Lahden ortodoksinen seurakunta

Lahden ortodoksinen seurakunta on ainoa Etelä-Suomeen perustettu "evakkoseurakunta", joka on aloittanut toimintansa 1.1.1950. Sen alueeseen kuuluvat Päijät-Häme sekä osia Kanta-Hämeestä ja Uudestamaasta. Alueella on viisi kaupunkia: Lahti, Hyvinkää, Heinola, Riihimäki ja Orimattila.

Ortodoksiviesti (Lahden seurakuntalehti elokuusta 2014 alkaen)

Hyvinkään kuoron sivut
Riihimäen Minean sivut
Heinolan Juliana-yhteisö
Valokuvia ortodoksista tapahtumista: kansio1

 

 

HTML Counter

 

Lahden ortodoksisessa seurakunnassa toimitetussa kirkkoherranvaalissa seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on valittu pastori Jonas Bergenstad. Hän on toiminut seurakunnan vs. kirkkoherrana 1.6.2014 lähtien.

Ääniä annettiin yhteensä 116 ja ne jakaantuivat vaalissa ehdolla olleiden kesken niin, että pastori Jonas Bergenstad sai 74 ääntä ja pastori Jyrki Loima 40 ääntä. Hylättyjä ääniä annettiin yksi, tyhjiä ääniä oli samoin yksi. Äänestysprosentiksi muodostui 5,7%.

Tiivistelmä torstaina 25.6.2015 seurakuntasalissa pidetystä kirkkoherraehdokkaiden haastattelutilaisuudesta

Helsingin metropoliitta Ambrosius on asettanut seurakunnan kirkkoherran vaaliin sunnuntaina 12.7.2015 kaksi tointa hakenutta ehdokasta:                         

 

1. vaalisijalla pastori Jonas Bergenstad, 36 v.

Jonas Bergenstad on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 2005 ja saanut kelpoisuuden ortodoksisen papin vakinaiseen toimeen vuonna 2013. Ennen tätä hän toimi evankelisluterilaisessa kirkossa pappina lähes kaksi vuotta. Hän on toiminut 2,5 vuotta Helsingin hiippakunnan teologisena sihteerinä. Hänet on vihitty papiksi ortodoksisessa kirkossa vuonna 2011. Päätoimisena pappina hän on toiminut keväästä 2012.

Hallinto- ja esimieskokemusta hänellä on hiippakunnan teologisen sihteerin tehtävästä sekä Lahden seurakunnan vs. kirkkoherran tehtävästä 1.6.2014 alkaen. Hän on sisäistänyt papin tehtävän liturgisen ja pastoraalisen luonteen. Hänellä on innostusta papin työhön ja hyvät vuorovaikutustaidot. Hänellä on selkeä näkemys ortodoksisen kirkkoherran tehtäväkuvasta ja siihen kohdistuvista odotuksista.

Niinpä hänellä on vahvat edellytykset hoitaa menestyksellisesti tätä kirkkoherran tehtävää. Asetan pastori Bergenstadin ensimmäiselle vaalisijalle.

 

 

2. vaalisijalla teologian tohtori, pastori Jyrki Loima, 57 v.

Jyrki Loima on luokanopettaja ja teologian maisterin tutkinnon lisäksi väitellyt teologian tohtoriksi vuonna 2001. Papiksi hänet on vihitty vuonna 1996. Hän on työskennellyt luokanopettajana, opinto–ohjaajana sekä rehtorina yhteensä 33 vuotta. Hän on toiminut eri yhteyksissä tilapäisissä papin tehtävissä.

Loimalla on laaja akateeminen koulutus sekä monipuolista kokemusta opetustyöstä ja tutkimuksesta. Hänen julkaisutoimintansa painopistealueina ovat kirkon historia sekä kirkon ja yhteiskunnan vuorovaikutus. Loima on ollut mukana kansainvälisessä tutkimustyössä, ja hän rohkenee tarttua uusiin haasteisiin. Pitkäaikainen rehtorin viran hoito on antanut tarpeellisia hallinnollisia taitoja esimiestehtävistä.

Laajan hallinnollisen ja akateemisen kokemuksensa vuoksi Loimalla on kohtuulliset edellytykset kirkkoherran toimen hoitoon Lahdessa, vaikka hänellä ei ole kokemusta esimiestehtävistä kirkkoherrana. Asetan pastori Loiman toiselle vaalisijalle.

 

Lahden seurakuntasalissa järjestettiin torstaina 25.6.2015 julkinen haastattelutilaisuus kirkkoherraehdokkaille. Aluksi seurakunnanneuvoston varapuheenjohtaja Mikko Äikäs esitti seuraavat kysymykset molemmille ehdokkaille:

1. Teillä on mahdollisuus lyhyesti kertoa itsestänne ja miksi kiinnostuitte hakemaan Lahden kirkkoherran tointa.

2. Olette tutustuneet seurakunnan toimintakertomukseen seurakuntatyön ja hengellisen työn osuudesta. Kuinka ajattelitte toteuttaa näitä kirkkoherran tehtävässä?

3. Seurakunnan talous on saatu ikävistä vastoinkäymisistä huolimatta pidettyä asiallisella tasolla. Mitkä katsotte olevan vahvuutenne vastata seurakunnan talouden suunnittelusta ja painopisteiden valinnasta?

4. Kirkkoherran tehtäviin liittyy huomattava määrä hallinnollisia tehtäviä, sekä tiedottamista. Millä tavoin osaamisenne ja kokemuksenne palvelevat näitä seurakunnan tarpeita?

5. Työ seurakunnassa on yhteistyötä luottamushenkilöiden ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa, sekä vakituisen henkilöstön esimiehenä. Mikä on näkemyksenne tämän yhteistyön kehittämisestä ja tapanne johtaa?

Lopuksi läsnä olevilla seurakuntalaisilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Ehdokkaat esittäytyivät arvotussa järjestyksessä erikseen. Ensimmäisenä haastateltavana oli Jyrki Loima. Hänen vastauksensa kysymyksiin olivat seuraavat:
 

Jyrki Loima

1. Viime vuosituhannen puolella toimin opetusalalla peruskoulussa ja ja vuosina 1993–2001 Helsingin ort. seurakunnassa diakonina ja viiden vuoden ajan Klaukkalan Nektarioksen kirkon päätoimisena pappina. Tällä vuosituhannella olen ollut 14 vuotta Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa yksikönjohtajana ja viimeiset kaksi vuotta vierailevana professorina ulkomailla Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Olen toiminut pappina viidellä kielellä ja julkaissut 110 artikkelia ort. kirkosta.
Minulla on neljä aikuista lasta.
Haen Lahteen, koska koen, että ilman kirkkoa ihminen ei ole mitään. Ulkomailla huomasin, että ilman (Ehtoollis)yhteyttä ihminen on vajaa. Toivon voivani viettää ”elämäni jäljellä olevan ajan rauhassa ja synninkatumuksessa”  yhdessä seurakuntalaisten kanssa.
Laaja elämänkokemukseni eri kulttuureissa ja yhteisöissä auttaisi minua toimimaan seurakunnan hengellisenä isänä.

2. Ajan pyhittämisen kannalta minulla on muutamia ajatuksia ja pohdintoja:
– Kirkollinen vuorokausi alkaa illasta ja päättyy iltaan. Kyllä kesälläkin pitäisi toimittaa vigiliat, olkoonkin että seurakuntalaiset saattavat olla matkoilla ja poissa. Kyse on jumalanpalveluksista.  
– Synnintunnustuksesta: Lahden seurakunnassa on 530 käyntikertaa vuodessa. Seurakunnan jäsenmäärä on n. 2.400. Kirkon näkemyksen mukaan seurakunta ja kirkko on hengellinen sairaala ja katumuksen mysteerioon tulisi osallistua 3-4 kertaa vuodessa. Käyntikertoja tulisi olla kolme kertaa enemmän, että hengellisyys säilyisi. Jos emme käy synnintunnustuksella, niin miten hengellinen hyvinvointimme säilyy ja kehittyy?
– Seurakunnassa on ollut yli 30 hautajaiset, mutta vain kuusi panihidaa (2014). Panihidoja pitäisi suhteessa tuohon hautajaismäärään olla yli 100, jotta pysyttäisiin kirkon perinteen mukaisessa kehityksessä. Tämän kaltaisten toimitusten lisääminen palvelisi kaikkia.
– Suuren paaston aikaan laittaisin pääkirkkoon liturgian lauantaiksi suomeksi ja slaaviksi tai vain slaaviksi. Lauantai vainajien muistelupäivänä on luonnollinen ajankohta yhteydelle (ehtoollinen) ja synnintunnustuksille . Samalla hengellinen elämä syventyy, kuten paastoaikaan on tarkoituskin.
– Lapsi- ja nuorisotyö  seurakunnassa on hyvällä mallilla, mutta mikä on kirkkoon liittyjien asema? Olisiko tänne hyvä perustaa eräiden muiden seurakuntien mallin mukainen katekumeenikerho?
– Ekumeniassa ja diakoniatyössä tärkeää ovat: 1) näkyvyys ja läsnäoleminen 2) kuuluvuus ja sosiaalisen tasaveroisuuden edistäminen 3) syrjäytymisen ehkäisy yhdessä muiden alueellisten toimijoiden kanssa. Tarkoitan kuntia, seurakuntia, muita yhteisöjä. Diakoniatyöhön pitäisi siis panostaa.

3. Minulla on suomen- ja englanninkielinen julkisyhteisöjen hallintokoulutus kahdesta yliopistosta. Olen toistakymmentä vuotta toiminut yliopistoyksikönjohtajana, jolloin budjetit ovat olleet yli 20 miljoonaa. Lisäksi voin tuoda kokemusta hankerahoituksen ja EU–rahoituksen hakemisesta esimerkiksi kumppanuushankkeisiin diakoniassa.

4. Tiedottamisessa täällä on päädytty Ortodoksiviestiin, joka on hyvä, yhteistoiminnallinen ratkaisu. Kotisivut ovat myös hyvä tiedotuskanavana. Hallintoon toisin mukanani lainauksen yliopistomaailmasta: työyksikkökokoukset muutaman kerran vuodessa kaikille halukkaille. Niitä pidettäisiin  hallinnon avoimuuden ja tiedonkulun kannalta: ajankohtaiset asiat tulisivat esille valmistellusti ja keskustellen. Kun tulee kuulluksi, niin keskinäinen ymmärrys kasvaa.

5. Seurakunnan työntekijöiden kanssa on jo nykyisellään käyty kehityskeskustelut. Samanlaiset keskustelut voisi käydä kaikkien luottamushenkilöiden, muun papiston, kuorolaisten ja esim. kerhonohjaajien kanssa. Heille kannattaa tehdä 3-vuotinen täydennyskoulutussuunnitelma. Samalla tehtäisiin osaamiskartoitus, että jo olevia vahvuuksia voidaan paremmin hyödyntää.
Tapani johtaa? Johtaminen vie aikaa. Meillä on yksi suu ja kaksi korvaa. Johtajana keskityn kuuntelemiseen ja yritän olla avuksi heti tai sovitusti.

Seurakuntalaisten kysymykset:

Työkokemuksen antamat valmiudet hallinnolliseen johtamiseen, mutta mitkä ovat valmiudet seurakunnan hengelliseen johtamiseen?
– Olen kasvanut kirkkoon. 10-vuotiaana menin alttariin ponomariksi, 15-vuotiaana menin kirkkokuoroihin, joissa lauloin 20 vuotta,  kunnes palasin alttariin diakonina. Lapsuudenkotini oli pappila.
Katson, että minulla on hyvät valmiudet toimia rippi-isänä ja hengellisenä johtajana myös muualta tulleille seurakuntalaisille. Elämänkokemuksen myötä olen omakohtaisesti kokenut, millaista on olla ulkopuolinen vieraassa maassa.

 

Onko teillä valmiuksia, että todella täältä tullaan oikeasti neljä kertaa vuodessa synnintunnustukselle? Iso osa seurakuntalaisista on ilman rippi-isää. Ilmassa on paljon kysymättömiä asioita ja paineita.
– Kyllä. Olen valmistautunut juuri siihen, mutta en pelkästään siihen. Minulla on ollut paljon rippilapsia eri kulttuureista. Siksi olen pappina tätä tehtävää hakenut.

 

Onko kirkkoherralla aikaa kuunnella tavallisia seurakuntalaisia muuallakin kuin Lahdessa? Seurakunta on ollut hyvin Lahti–keskeinen.
–Jos koetaan, että seurakuntalaisia ei ole kuultu, on siihen puututtava, oli tässä toimessa kuka hyvänsä. Papilla tulee aina olla aikaa palvelusten yhteydessä, niitä ennen ja niiden jälkeen.

 

Miten opettajana kertynyttä kokemusta voi hyödyntää seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä?
– On ensiarvoisen tärkeää, että lapsi- ja nuorisotyötä on. Uskonnonopetus on kokemuksellista. Aivan olennaista on, että lapsi pääsee kirkkoon. Kokemus siitä, että on jäsen jossain suuremmassa, kantaa pitkälle.
 

Kolme suosikkikirjaa (hengellistä)?
– Johannes Siinailaisen PortaatFilokaliat (useampi osa) ja Nikodemus Athosvuorelaisen Spiritual Warfare (Compattimento Spirituale).

 

Kirkossa näkyy vähän perheitä. Onko sama kehitys muualla ja mitä sille voisi tehdä?
– Monissa kirkoissa 2. pääsiäispäivä on lasten pääsiäinen. Lapsille ja perheille on tarpeen järjestää omia erillisiä tilaisuuksia. Seurakuntalaisten pitää suoda ja ymmärtää, että lapsi ei jaksa olla kirkossa puoltatoista tuntia ilman liikehdintää.

 

Miten suhtaudutte siihen, että seurakunnassa olisi palkattuna diakoniatyöntekijä?
– Pidän ajatusta kannatettavana.

 

Englanninkielinen kysymys: Miten ihmiset saavat teiltä apua ja heidät ohjataan seurakunnan hengelliseen ”sairaalaan”?
– Seurakuntalaisen pitäisi ensin pystyä itse kertomaan, että hänellä on sielunhoidollinen tai muu tarve. Sen jälkeen papin/rippi-isän kanssa edetään asiassa aktiivisesti. Ortodoksinen kirkko voi kuitenkin pelastaa vain ortodoksien sielut.

Mistä aikaa kaikkeen?
– Olen tottunut siihen, että työviikko on 60–100 tuntia. Pidän itsestäni huolta ja olen valmis tähän.

 

 

Jonas Bergenstad:

1. Olen naimisissa, vaimoni opiskelee edelleen, eikä meillä ole lapsia. Pidän urheilusta, hyvästä ruoasta ja kirjallisuudesta ja kulttuurista. Työkokemusta kirkon piirissä minulla on runsaasti, josta kaksi ja puoli vuotta teologisena sihteerinä Helsingin ortodoksisessa hiippakunnassa, reilu kaksi vuotta ortodoksisena seurakuntapappina sekä vuosi Lahden seurakunnan kirkkoherrana.  Hakeutuminen Lahden seurakunnan kirkkoherran tehtävään on ollut eräänlainen luonnollinen valinta. Kaikki sai alkunsa siitä, kun piispa soitti minulle reilu vuosi sitten ollessani Keski-Uudenmaan pappina ja pyysi kirkkoherran sijaiseksi Lahteen. Aluksi hoidin sijaisuutta Helsingistä käsin, mutta muutimme vuodenvaihteessa Lahteen. Olemme viihtyneet ja kotiutuneet hyvin, erityisesti minua on ilahduttanut se avoimuus jolla seurakuntalaiset ovat ottaneet meidät vastaan. Ajatus kirkkoherran työn hakemisesta on kypsynyt vuoden aikana. Vuosi täällä on opettanut paljon ja antanut paljon uusia haasteita. Täällä papin työ on ensisijasta, eikä hallintoa ole niin paljon, etteikö ei voisi tehdä papin työtä niin paljon, kuin kirkkoherralta voi odottaa.

 

2. Seurakuntatyö ja hengellinen työ maantieteellisesti näin isossa seurakunnassa vaatii aika paljon organisointia.
– Jumalanpalveluselämää olisi tärkeää aktivoida. Eri pyhäköissä haluaisin keskustella seurakuntalaisten kanssa, ovatko he tyytyväisiä nykyiseen palvelustarjontaan. Kirkon jumalanpalvelusperinne on rikas: on paljon palveluksia, joita voi tarjontaan tuoda lisää. Haluan tuoda vigiliapalveluksen aktiivisemmin osaksi seurakuntalaisten hengellistä elämää.  Olisiko nykyisilläkin resursseilla mahdollista saada enemmän ja monipuolisempaa jumalanpalveluselämää Lahden seurakunnan kaikissa pyhäköissä?
– Diakoniatyössä seurakunta lähestyy jo vanhuksia syntymäpäiväonnittelujen muodossa. Samalla voisi tarjota mahdollisuutta, että pappi voisi tulla käymään kotona, tuomaan ehtoollista tai ihan vain keskustelemaan. Seniorikerhon voisi perustaa hyvin kevyellä rakenteella. Seutua vaivaa aika iso työttömyys. Voisiko seurakunta auttaa työttömyydestä kärsiviä perheitä? Tarvitsevatko he aineellista tai hengellistä apua? Laitoskäynnit ja sairaalakäynnit on kolmas asia, johon pitäisi panostaa. Laitokset eivät voi kertoa, onko niissä seurakunnan jäseniä. Paikalle voi mennä vasta, kun asukkaat ja potilaat ottavat itse yhteyttä. Tässä tiedotus ja verkostoituminen laitosten kanssa ovat avainasemassa. Diakoniassa on toimittava yhdessä vapaaehtoisvoimin. Papit eivät voi tätä kaikkea yksin tehdä.
– Kasvatustyössä seurakunnassa on tehty hyvää työtä. Pariton, nuorten kerho on, on tuonut seurakunnan yhteyteen uusia aktiivisia nuoria. Yhdessä nuorten kanssa haluan syksyllä suunnitella nuorten kerhon koko kauden toimintaa. Leiritoimintaa olisi tärkeää aktivoida ja kehittää. Esimerkiksi Helsingin seurakunnan Läyliäinen on lähellä ja sitä voisi käyttää enemmänkin. Isä Pavelin kanssa on suunniteltu maahanmuuttajien leiriä ja lastenleiriä. Lasten kerhotoiminnassa on suurin haaste. Koen tärkeäksi panostaa nykyiseen kaksikieliseen lastenkerhoon, jossa suomaisten ja venäjänkielisten lasten olisi mahdollisuus kasvaa yhdessä ja oppia tuntemaan toistensa kulttuureita ja kieltä.
Uutena toimintamuotona voisi olla perhekerho, johon isä tai äiti tulee yhdessä lasten kanssa. Olennaista on tavoittaa vanhemmat, jotta perhekerho oikeasti palvelisivat asiaansa. Näin myös lasten vanhemmille tarjoutuisi tilaisuus ylläpitää yhteyttä kirkkoon.
Syksyllä olisi tarkoitus jalkautua kouluihin ja kiertää kaikki uskonnonopetusryhmät eri kouluissa. Lapsia ja nuoria on tärkeää tavata luontaisessa ympäristössä, jossa he ovat muutenkin.

 

3. Henkilökohtaiset vahvuudet ovat varmaan täsmällisyys ja tunnollisuus. Minulle ei ole vierasta lukea budjettiraportteja eikä laatia toiminta- ja taloussuunnitelmia. Aiempi työkokemus niin hiippakunnassa kuin seurakuntapastorina on antanut hyvät valmiudet seurakunnan talouden ja hallinnon hoitamiseen. En kuitenkaan kuvittele, että hallitsen talouden yhtä hyvin kuin talouden ammattilaiset: uskallan ja osaan kääntyä ammattilaisten ja luottamushenkilöiden puoleen. Alkusyksystä haluaisin kutsua sekä valtuuston- että neuvoston yhteiseen aivoriiheen, jossa yhdessä suunnitellaan oman seurakunnan taloutta. Meillä Lahdessa on aika iso velka ja talouden suunnittelussa ja hoidossa pitää huomioida, että selviämme maksuvelvoitteistamme, minkä lisäksi meillä on kiinteistömassaa, joista on tarve pitää huolta. Yhdessä luottamuselinten kanssa talouden suunnittelu mahdollistaa sen, että voimme aidosti yhdessä päättää kunkin toimintavuoden painopistealueet kirkon strategia huomioiden. Samalla myös luottamushenkilöiden on helpompi seurata seurakunnan talouden kehitystä sekä sitoutua yhteisiin tavoitteisiin.
 

4. Kaksi ja puoli vuottani hiippakuntakansliassa oli noin 99% kirkon hallintoa. Voin ilokseni todeta, että meidän kokoisessamme seurakunnassa on hallintoa aika paljon vähemmän, kuin esimerkiksi Helsingin seurakunnassa. Pidän itse hallinnosta ja haluan oppia ja kehittyä siinä vielä paremmaksi. Kirkkoherra ei ole yksin hallinnon hoidossa, vaan hän hoitaa sitä yhdessä luottamushenkilöiden kanssa. Meillä on lisäksi kirkon palvelukeskus ja kirkkokunnan lakimies, joiden apua voi käyttää, kun tarvitsee lisätietoja tai apua käytännön kysymyksiin.
Tiedottaminen kuului myös hiippakunnassa teologisen sihteerin tehtäviin. Olen visioinut, että seurakunnalle voisi ehkä laatia omat kotisivut, jotka palvelisivat nykyisiä kirkkokunnan kotisivujen yhteydessä olevia sivuja paremmin seurakuntalaisia.
Meillä on uusi seurakuntalehti, johon on tärkeää panostaa laadukkailla jutuilla sekä tapahtumatiedotteilla. Tiedotukseen kannattaisi perustaa yhteinen työryhmä tai toimikunta. Meillä on varmasti myös seurakunnassa ihmisiä, jotka ammatikseen tekevät tiedottamistyötä. Olisi hienoa saada heidän ammattitaitonsa seurakunnan käyttöön.
 

5. Yhteistyötä kaikkien tahojen välillä voi ja pitää kehittää lisää. Haluaisin paremmin päästä sitoutumaan työhön ja päästä kehittämään seurakunnan toimintaa. Lyhyiden määräaikaisten työmääräysten puitteissa tämä ei vielä ole ollut mahdollista. Olen saanut nauttia todella hyvästä yhteistyöhengestä nykyisten luottamushenkilöiden kanssa. Valtuustovaalit ovat tulossa syksyllä, jolloin yhteistyön aloittaminen heti uusien valittavien kanssa on ensiarvoisen tärkeää.
Esimiehenä pidän kannustavasta ja keskustelevasta työotteesta, jossa alaisia kuunnellaan ja heitä arvostetaan. En mikrojohda vaan luotan alaisten ja luottamushenkilöiden osaamiseen ja ammattitaitoon. Pyrin myös aina hyvän yhteistyöilmapiirin luomiseen, jossa jokaisen ideat tulevat kuulluksi ja huomioiduiksi. Tiedän omat rajani ja siksi haluan, että jokaisen osaaminen pääsee oikeuksiinsa seurakunnan yhteiseksi hyväksi.
Kehityskeskustelut henkilökunnan kanssa ovat esimerkiksi hyvä paikka tuoda kaikkien näkemykset kehittämistyössä esiin.
En pelkää työssäni myöskään risuja, vaan ne ovat itselleni mahdollisuus oppia jotain uutta ja korjata virheitä. Henkilöstöltä olen saanut hyvää palautetta tavastani toimia.

 

Seurakuntalaisten kysymykset:
 

Tuotteko te tähän seurakuntaan rakkautta? 
– Koemme vaimoni kanssa, että me olemme saaneet täällä paljon rakkautta. Se tekee helpoksi jakaa sitä myös eteenpäin. Omaa työnäkyäni ohjaa aina lähimmäisenrakkauden periaate ja rakkauden kaksoiskäsky.

Kaikilla ei ole nettiä. Miten heille tiedotetaan?
– Tehokkaimpia kanavia on varmaan kaksi: seurakunnasta lähetetään lehden lisäksi myös ns. oikeaa postia, sekä nk. puskaradio eli puhelin- ja tekstiviestiyhteydet.

Etelä–Suomen Sanomat ei koskaan ole ollut myönteinen seurakunnalle. Miten tätä suhdetta kehitettäisiin?
– Siinä on hyvä työsarka. Pitää aktiivisemmin tarjota erilaisia juttuja ja aiheita artikkeleihin sekä aktiivisesti verkostoitua myös seurakunnan alueen mediaan.

Miten suhtaudutte tasapuolisesti kaikkiin seurakuntalaisiin?
– Kirkossa jokainen ihminen on yhtä arvokas ja tärkeä. Paavalin opetuksen mukaan Kristuksessa me olemme kaikki yhtä, eikä ole etnisiä, kulttuurisia tai sosiaalisia rajoja toistemme välillä, jotka erottelisivat meitä. Papin työssä tärkeintä on olla aina läsnä.
 

Miksi ihmiset eivät käy katumuksen sakramentilla, miksi eivät nöyrry?
– Katumuksen sakramenttia pitää koko kirkkokunnassa tuoda ihan uudella tavalla esille, ei ainoastaan Lahden seurakunnassa. Ensinäkin on opetettava ihmisiä löytämään uudestaan sakramentin yhteys ehtoolliseen. Katumuksen sakramenttia on myös mahdollista käyttää aina, kun siihen oman sielun parannuksen kannalta kokee tarvetta. Laitamme myös ehkä kynnyksen itsellemme liian korkealle niin katumuksen sakramentin kuin paastonkin suhteen. Katumuksen sakramentti on nimenomaan se konkreettinen armon väline, johon voimme tulla keskeneräisinä ja rikkinäisinä.

 

Minkälaiset valmiuden suhteellisen lyhyt taustanne ortodoksisena pappina antaa nimenomaan seurakunnan hengelliseen johtamiseen?
– Luen jatkuvasti teologista ja hengellistä kirjallisuutta ja syvennän osaamistani sekä osallistun täydennyskoulutuksiin. Lisäksi iso apu ovat seurakunnan vanhemmat papit ja erityisesti isä Pavel, joka on avannut paljon venäläistä ortodoksista ajattelua. Keskustelen paljon kokeneempien kollegoiden kanssa ja haluan kehittyä tehtävässä hengellisenä ohjaajana.
 

Koetko luontevana toimia seurakunnan hyvänä seurakunnan käyntikorttina myös vapaa–aikana?
– Me papit olemme työajattomia työntekijöitä. Kyllä toimessa oleville papeille voi soittaa tai muuten lähestyä milloin vain. Koen rikkautena, että kirkkoherrana voin toimia seurakunnan kasvoina.
 

Voisiko kirkkokuorotoimintaa jotenkin kehittää?
– Voi. Petrin kanssa on jo keskusteltu, että kaikissa pyhäköissä tarvittaisiin uusia laulajia. Pidempään laulaneiden hyvinvoinnista on huolehdittava, mutta myös uusia voimia tarvitaan. Olisiko lääke tähän erillinen nuorisokuoro? Hyvinkään kuoron toiminta ilman omaa vakinaista kanttoria täytyy ottaa erityiseen huolenpitoon heti syksyllä.

Kolme hengellistä suosikkikirjaanne?
– Synaksarion (pyhien ihmisten elämäkerrat), Schmemannin Suuri paasto sekä Vaeltajan kertomukset.

Oma työkokemuksenne?
– 
Toimin kaksi vuotta luterilaisen kirkon pappina Kittilässä sekä Vantaan ruotsinkielisessä seurakunnassa. Heti vuoden 2009 alusta siirryin Kulttuurikeskus Sofiaan vastaanottovirkailijaksi liityttyäni ortodoksiseen kirkkoon. Saman vuoden syksyllä aloitin hiippakunnan teologisena sihteerinä, josta siirryin seurakuntapastorin tehtäviin Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan Itä- ja Keski-Uudenmaan alueelle keväällä 2012. Kesäkuun alusta 2014 alkaen olen toiminut kirkkoherran sijaisena Lahden ortodoksisessa seurakunnassa.
 

Miten suhtaudutte valtaan papin työssä?
–Papin tehtävä on ennen kaikkea palvelutehtävä. Se valta, joka papilla sekä kirkkoherralla on, ei ole hänestä itsestään lähtöisin vaan Jumalalta, jonka piispa papiksi vihkimisessä on kättenpäällepanemisella papille antanut sekä seurakuntalaisilta, jotka papin sekä erityisesti kirkkoherran valitsevat. Itselleni on äärimmäisen tärkeää pitää tämä palvelunäky kirkkaana mielessä papin työssä.

Miten suhtaudutte siihen, että seurakunnassa olisi palkattuna diakoniatyöntekijä?
– Äärimmäisen hyvä ajatus. Kannattaisi aidosti lähteä pohtimaan, onko seurakunnalla siihen jo nyt resurssit itse vai tarvittaisiinko siihen esimerkiksi projektirahoitusta.