Uspenski
  Logo

Etusivu
Pääkirjoitus
Uutiset
Artikkelit
Vakiopalstat
Kalenteri
Yhteystiedot

'

 

 

Tarton Pyhien Aleksantereiden
kirkon ystävärinki

Valamon opaskillan ideana syntynyt ystävärinki ehti jo tovin aikaa etsiä toimintamuotoaan. Uutta puhtia rinki sai purjeisiinsa toukokuisella pyhittäjämarttyyri Maria Pariisilaisen pyhiinvaellusmatkalla.

Yksi vierailukohteista oli vanha historiallinen yliopistokaupunki Tartto ja sen Tarton pyhien Aleksantereiden kirkko. Pappismunkki Orentin vaatimaton olemus sekä köyhä ja kunnostusta vailla oleva kirkko loivat lämpimän tunnelman vaeltajaryhmään.

Matkan myötä syntyi halu tukea kirkkoa sekä rakentaa ystävyyden siltaa seurakuntalaisten välille.

Aleksantereiden kirkko Tartossa

Pyhien Aleksantereiden kirkko on kaunis kuin helmi mutta se kaipaa kunnostusta. Kirkko sijaitsee keskustan ulkopuolella pientaloasutusalueella puiston reunassa.

Se on nykyisin museoviraston suojeluksessa, jonka määräysten mukaisesti kirkon kunnostus etenee. Kirkko on saanut museoviraston avustuksella uuden peltikaton, joka on vielä maalipintaa vailla. Maalien hankinta on ensisijainen projekti johon toivotaan lahjoituksia.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on saada kirkkoon myös ilmastointi. Kirkkosalikin kaipaa kunnostusta ja kirkon ympärille olisi saatava aita.

Tulevaa toimintaa

Ensi vuodesta alkaen ystävärinki järjestää vuosittain praasniekkamatkan kirkon temppelijuhlaan, joka on 30. elokuuta.

Tarton seurakunnan toiveita ja tarpeita kuunnellen rinki aikoo toteuttaa vuosittain myös toukokuisen talkoomatkan. Mahdollisuuksien mukaan ryhmä yrittää osallistua Suomessa erilaisiin joulu-ja pääsiäismyyjäisiin, joiden tuotto menee kokonaisuudessaan kattomaalien hankintaan.

Tervetulleita myyjäistuotteita ovat leivonnaiset, käsityöt, käsintehdyt pääsiäismunat, kortit, kirjanmerkit sekä esim. korut ja lasten pehmolelut. Kaapelitehtaalla järjestetään 22.–23.11. Martin markkinat jonne ryhmä osallistuu.

Rinki tarvitsee myytäväksi jouluaiheisia tuotteita. Myös muut ortodoksisuuteen liittyvät tuotteet ovat tervetulleita.

Tietoa toiminnasta - liity jäseneksi

Löydät ajankohtaista tietoa ystäväringin toiminnasta VYS:n sivuilta www.vys.fi . Jos sinulla ei ole mahdollisuutta päästä tietokoneen äärelle, lähetämme sinulle tiedotteet postitse. Ota yhteyttä meihin jos sinulla on kysyttävää ystäväringistä tai haluat mukaan toimintaan.

Koska ystävyysrinki toimii VYS:n puitteissa, on toivottavaa, että rinkiläiset liittyisivät VYS:n jäseneksi. VYS:n jäseneksi liitytään maksamalla 12 euron jäsenmaksu yhdistyksen tilille. Maksun lisätiedoissa on mainittava maksajan nimi, osoite ja vuosi jonka jäsenmaksusta on kysymys.

TAISIA POHJOLA


Yhdistyksen tilinumero on: Nordea 215318-40551.

Lahjoitukset voi tehdä samalle tilille, viite: 1054.

Ringin toiminnasta vastaavat: Taisia Pohjola puh. 040 583 2915, taisiapohjola@ hotmail.com ja Seppo Järvinen, seja@japo@fi

Kuvia kirkosta löytyy VYS:n sivuilta kuvaalbumista “Viron ortodoksisia kirkkoja”

 

Ystävärinki

klikkaamalla
kuvasivulle

 
sivun alkuun