Arkkipiispa Leon puheenvuoro kirkolliskokouksen toisessa täysistunnossa 29. marraskuuta 2011.

Arvoisat esipaimenet, hyvät isät, veljet, ja sisaret!

Piispainkokous on antanut lausuntonsa kirkolliskokoukselle Suomen ortodoksisen kirkon kanonista asemaa koskevasta aloitteesta. Lausunto on jaettu osana muuta aineistoa kirkolliskokoukselle. En halua toistaa lausunnossa jo esille tuotuja perusteluja, vaan pohtia puheenvuorossani muutamia asiaan liittyviä keskeisiä näkökohtia.

Ortodoksinen maailma odottaa koko kirkkoa koskevan Suuren ja Pyhän Synodin kokoontumista. Viimeinen yleiskirkollinen kokous pidettiin vuonna 787 Konstantinopolissa. Vaikka tuon kokouksen jälkeen on pidetty useita merkittäviä pienempiä ja paikallisia synodeja, ei koko ortodoksista maailmaa käsittävää kirkolliskokousta ole voitu järjestää.

Suuren ja Pyhän Synodin valmistelut

Haluan muutamilla maininnoilla kertoa siitä, miten ortodoksisen kirkon Suuren ja Pyhän Synodin valmistelutyö on edennyt viime vuosikymmenien aikana ja mitkä ovat olleet sen vaikutukset kirkkoomme.

Suuren ja Pyhän Synodin valmistelu alkoi 50 vuotta sitten Konstantinopolin patriarkan Atenagoraksen (1886–1972) kutsusta. Patriarkka Atenagoras kutsui ensimmäisen sitä valmistelevan kokouksen Rodokselle 24.9.–1.10.1961. Kokousta seurasi kaksi (26.–29.9.1963 ja 1.–5.11.1964) muuta kokoontumista Rodoksella.

Neljäs kokous pidettiin 1.11.1967 vihityssä Ekumeenisen patriarkaatin uudessa keskuksessa Sveitsin Chambésyssa 8.–15. kesäkuuta 1968. Patriarkka Atenagoras kutsui kokouksen koolle ortodoksisille paikalliskirkoille lähetetyllä kiertokirjeellä ja tämän kokouksen oli tarkoituksena aloittaa määrätietoisesti Suuren ja Pyhän Synodin valmistelu.

Esisynodin kokoontuminen Sveitsissä oli tärkeää Ekumeeniselle patriarkaatille, jonka toiminta Turkissa oli 1960-luvulla tiukasti rajoitettua. Patriarkaatin keskus palveli esisynodin paikkana kahdesta syystä. Chambésy sijaitsi puolueettomalla ja kaikkien ortodoksisten kirkkojen perinteisten kanonisten alueiden ulkopuolella ja Geneven naapurissa, mikä puolestaan on Kirkkojen Maailmanneuvoston pääpaikka.

Esisynodin toiminta keskeytyi keväällä 1996, jolloin Venäjän ortodoksinen kirkko jättäytyi pois sen työskentelystä Viron tilanteen kriisiytymisen vuoksi.

Suuren ja Pyhän Synodin valmistelu aloitettiin uudelleen lokakuussa 2008, jolloin kaikki autokefaliset paikalliskirkot sopivat asiasta Konstantinopolissa pidetyssä kirkonjohtajien kokouksessa.

Toistaiseksi viimeisin esisynodin kokous pidettiin patriarkaatin keskuksessa Chambésyssä 22.–26. helmikuuta 2011. Kokouksen asialistalla oli kaksi asiaa: autokefalian myöntämisen perusteet ja kirkkojen arvojärjestyksen eli diptyykin päivittäminen.

Kokouksessa ei päästy yhteisymmärrykseen autokefalian myöntämisen periaatteista. Näkemyserot ovat vielä erityisen suuret Konstantinopolin ja Moskovan välillä. Konstantinopoli pitää autokefalian myöntämistä sille kuuluvana oikeutena. Moskovan mukaan autokefalian myöntää historiallinen äitikirkko.

Kirkkojen arvojärjestyksen määrittävän diptyykin päivittämistä ovat pyytäneet Kyproksen, Georgian, Albanian ja Puolan ortodoksiset kirkot. Tässä kysymyksessä ei myöskään päästy yhteisymmärrykseen.

Näitä kahta laajaa asiaa lukuun ottamatta Suuren ja Pyhän Synodin valmistelut ovat loppusuoralla. Synodin valmistelut jatkuvat mikäli näihin kysymyksiin löydetään yhteinen näkemys.

Kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen konsensus kanonisissa kysymyksissä

Laki Suomen ortodoksisesta kirkosta määrää kirkolliskokouksen käsiteltäväksi kanonisia suhteita koskevat asiat (KL § 20, 1. kohta). Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan piispainkokouksen tehtävänä on taas vastata kirkon ulkosuhteista ja valvoa kirkon kanonisen elämän toteutumista (KL § 26). Piispainkokous on vastuussa Suomen ortodoksisen kirkon päätöksistä niin kirkolliskokouksen kuin piispainkokouksenkin osalta Ekumeeniselle patriarkalle ja hänen synodilleen.

Näiden edellä mainittujen juridisten ja kanonisten periaatteiden vuoksi on tärkeää muistaa, että kirkon kanonista asemaa koskevissa asioissa tarvitaan kolmen osapuolen konsensus: kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen yhteinen esitys sekä Ekumeenisen patriarkaatin päätös.

Kirkkoamme koskevat asiat ovat aina esillä Ekumeenisen patriarkan ja Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispan välisissä tapaamisissa. Suhteemme rakentuu kuuliaisuudelle ja molemminpuoliselle luottamukselle. Tällainen avoin keskustelu käytiin myös helmikuussa 2011, jolloin vein patriarkalle tiedon kirkolliskokouksen linjauksista koskien kirkon hallinnon uudistusta ja osana sitä päätöksestä järjestää seminaari kirkon kanonisesta asemasta, johon myös Ekumeenisen patriarkaatin edustaja ottaisi osaa.

Suuren ja Pyhän Synodin valmistelut ovat loppusuoralla ja sen vuoksi patriarkka Bartolomeoksen viesti kirkolliskokoukselle oli rauhoitteleva mutta päättäväinen. Hänen Pyhyytensä pyysi selkeästi tapaamisessamme, että niin Suomessa kuin muuallakaan ei järjestettäisi kirkolliskokoustasolla autokefalia-aiheista seminaaria. Hänen Pyhyytensä oli kuitenkin hyvin ymmärtäväinen Suomessa autokefalian puolesta ja vastaan esitettyjen näkemysten suhteen. Patriarkka ei halunnut syntyvän tilannetta, jossa Suomen ortodoksinen kirkko vaikeuttaisi Pyhän Synodin asialistan valmistelemista ja erityisesti Ekumeenisen patriarkaatin neuvotteluasemaa.

Tiedämme kaikki, että Suomen ortodoksinen kirkko on kuluneina vuosikymmeninä ollut aktiivisesti mukana ortodoksisten kirkkojen välisessä yhteistyössä. Ortodoksisten kirkonjohtajien kokouksessa lokakuussa 2008 Konstantinopolissa tehtiin kuitenkin päätös, jonka mukaan ortodoksisten kirkkojen keskinäisiin kokouksiin ja teologisiin dialogeihin osallistuvat toistaiseksi vain autokefaliset kirkot.

Päätös merkitsi sitä, että Suomen ortodoksisen kirkon 1920-luvulta alkaen jatkuvasti vahvistunut osallistuminen ortodoksien yhteiseen keskusteluun ja päätöksentekoon päättyi. Päätös on sulkenut Suomen ortodoksisen kirkon myös kirkkojen välisten ekumeenisten dialogien ulkopuolelle.

Ilmaisin kirjeitse patriarkka Bartolomeokselle maaliskuussa 2009 kirkkomme piispainkokouksen huolen Konstantinopolissa tehtyyn päätökseen. Hänen Pyhyytensä piti syntynyttä tilannetta hyvin valitettavana.

Patriarkka Bartolomeos on korostanut jokaisessa tapaamisessamme, että kysymys Suomen ja muiden lännen ortodoksisten kirkkojen kanonisesta asemasta on osa tulevan Suuren ja Pyhän Synodin kymmenestä asiakokonaisuudesta.

Esitän, että käymme nyt osana vuoden 2011 kirkolliskokousta kirkkomme kanonisesta asemasta avoimen keskustelun. Keskustelun osalta toivon, että noudatamme patriarkan kirkolliskokoukselle osoitetussa tervehdyksessä olevaa neuvoa edetä kirkkoa koskevissa asioissa rauhan ja rakkauden ilmapiirissä.

Kirkolliskokouksessa vuonna 1980 tehty päätös oli sekä historiallinen että vastuullinen. Historiallinen se oli siksi, että sen myötä kirkossamme alkoi vahva kansainvälisen vaikuttamisen aika ja aina muistettavan arkkipiispamme ”Paavalin hengeksi” kutsuttu yhteistyö lännen demokratioissa vaikuttavien kirkkojen kanssa.

Tuon kirkolliskokouksen päätös oli myös vastuullinen, sillä se ilmaisi Suomen ortodoksisen kirkon tuntevan itsensä yhdeksi paikalliskirkoksi muiden joukossa. Tuon näkemyksen mukaan tahdomme olla mukana vaikuttamassa omalla vähäisellä panoksellamme koko ortodoksisen maailman asioihin.

Kuten piispainkokouksen lausunnossa asia ilmaistaan, ”Suomen ortodoksisen kirkon tulee aktiivisesti ja avoimella mielellä seurata Suuren ja Pyhän Synodin valmistelua ja tarvittaessa myönteisellä tavalla osallistua keskusteluun kirkkojemme kanonisen aseman kehittämisestä erityisesti läntisessä Euroopassa”.

Tämä voidaan mielestäni toteuttaa parhaiten siten, että pidämme suhteissamme Konstantinopolin Pyhään Istuimeen voimassa kirkkomme aiemmin tekemät linjaukset.

OT 29.11.2011