Tervehdys Ortodoksinen opettaja -lehteen
Olemme syyskuussa aloittaneet kirkkovuoden ja samalla uuden lukuvuoden. Sen mittainen aika on hyvin huomattava osa ihmisen elämää ja sen aikana voi tapahtua paljon. Siksi aloitimme sen rukouksin.
Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa ja sen toteuttaman silmittömän väkivallan seurauksena on Suomeen paennut merkittävä määrä ukrainalaisia, lähtökohtaisesti ortodoksisen kirkon jäseniä. Tulijoiden joukossa on paljon lapsia ja nuoria, jotka ovat jatkaneet koulukäyntiään täällä. Toivon, että moni on ohjattu myös ortodoksisen uskonnon tunneille.
Omaa uskontoa voi verrata äidinkieleen. Yleinen kielitiede ei anna riittäviä valmiuksia suomen kielen osaamiseen. Oman uskonnon kohdalla toimii sama logiikka. Ennen kaikkea uskonnonopetus on rauhantyötä ja satsaus tulevaisuuteen.
Pakolais- sekä maahanmuuttajataustaisten lasten koulutus ei ole väliaikainen toimintamuoto, vaan pysyvien uusien toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksien luomista. He muuttavat yhteiskuntaamme itsensä näköiseksi. Kaupunkimme kasvavat monikielisiksi ja erilaisiksi. Tässä tehtävässä kouluilla on erityisen tärkeä rooli.
Lopulta paras opettaja lapselle on vanhempien oma esimerkki. Kirkkoisä Johannes Krysostomos neuvookin vanhempia rukoilemaan joka aamu ja ilta yhdessä lastensa kanssa – mieluiten kotialttarin edessä. Harmikseni olen jo monen vuoden ajan havainnut, että monilta vanhemmilta on katkennut elävä yhteys seurakuntaan. Syitä löytyy monia: on osaamisen ja tiedon puutetta, jumalanpalveluksissa ei käydä aktiivisesti tai kirkollinen tapakulttuuri ei ole siirtynyt kotona sukupolvelta toiselle.
Kirkko joutuu toistuvasti kilpailemaan monenlaisen muun vapaa-ajan tarjonnan kanssa. Tämä haaste näkyy varmasti myös koululuokissa. Siksi kannustan jokaista uskonnonopettajaa mahdollisuuksien rajoissa tukemaan myös vanhempia näiden uskontokasvatustehtävässä ja muistuttamaan kotiseurakunnan läsnäolosta.
Lopulta kirkko muuttaa ihmistä niin, että hän ajattelee, toimii, työskentelee ja kehittyy Kristuksen antaman esikuvan mukaisesti. Mitä enemmän ihminen hyväksyy elämässään kirkon tarjoamaa ravintoa, sitä enemmän hän kypsyy ihmisenä ja myös suomalaisen monimuotoisen kulttuurin jäsenenä. Hän menestyy kaikenlaisten haasteiden keskellä eläen vahvan identiteettinsä voimalla.
Näillä sanoilla toivotan kaikille nykyisille ortodoksisille opettajille ja tämän lehden lukijoille armoa, elämää, rauhaa, terveyttä ja monia armorikkaita vuosia.
Leo
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa
