Koululaiset kirkossa

Koululaiset kokoontuivat maanantaina 21.11. Hyvinkään kirkkoon juhlaliturgiaan. Neitseen Marian temppeliin tuomisen juhlaliturgian toimittivat isä Ville Kiiveri ja kanttori Minna Jokinen sekä lukijana Kari Laitinen. Koululaisia kertyi kirkkoon noin 60 eri puolilta Hyvinkäätä, Riihimäkeä ja ympäryskuntia. Koululaispalveluksessa oli mukana myös opettajina, mm. Ilmari Kavén ja Jouni Tsutsunen. Saarnassa isä Ville puhui neitseen Marian juhlasta, lasten oikeuksien päivästä sekä pyhyydestä.

Liturgian jälkeen oppilaat kokoontuivat seurakuntasaliin katsomaan alakoululaisten valmistelemaa joulunäytelmää. Aamu-unet karisivat katsojien silmistä viimeistään siinä vaiheessa kun enkeli ilmestyi paimenille. Leena oli Mairen, Elisabetin, Eilan, ja Marin valmistanut nuorten takuusuosikkia, makaronilaatikkoa ja erilaisia salaatteja. Ruuan siunaamisen jälkeen aloitettiin yhteinen ateria jonka jälkeen palattiin kouluun työn pariin.

Keskiviikkona 23.11. koululaisjumalanpalvelus toimitettiin Lahdessa. Oppilaita oli kokoontunut kirkkoon 115 ja opettajista paikalla oli mm. Ilmari Kavén ja Oili Lipitsäinen. Samoin kuin Minna Jokinen Hyvinkäällä, myös Petri Huttu laulatti kirkkokansaa tutuilla liturgian sävelmillä. Kun kaikki olivat osallistuneet ehtoollisesta, osallistuttiin yhteiseen ruokailuun, jonka Anelma oli valmistanut.

Lahden ortodoksinen seurakunta järjestää koululaisjumalanpalvelukset kahdesti vuodessa, syksyisin ja keväällä heti pääsiäisen jälkeen. Palvelukset on järjestetty sekä Hyvinkään että Lahden kirkoissa ja tulijoita on aina ollut paljon. Kiitokset koululaisille ja vapaaehtoistyöntekijöille yhteisestä ponnistuksesta! (vk)