Tampereen ortodoksinen seurakunta

Tervetuloa Tampereen ortodoksisen seurakunnan sivulle! 

Kuva

Kirkon esittelyvaraukset:
vahtimestari Mika Kangasaho
puh. 0206 100360
mika.kangasaho(at)ort.fi

Kirkkoherranvirasto
Suvantokatu 10, 2. kerros, 33100 Tampere
puh. 0206 100355
faksi 0206 100356
tampere@ort.fi
Virasto avoinna ti-pe klo 9-13

Virkatodistustilaukset  ja sukuselvitykset lomakkeella 
tai ma-pe klo 9-15

puh. 0206 100 203
faksi 0206 100 202
keskusrekisteri(at)ort.fi

Pappien ja kanttorien säännölliset vapaapäivät:

Isä Heikki Honkamäki ja kanttori Heikki Hattunen ovat vapaalla maanantaina ja tiistaina.

Isä Markku Toivanen ja kanttori Jenni Hakkarainen ovat vapaalla torstaina ja perjantaina.

Kirkolliset juhlapäivät ja erityiset työtehtävät voivat aiheuttaa poikkeuksia ja vapaapäivien siirtymistä myöhemmin pidettäviksi.

Seurakuntalehti: Ortodoksiviesti

www.ortodoksiviesti.fi

 

Linkit:

Porin ortodoksinen kirkko on pyhitetty apostoli ja evankelista Johannes Teologin muistolle (26.9). Kirkon vuosijuhlaa eli praasniekkaa vietettiin tänä vuonna Porissa juhlavin menoin.

KP Helsingin metropoliitta Ambrosius vihki Porin kirkon praasniekassa sunnuntaina 28.9.2014 Porin kirkon isännöitsijän ja pyhäkköneuvoston puheenjohtajan, alidiakoni Jarkko Luonila diakoniksi. "Diakonin keskeinen tehtävä on palvella kirkkoa. Siis samaa kuin tähänkin asti, mutta vastuu kasvaa." - Jarkko totesi puheessaan ennen diakoniksi vihkimystä.

Saman juhlan yhteydessä Porin kirkon pitkäaikaiselle isännöitsijälle ja pyhäkköneuvoston jäsenelle Antero Luonilalle luovutettiin KP Karjalan ja Koko Suomen arkkipiispa Leon myöntämä Pyhän Karitsan Ritarikunnan ritarimerkki. Liturgian lopussa kirkkoherra Markku Toivanen luovutti kunniamerkin Anterolle, joka vietti samalla 70-v. syntymäpäiväänsä. Monia armorikkaita vuosia Anterolle ja Jarkolle!

 

JARKKO LUONILAN PUHE ENNEN DIAKONIKSI VIHKIMYSTÄ:

Korkeasti pyhitetty Isä Esipaimen, Kristuksessa rakas seurakunta.

Kun olin vielä pieni poika, kuuntelin erilaisia levyjä karjalaisten isovanhempien luona. Oli Klimenkoa, Katri Helenaa jne. Joukossa oli myös slaavinkielistä kirkkomusiikkia. Kuuntelin sitä ja ihmetellen mummolta kysyin, miksi joku kuuntelee tälläistä. Mummo vastasi, että ymmärrät, kun kasvat vanhemmaksi. Reilut kaksikymmentä vuotta meni ja sitten ymmärsin.

Matka tähän päivään kirkon piirissä on ollut todella yllättävä, mutta miellyttävä. Jos joku olisi kymmenen vuotta sitten sanonut, että sinusta tulee diakoni, olisin ajatellut sen vitsiksi.

Yhteyden löytäminen takaisin kirkkoon oli, kuin olisi palannut juurilleen. Se oli jotenkin luonnollista ja tuntui miellyttävältä, vaikka itse ihmettelin, että mitä olen tekemässä. Palveluksissa tuoksut, laulut ja tavat muistuivat lapsuudesta, jolloin vielä mummo oli mukana kirkossa. Kuvani Jumalasta on lämmin ja lempeä. Tämä on mielestäni tärkein perintö isovanhemmiltani. Paluu kirkkoon oli sikäli helppoa, että perheeni oli täällä jo valmiina, eli palasin kotiin. Veljeni Jyri ja isä Jorma opastivat minut hyvin nopeasti palveluksien maailmaan, jolloin urani ponomarina varsinaisesti alkoi. Toisaalla isäni Antero kysyi, että tulisitko apulaisisännöitsijäksi, availet ovia ja jotain sellaista helppoa. No helposta en osaa sanoa, mutta jokin tässä vetää puoleensa.

Sitten aloin lukemaan kirkossa. Se oli valtava askel. Aluksi meinasin pyörtyä jännityksestä, kun ihmisten edessä luin ikiaikaisia tekstejä. Se oli jotain mitä en ikinä olisi voinut kuvitella tekeväni. Kristus sanookin: ”jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua”.

Uudet haasteet odottavat, mutta kuitenkin ne ovat samoja, vaikka muoto muuttuu. Diakonin keskeinen tehtävä on palvella kirkkoa. Siis samaa kuin tähänkin asti, mutta vastuu kasvaa. Tietoisuus siitä, että jo apostolit asettivat itselleen seuraajia, ja se sama jatkumo on tänään täällä läsnä, saa mieleni nöyräksi. Olen hyvin hämmennyksissä siitä, kuinka suuri vastuu minulle uskotaan. Tulevaisuus pelottaa, mutta kuitenkin olen luottavainen, koska Kristus lupasi: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”.

Isä esipaimen, seurakuntalaiset, ystävät.

Haluankin nyt kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet minua matkallani kirkossa ja kasvattaneet minut rakkaan kirkkomme yhteyteen. Ja toivon tukeanne vielä tulevaisuudessakin, koska nyt sitä todella tarvitaan. Toivonkin kaikkien teidän esirukouksia.

Kiitos isä esipaimen luottamuksestanne minua kohtaan. Luulen ymmärtäväni kuinka suuren ja vastuullisen tehtävän edessä olen. Vajaavaisuuksistani huolimatta lupaan kuitenkin yrittää parhaani diakonin tehtävässäni, jotta yhteisömme säilyisi elinvoimaisena ja traditio jatkuisi.