Juhlat ovat ohi
Ruokaan ja ekologisuuteen liittyvät ajankohtaiset eettiset ilmiöt kiinnostavat maailmalla laajaa yleisöä. Ruoan tuotanto, valmistus, jakelu ja vaihtokauppa tulisi pitää Maan ekosysteemien ja niiden uusiutumisen rajoissa, jotta elämää kyettäisiin ylläpitämään tulevia sukupolvia varten. Eräs Amerikan alkuperäiskansan sananlasku sanookin osuvasti: ”emme peri maata esi-isiltämme, vaan lainaamme sitä tulevilta sukupolvilta.”
Lokakuussa juhlistettiin Maailman ruokapäivää, jonka teema oli ”terveet ruokavaliot nälättömässä maailmassa.” Juhlistammeko me sitä vai jääkö juhlapäivä vain pohdintojemme tasolle? Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön tuoreen arvion valossa noin kaksi miljardia ihmistä kärsii välittömästä nälästä tai ruoan saannin epävarmuudesta. Se on joka neljäs ihminen.
Länsimaisessa kulttuuripiirissä kiinnostus ruoan (yli)kulutukseen näkyy esimerkiksi gastronomian ja keittokirjojen suosiossa sekä ravintolakulttuurin kukoistuksessa. Runsauden ja nälän rinnakkaiselo on ristiriita, joka ei selity ruoan puutteella. Maailmassa olisi ruokaa kaikille, mutta ruokaa pitäisi olla aina myös oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nälkää on myös siellä, missä ruokaa riittää. Ongelmaa ei siis ratkaista tuotannon tehostamisella.
Köyhyys on suoraan yhteydessä siihen, millainen pääsy ihmisillä on ruokaan – ja millaiseen ruokaan. Nälkärajalla elävä ei itse voi juurikaan valita mitä syö. Varattomat ovat myös hyvin haavoittuvaisia hintaheilahteluille. Siksi leipämellakat ovat yhä tätä päivää.
Elintarviketurva ja ilmaston lämpeneminen kulkevat käsi kädessä. Haavoittuvaisimpia ovat juuri heikoimmassa asemassa olevat. Ongelma on siinä, että käytöksemme muuttaminen vaatii sen tunnustamista, että myös me ihmiset olemme ongelmien lähde.
Olemme äärimmäisen riippuvaisia toisistamme. Kaikki liittyy kaikkeen. Kristittyinä meille on annettu tehtäväksi vaalia ja varjella luontoa. Nyt yhteinen kotimme on kriisissä ja tämä tehtävä on kypsynyt koskettamaan yhtä lailla kaikkia ihmisiä.
Siinä onnistuminen on ihmiskunnan kohtalonkysymys.
Tässä meidän on annettava tunnustusta Greta Thunbergille, joka nuoresta iästään – ja monien aikuisten ivailuista huolimatta – pohtii sukupolvensa suurta kysymystä: miten suunnitella tulevaisuutta, kun sitä värittää ekologinen katastrofi? Jokainen meistä haluaa lopulta ilmaista itseään, elää maailmassa. Ilmastonmuutoksesta puhuessaan Thunberg tulee muistuttaneeksi meitä myös niistä, joilla ei ole tilaa tämän maailman ruokapöydissä.
Ruokapöydän osallisuuden kulttuuriin kuuluu tietoisuus juhlien lunnaista. Idän kristillisessä perinteessä tämä näkyy kieltäytymisen eetoksena. Yksi sen tavoitteista on vapaus.
Jokainen riippuvuuksien kanssa tasapainoileva tietää, kuinka vaikeaksi päivittäinen elämä muuttuu, kun sitä hallitsevat pakkomielteet. Siksi kirkkovuodenkin suuria juhlia edeltää paasto – juhlan vastakohta.
Jos me ylensyöntiin tottuneet emme opi luopumaan jatkuvasta juhlinnasta, juhlien loppulasku on karmea ja seuraukset hirvittävät sekä meille että tuleville sukupolville.
Karjalainen, 29.12.2019
