä kaikki Jumalan kunniaksi.

Siksi tehdään ristinmerkki lyhyen rukouksen myötä työhön ryhdyttäessä, opiskelua aloitettaessa, matkalle lähdettäessä, kirkkoon astuttaessa, hautausmaalla kuljettaessa ja kirkon tai matkamiehen ristin ohi mentäessä.

Ortodoksi voi ristinmerkillä siunata myös kotiovensa kotoa lähtiessään tai vuoteensa käydessään nukkumaan. Rukous ei siis ole vain jotakin sunnuntaipäivään kuuluvaa vaan se ulottuu kaikkeen elämässä: kaikessa pyydetään Jumalan siunausta.

Luettaessa aamu- ja iltarukouksia rukoillaan sekä elävien että poisnukkuneiden puolesta. Päivän mittaan toistetaan lyhyitä rukouksia mielessä, erityisesti sairaiden ja vaikeuksissa olevien puolesta, vedoten Jumalansynnyttäjän ja pyhien esirukouksiin.

Tapana on myös rukoilla ennen ateriaa ruokarukous ja siunata ruoka ristinmerkillä sekä kiittää ruuan jälkeen.

Hautausmaalla käydessä voi ortodoksi kohottaa rukouksen edesmenneiden puolesta. Äsken poisnukkuneen puolesta lausutaan: "Ollos iäti muistettu" tai "Saata, Herra, lepoon nukkuneen palvelijasi sielu". Monet toistavat mielessään äänettömästi Jeesuksen rukousta: "Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä".

Rovasti Raimo Sissosen artikkeli ortodoksisesta elämäntavasta.