Työ kristittyjen yhteyden ja Kristuksen kirkon ykseyden puolesta perustuu Jeesuksen rukoukseen: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21)

Ekumenia tulee kreikankielen sanasta oikoumene ja tarkoittaa koko asuttua maailmaa. Ekumeeninen liike on kristillisen kirkon historiassa melko nuori ilmiö. Se on kristillisiin kirkkoihin ja yhteisöihin kuuluvien kristittyjen yhteinen liike, joka syntyi 1800- ja 1900 -lukujen vaihteessa.

Ekumenian tavoitteena on hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen. Kristittyjen yhteys on sekä uskon että elämän yhteyttä.

SUOMEN EKUMEENINEN NEUVOSTO

Suomen ortodoksinen kirkko on Suomen Ekumeenisen Neuvoston (SEN) jäsen. Vuonna 1917 perustettu Suomen Ekumeeninen Neuvosto on Suomessa toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöjärjestö. Se on yksi maailman vanhimmista kansallisista ekumeenisista neuvostoista.

Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni toimii hallituksen varapuheenjohtajana kaudella 2022-2024 (varalla ylidiakoni Juha Lampinen). Hallituksen jäsenistössä Suomen ortodoksiseta kirkkoa edustaa YTT Minna Rasku (varajäsen Annakaisa Onatsu).

Suomen Ekumeenisessa Neuvostossa toimii seitsemän jaostoa, jotka toimivat ekumenian ydinalueilla. Suomen ortodoksinen kirkko on edustettuna kaikissa jaostoissa kuluvalla toimikaudella (2023–2025).

Kasvatusasioiden jaostossa kirkkoa edustavat TM, uskonnonopettaja Johanna Miettinen ja TM Sirpa Okulov (varapuheenjohtaja), nuorisojaostossa TM, pastori Harri Linna ja teol. yo Dard Meer varapuheenjohtaja), paikallisekumenian jaostossa TM, kirkkoherra Kaarlo Saarento, teologisen ja opillisen keskustelun jaostossa TM Karoliina Maria Schauman ja TM, pastori Marko Mäkinen, ruotsinkielisessä jaostossa ylidiakoni Andreas Salminen, yhdenvertaisuusjaostossa TM, rovasti Ioannis Lampropoulos ja yhteiskunnallisten kysymysten jaostossa VTT Markku Kivinen.

KANSAINVÄLINEN EKUMENIA

Suomen ortodoksinen kirkko on edustettuna myös kansainvälisen ekumenian kentällä. TM Maria Mountraki on kuluvalla toimikaudella Kirkkojen maailmanneuvoston (KMN) keskuskomitean jäsen. Keskuskomitean nuorisoneuvonantajana toimii Siiri Klubb. Faith & Order  komission jäsenenä toimii TT Jelisei Heikkilä, World Mission and Evangelism -komission jäsenenä TM Riina Nguyen.

Suomen ortodoksinen kirkko on sitoutunut noudattamaan ekumenian hyviä tapoja.