Aika mennä eteenpäin
Aloitetaan fysiikan tosiseikasta: aika kuluu vuoristossa nopeammin kuin merenpinnan tasolla. Ero on vähäinen, mutta se voidaan mitata tarkkuuskellolla. Tarkkuuskellolla mitatessa käkikello siis kukahtaa alangolla harvemmin. Ajan kulun voimme tosin ilman tarkkuuskelloakin havaita vaikkapa hypistellessämme vanhoja Ortodoksiviestejä. Lehden jumalanpalvelusten kalenteriosiota silmäillessämme huomaamme, missä olemme olleet mukana ja minkä jättäneet tekemättä. Mihin osallistuimme ja mihin emme syystä tai toisesta tulleet lähteneeksi.
Moni muistaa nykyisten tehokalenterien edeltäjän, keltakantisen kansanalmanakan. Siihen ei merkitty niinkään tulevaa, vaan jo tapahtunutta. Kuka kuoli, kuka syntyi, millainen oli sää. Kansanalmanakka, joka sittemmin nimettiin Yliopiston almanakaksi, kertoo myös monien meistä riippumattomien tulevien ilmiöiden päivämäärät, kuten kirkkovuoden juhlat.
Almanakat, kansan ja yliopiston, alkavat vuosittain alkusivulle sijoitetulla pyyntörukouksella. Teksti on aina sama ja se viittaa johonkin, joka ei tunnu olevan meidän vallassamme, vaikka niin tahtoisimmekin. Sen kannessa sanotaan: ”Anna, oi Jeesus, rauha ja menestys!”
Entä mitä voisimme toivottaa tänä vuonna 71 vuotta täyttävälle Ortodoksiviestille? Ortodokseina olemme tottuneet pyytämään siunausta ja pitkää ikää. Muistan hyvin, kun Ortodoksiviesti ilmestyi vielä nimellä Uskon Viesti. Vuonna 1991 lukijoiden ehdotuksesta uudeksi nimeksi valikoitui nykyinen.
Kiireinen uraihminen mittaa menestystä lähinnä rahassa ja vallassa. Jumalan silmissä menestys on kuitenkin jotain muuta kuin ulkonaista onnea tai korkeita valta-asemia. Kukaan ei ole hänen silmissään toista arvokkaampi. Meidän ei ole välttämätöntä nähdä menestystämme, tekojemme hedelmiä. Kaikki nämä ovat Isämme ansioita ja asioita. Ihminen ei tule Jumalan kuvaksi onnistuessaan, saadessaan valtaa ja menestystä tai rikkautta ja tietoa, vaan kulkemalla tien, jonka Kristus on kulkenut. Koen, että tästä tiestä ja sen moninaisista pikkupoluista on Ortodoksiviesti edeltäjineen muistuttanut meitä kirjoituksillaan ja kuvituksillaan jo 1950-luvulta lähtien.
Kirkkomme on vastikään siirtynyt kaikkia Suomen ortodokseja yhdistävään yhteen valtakunnalliseen lehteen, joka jaetaan noin 42 000 talouteen. Seurakunnat Helsingin hiippakunnassa pysyvät uuden lehden kehityksessä mukana ja sen hiippakuntaliitteistä jokainen löytää edelleen tärkeät jumalanpalvelusten kalenteritiedot.
Olen itse saanut olla henkilökohtaisesti vaikuttamassa monen kirkkomme aiemman lehden sisältöön ja kehitykseen. Ymmärrän tästäkin syystä, että uuteen asiaan kuuluu aina rahtunen epävarmuutta. Onhan tulevaisuus itsessään epävarmuutta, toiveita ja levottomuutta – mutta myös avoin mahdollisuus. Voimme elää sitä kohti ja muokata sitä, koska sitä ei vielä ole olemassa. Kaikki on yhä mahdollista.
Juuri tämä on jokaisessa historiikissa tärkeintä. Tärkeintä ei ole niinkään nopeus, jolla aika ja avautuvat mahdollisuudet etenevät, vaan suhtautumisemme niihin. Tunnemme ne sisäisesti arvoituksena, tulevaisuutta koskevana levottomuutena. Aika on lopulta tapamme sijoittaa itsemme muuttuvien asioiden yhteyteen.
Haluankin kiittää kaikkia Ortodoksiviestin tekijöitä – nykyisiä, entisiä ja edesmenneitä – menneistä vuosista. Älkäämme silti nytkään muistelko lehteä vain menneenä asiana. Se on toiminut lukijoille – joillekin ehkä ainoana – siteenä ja muistutuksena omasta traditiostamme. Jo tämä on itsessään mittaamattoman arvokas asia. Tästä kiitän. Kun pyydämme nyt Jumalan siunausta, pitkää ikää, rauhaa, menestystä, ja kaikkea hyvää, jätämme viime kädessä tulevaisuutemme Herramme haltuun. Hän itse siunaa meidät, jokaisessa vuodenvaihteessa, koko elämämme ajan, nyt ja aina.
Ortodoksiviesti 5/21
