Mikä on ortodoksinen kirkko?

Ortodoksisen kirkon perusta on usko Kristuksen ylösnousemiseen.

Mikä on ortodoksinen kirkko?

Ortodoksisen kirkon perusta on usko Kristuksen ylösnousemiseen. Hänen opetuslapsensa, joita kirkko kutsuu apostoleiksi, julistivat kaikille ilosanomaa ylösnousseesta Vapahtajasta. Kirkko on saanut alkunsa heidän todistuksestaan. 

Sana ortodoksinen tulee kreikan kielestä. Se merkitsee kirjaimellisesti ”oikein ylistävää”. Nimellään ortodoksinen kirkko korostaa sitä, että se on säilyttänyt alkukirkon apostolisen uskon.

Kirkon syntymähetkenä pidetään ensimmäistä helluntaita, jolloin yhdessä rukoilemaan kokoontuneiden apostolien ylle vuodatettiin Pyhä Henki.

Ortodoksisen kirkon usko on ilmaistu Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325 laaditussa ja Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 381 täydennetyssä nikealais-konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa:

Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.

Uskon yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Uskon Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.

Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon. Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi, odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää. Aamen.

Vuosien 325 ja 787 välisenä aikana kirkko määritteli seitsemässä kirkolliskokouksessa ne perusperiaatteet, joiden varassa sekä katolinen että ortodoksinen kirkko tänäkin päivänä elävät.

Seuraavina vuosisatoina kirkon itä- ja länsiosat alkoivat kuitenkin monista eri syistä kehittyä opillisesti eri suuntiin. Lopulta nämä erot muodostuivat pysyviksi ja kirkko jakaantui 1200-luvun lopulla. Länteen muodostui roomalaiskatolinen kirkko ja itään jäi ortodoksinen kirkko.

Roomalaiskatolisen kirkon keskus on edelleen Rooman patriarkaatti, jota johtaa paavi. 

Idän kirkkoon kuului kirkkojen jakaantuessa neljä patriarkaattia: Konstantinopoli, Aleksandria, Antiokia ja Jerusalem. Seuraavina vuosisatoina ortodoksinen usko levisi monille uusille alueille. Jo mainittujen patriarkaattien rinnalle syntyi ajan mittaan uusia patriarkaatteja ja itsenäisiä eli autokefalisia ortodoksisia kirkkoja. Jo mainittujen vanhojen patriarkaattien lisäksi on nykyisin olemassa viisi muuta patriarkaattia (Moskovan patriarkaatti, Serbian patriarkaatti, Romanian patriarkaatti, Bulgarian patriarkaatti ja Georgian patriarkaatti) sekä viisi itsenäistä ortodoksista kirkkoa (Kyproksen kirkko, Kreikan kirkko, Puolan kirkko, Albanian kirkko sekä Tsekin ja Slovakian kirkko).

Konstantinopolin patriarkaatilla – jonka alaisuuteen Suomenkin ortodoksinen kirkko autonomisena kirkkona kuuluu – on yhä kunnia-asema ensimmäisenä ortodoksisena patriarkaattina. Sen keskuspaikka on Istanbulissa, joka on Konstantinopolin nykyinen nimi. Patriarkaatin nykyinen päämies, ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I on järjestyksessä 270:s Konstantinopolin patriarkka.

Nykyisin ortodoksiseen kirkkoon kuuluu maailmassa yhteensä noin 270 miljoonaa ihmistä.