Maailman kirkastaminen on alkanut
Maailma näyttäytyy ihmisille sekä samana että erilaisena. Asiat, jotka näyttäytyvät kaikille samoina, muodostavat kestävän perustan yhteisöjen elämälle. Kokemisen erot erottavat puolestaan yksilöt toisistaan ja johtavat usein väittelyihin siitä, miten asioita tulisi hoitaa. Näiden virkkeiden arvon voi myös perustellusti kyseenalaistaa. Edes Jumala tai hänen kehotuksensa eivät ole ihmiskunnan historiassa säästyneet kyseenalaistuksilta. Kun orjuutettu ja vainottu kansa huusi auttajaa, Mooses haastoi Jumalan vielä silloinkin kysymällä ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?”
”Mikä minä olen?” -ilmaus nousee esiin myös elokuun alussa vietettävässä Kristuksen kirkastumisen juhlassa. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” kyseli Jeesus opetuslapsiltaan ennen Taaborin vuorelle nousemistaan. Tämähän on meitä jokaista koskeva identiteettikysymys.
Kristuksen matkan määränpää oli Jerusalem. Siellä odottivat kärsimys ja kuolema ristinpuulla. Sitä ennen opetuslapsia oli valmistettava tuleviin tapahtumiin. Kuultuaan tulevasta Pietari veti Kristuksen syrjään ojentaakseen häntä: ”Ei ikinä! Sinulle ei saa käydä niin”. Jeesuksen reaktio oli puolestaan voimakas: ”Sinun kuuluu seurata minua, Saatana! Olet minulle vahingoksi, koska ajattelet asiaa ihmisten etkä Jumalan näkökulmasta”.
Kuka minä olen? Mikä on Jumalan ääni, mikä vihollisen? Mitä tietä on seurattava? Tähän repivään sisäiseen ristiriitaan Jeesus lähti hakemaan vastausta ja selvyyttä kirkkauden vuorelta. Mukaansa hän otti kolme rakkainta opetuslastaan. Vuorella taivas itse vahvisti sen vastauksen, jonka Pietari oli hetkeä aiemmin antanut Kesareassa: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”. Vastauksen leveyttä, pituutta, korkeutta ja syvyyttä Pietari tuskin oli vielä käsittänyt. Nimenomaan tuolla pyhällä vuorella hän saa kokea, että hänen vastauksellaan on paljon suurempi painoarvo kuin mitä hän itse aavisti. Tapahtuu teofania, Jumalan itsensä ilmoittaminen. Jumalan ainokainen Poika ilmestyy ”valona valosta”.
Kristuksen kirkkaus on niin valtava, että opetuslapset kaatuvat maahan kasvoilleen. Jumalan ilmestyminen on olemukseltaan hyvin dynaaminen tapahtuma. Se herättää jopa pelkoa ja kauhua.
Pysähtykäämme tähän hetkeksi. Ajatelkaa, jos Jeesus olisikin nyt kysynyt opetuslapsiltaan ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Hän olisi kuullut Pietarilta jälleen saman vastauksen. Mutta kuinka loputtomasta syvyydestä nuo sanat olisivatkaan kummunneet ja millä pyhällä pelolla ne olisikaan lausuttu! Tässä näemme, että samoilla Jumalaa koskevilla sanoilla voi olla vastakkaiset sisällöt riippuen siitä, sanooko ne uskontunnustuksen opetellut henkilö vai joku, joka on todella kohdannut tosi Jumalan kasvoista kasvoihin.
Juuri nuo kolme opetuslasta laskeutuvat yhdessä Kristuksen kanssa vuorelta ja tulevat hetken päästä hänen kuolemantuskansa todistajiksi Getsemanessa. Jumalan suurta viisautta ja salaisuutta on toimia niin, että hän antaa meille jo tien alussa esimakua perille saapumisen tunteesta. Se on hänen tapansa osoittaa meille tie. Tullessamme osallisiksi kirkastusvuorikokemuksesta emme ole itse asiassa vielä perillä. Kirkastusvuoren todellinen keskusteluaihe on kärsimys ja kuolema ja meidän on astuttava toisellekin vuorelle – Golgatan vuorelle.
Kirkastumisen juhlapäivänä emme tahdo kuitenkaan keskittyä yksinomaan kärsimykseen. Yhtykäämme 600-luvulla vaikuttaneen pyhän Anastasios Siinailaisen innokkaaseen ylistyslauluun: ”Profeetat olivat ihmeissään, opetuslapset pyörtyivät, luomakunta iloitsi saadessaan tietää siirtymisestä katoavaisuudesta katoamattomuuteen, vuori täyttyi ilosta, maan piiri vapisi ilosta, kylät lauloivat ylistyslauluja, kansakunnat virtasivat paikalle, kansat olivat ylpeitä, meret lauloivat hymnejä, virrat osoittivat suosiotaan, Nasaret riemuitsi, Babylonia lauloi ylistyslaulua, Naftali vietti juhlaa, kukkulat hyppivät, erämaat kukkivat, tiet auttoivat kulkijoita eteenpäin ja ilo yhdisti kaiken”.
Aamun koitto, kesäkuu 2021
