Kaikki nuoret tarvitsevat turvaa
Nuorten hyvinvoinnista puhutaan Suomessa paljon. Vaikka esiin nostetaan myös menestystarinoita, niin useimmiten fokus on hyvinvoinnin puutteessa. Asiantuntijat pohtivat esimerkiksi sitä, miten lapset ja nuoret oireilevat, mistä ongelmat johtuvat sekä paljonko oireilu nyt ja tulevaisuudessa maksaa.
Tutkimustieto osoittaa, että heikon itsetunnon omaavalla nuorella on tavallista suurempi taipumus kanavoida oireilunsa muihin. He ovat joutuneet elämään turvattomuudessa eivätkä ole saaneet kokea välittävää hoivaa. Lähes kaikkien väkivaltaan sortuneiden rikostentekijöiden taustalta löytyy rikkonainen ja turvaton lapsuudenkoti. Aikuisina epävarmuudessaan ja -luuloisuudessaan he turvautuvat helposti väkivaltaan. Siihen ainoaan selviytymiskeinoon, minkä he ovat kasvuympäristöstään sisäistäneet.
Psykohistorioitsijana tunnettu Juha Siltala on eräässä kirjassaan todennut kulttuuritutkija Kirby Farellinosuvin sanoin, että ”huoli lapsista nousee historiassa esiin aina, kun aikuisuus on kriisissä työmarkkinoilla tai taantuviksi itsensä kokevissa kulttuureissa. Lapset edustavat tulevaisuutta ja siten toivoa, ja koska jokainen on kerran ollut lapsi, lapsissa on helppo pelastaa omaa itseään”.
Olemme kenties parhaillaan keskellä tällaista aikaa. Koronaepidemia on verottanut monien perheiden taloudellista ja erityisesti henkistä kantokykyä. Entistä useammat ovat syrjäytymisvaarassa normaalielämän turvallisten rakenteiden horjuessa.
Näiden ikävien uutisten keskellä on hyvä tiedostaa, että havaituille ongelmille on tehtävissä paljonkin. Esimerkiksi 80-luvun alkupuolella Suomi oli Euroopan ensimmäisiä maita, joissa aloitettiin rikosten ja vähäisten riitojen sovittelukokeilu. Tarve tälle syntyi kriminaalipolitiikkamme vaihtoehdottomuudesta: nuorille rikoksentekijöille ei oltu kehitetty vaihtoehtoisia seuraamuksia samassa määrin kuin muualla Euroopassa. Vantaalla, jossa sovittelukokeilu aloitettiin, malli tuotti odottamattoman myönteisiä tuloksia. Nyt Vantaalla otetaan jo uusia askeleita: siellä ollaan aloittamassa perheterapiakokeilua vakavilla rikoksillaoireilevien nuorten auttamiseksi.
Yhteiskunnan ei tule tyytyä ratkaisemaan ongelmia sitä mukaa kun niitä syntyy. Paljon on tehtävissä jo ennen pahoinvoinnin muuttumista väkivallaksi. Meidän on kyettävä paikkaamaan nuorten turvaverkostoja siellä, missä niistä uhkaa pudota läpi. Niin kirkon kuin koko yhteiskunnankin tulisi luoda matalan kynnyksen foorumeita, joissa turvattomilla nuorilla on mahdollisuus saada korjaavia kokemuksia. Jokainen nuori ansaitsee kuulla, että häntä arvostetaan ja hänestä välitetään. Lisäksi meidän tulee kyetä seisomaan sanojemme takana.
Työmaa on haastava, mutta yhdessä voimme saada paljon aikaan. Emme ajattele esimerkiksi kirkossamme, että nuoret ovat kirkkomme tulevaisuus: he ovat sen tätä päivää. Olemme heidän tukenaan nyt, juuri tänään. Pyrimme olemaan tavoitettavissa, kun nuori meitä tarvitsee.
Voimme varmasti kaikki pyrkiä samaan. Kuka tahansa meistä voi olla se hyväksyvä aikuinen, jonka rakentavat sanat ja hyväksyvä katse kannattelevat nuorta, omaa tietään etsivää ihmistä.
Karjalainen, huhtikuu 2021
