Olet täällä

Suomen ortodoksisen kirkon piispojen paimenkirje

Suomen ortodoksinen kirkko tuomitsee ehdottomasti Venäjän federaation sotatoimet Ukrainassa. Mitään oikeutusta sotaan ei ole. Ukrainan kansaa on tuettava kaikin keinoin: sekä taloudellisesti keräyksien kautta että hengellisesti rukousten myötä. Kirkkomme järjestön Filantropia ry:n kriisiavun kautta on mahdollisuus auttaa ukrainalaisia. Kirkossamme valmistaudutaan myös mahdollisten pakolaisten auttamiseen ja tukemiseen.

Vetoamme myös Moskovan patriarkaatin piispoihin ja pappeihin rauhan edistämiseksi.

Ajatuksemme ovatkin tänä vaikeana hetkenä Ukrainan kansan puolella, joka nyt pakenee sodan kauhuja lähinnä naapurimaiden alueelle. Viattomat ovat aina sodan suurimmat uhrit, ja erityisesti lasten kohtalo hirvittää.

Myös meidän tulee täällä pyrkiä rauhan tahtoon ja sopuun. Toivomme, ettei Venäjän kansaa syyllistettäisi tässä tilanteessa ja ettemme lietsoisi eripuraa Suomessa asuvien seurakuntalaisten kesken. Jokainen seurakuntalainen on meille yhtä lailla rakas ja kallisarvoinen etnisestä taustasta riippumatta. 

Kehotamme kaikkia muistamaan kärsiviä rukouksissa, ja papistoa toimittamaan rukouspalveluksia rauhan puolesta. Kantakaamme rukouksia yhdessä!

Sodan mahdollinen laajentuminenkin huolettaa monia. Maamme johdon mukaan tällä hetkellä ei ole näköpiirissä sotilaallisen uhan kohdistumista maahamme. Tietenkin kannamme kirkkona rukouksia Kolmiyhteiselle Jumalalle, että saisimme jatkossakin elää ”rauhallista ja hiljaista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti” (1. Tim. 2:2).

”Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.” (Room. 14:19)

Siunaten,

+ KP Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo

+ KP Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni

+ KP Oulun metropoliitta Elia

+ KS Haminan piispa Sergei

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi