Olet täällä

Johannes Karhapään elämä: "Vihan uhrista sovinnon symboliksi"

Kuolema ja ylösnousemus ovat erottamia. Kristillisen uskon keskeinen sanoma on se, että kuolema sai alkunsa ihmisestä ja myös kuoleman voittajaksi tarvittiin ihminen. Tämä toteutuu myös toisinpäin: "Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty" (1. Kor. 15.16).

Ortodoksinen kirkko korostaa, että paras todistus Jumalihmisen ylösnousemuksesta ovat kirkkauden teot. Näitä kirkkauden tekoja ovat kristityt kutsuttuja jatkamaan. Kirkkauden tekojen tekijät joutuvat usein kokemaan tämän Jeesuksen ennustamana kohtalon: "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa" (Matt. 5:11).

Pääsiäisen aikoihin 90 vuotta sitten kuollut Johannes Karhapää oli profeetta omalla maallaan. Kansalaissodan myllerryksessä hän sai kokea omakohtaisesti profeettojen kohtalon, valheet ja vainoamisen.

Karhapään tapauksessa on olennaista muistaa hänen kohtalonsa viholliskuvien kohteena. Viholliskuvat liittyvät Raamatussa läheisesti syyttämiseen ja luovuuden tukahduttamiseen.

Mitä pitemmälle Karhapään syyttäjät menivät, sitä yksinäisemmäksi Johannes jäi ristintiellään.

Karhapään kohtalo, kuolema ja muisto liittyvät ortodoksisen kirkon itseymmärryksessä kollektiivisen katumuksen tärkeyteen. Syyllisyys, katumus, sovinto ja ylösnousemus ovat kaikki ortodoksisessa kirkossa yhteen kuuluvia asioita.

Nyt vuosien jälkeen me kaikki tarvitsemme Johannes Karhapään muiston vaalimista. Karhapään surmaajat tarvitsevat syyllisyydestä vapautumista ja Johanneksen yksin jättäneille lohtua tuo usko anteeksiantamuksesta.

Kaikille muille Johannes Karhapään muisto olkoon tarina miehestä, joka kuoli vihan uhrina mutta nousi sovinnon symboliksi.

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi