Suuri paasto alkoi

Suuri paasto alkaa tänä vuonna maanantaina 20.2. ja päättyy Lasaruksen lauantain aattona 30.3.

Laskiaissunnuntaita (19.2.) kutsutaan sovintosunnuntaiksi. Paaston esivalmistuskausi päättyy ja kuuden viikon mittainen suuren paaston kilvoitus alkaa. Sovintosunnuntailla on myös kolmaskin nimi: ”Aadamin karkotus autuuden paratiisista”. Pyhäpäivä muistuttaa syntiinlankeemuksesta, joka aiheutti ihmisen karkottamisen paratiisista. Tämän murheellisen sanoman yhteydessä on sovintosunnuntaina läsnä myös  ylösnousemuksen ilo: Kristus avaa paratiisin ovet niille, jotka uskovat Häneen. 

Sovintosunnuntaina toimitetaan kaksi jumalanpalvelusta: liturgia ja ehtoopalvelus. Aamulla toimitettavassa liturgiassa kuullaan Kristuksen opetus, joka kiinnittää huomiota armahtavaan mielenlaatuun. Evankeliumiteksti haastaa taistelemaan myös tekopyhyyttä vastaan. (Matt.6:14-21) Kirkon isät ovat kuvanneet Kristuksen opettamaa kilvoitusasennetta enkelielämäksi.

Sovintosunnuntaina veisataan: ”Pankaamme pois pimeyden teot ja pukeutukaamme valon aseihin”
- joka merkitsee, paastonajan jumalanpalvelustekstien mukaan: ”Jumalan käskyjen täyttämistä ja hyveissä elämistä." Kirkko, sielujen sairaalana kutsuu katumuksen kautta asettumaan puhdistautumisen tielle. Sen päämääränä on Jumalasta virtaavan hyvyyden voimien lisääntyminen kirkon jäsenten elämässä. 

Edellä mainittu Kristuksen opetus ”armahtavaisuudesta” merkitsee uutta ja radikaalia asenteiden laventamista anteeksiantamuksen saralla. Se on haaste myös tulehtuneiden ihmissuhteiden selvittämiseen. Ylpeys ja kovuus tulee voittaa rakkauden asein ja myös vihamiehistä koetetaan tehdä ystäviä.

Sovintosunnuntain illan ehtoopalveluksessa kirkko antaa käytännöllisen oppitunnin siihen, millä tavoin päivän evankeliumia eletään arjessa todeksi. Kirkko julistaa ehtoopalveluksen aikana suuren paaston alkaneeksi. Tämä tapahtuu heti saaton ja ehtooveisun jälkeen, kun pappi lukee prokimenin eli psalmin jakeita.

Silloin papiston jumalanpalveluspuvut ja muut liturgiset tekstiilit vaihdetaan katumusta osoittavaan violettiin väriin. Kirkon valaistusta himmennetään ja kuoro siirtyy paastosävelmistöön. Kirkkokansa rukoilee, Efraim Syyrialaisen rukouksen, tehden välillä maahankumarruksia. Palveluksen loppupuolella pappi pyytää seurakunnalta anteeksiantoa ja uskovaiset puolestaan toinen toisiltaan. Ihmiset sanovat toinen toisilleen: ”Anna anteeksi!” ”Jumala antakoon anteeksi. Anna anteeksi minullekin.”  

Kristuksen antamien katoamattomien käskyjen täyttämisen kilvoitus on alkanut!

 

Herra, minun elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.

Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.

Oi Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen.

(Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous)

 

 

 

Kuvissa on edesmennyt Nikean metropoliitta ja 
Bithynian eksarkki Johannes (+2010). Hän vieraili
Oulun katedraalissa vuonna 2009 suuren paaston aikaan.

OT 16.2.2012