Toivo karkuteillä?
Länsimaisen kirjallisuuden ensimmäinen opetusrunoteos, Hesiodoksen Työt ja päivät on kreikkalaisen mytologian eräitä mielenkiintoisimpia tuotoksia. Se on maanläheinen teos, joka kuvaa hyvin arkipäiväisiä aiheita. Siinä kerrotaan varmasti meille jokaiselle hyvin tunnettu tarina juonesta, jossa kaikki kuviteltavissa olevat vaivat ja vitsaukset teljetään erityiseen rasiaan ja uskotaan uteliaan nuoren naisen Pandoran haltuun. Kuten muistamme, Pandora ei kykene hillitsemään uteliaisuuttaan, vaan avaa lippaan. Ja niin lippaaseen teljetyt kamaluudet purkautuvat ulos ihmiskunnan vaivoiksi: sota, nälkä, taudit, kurjuus, kuolema. Lippaan pohjalle jää elpis, toivo. Kansi kuitenkin ehditään sulkea ennen sen karkaamista.
Purkitetun toivon tapahtumasarjaa ei tämän enempää runoelmassa selitetä. Se on saanut myytintulkitsijat pysähtymään hetkeksi tapahtuman äärelle. Oliko toivo kenties jäänyt ruukkuun vangiksi, ihmisten tavoittamattomiin? Vai oliko se kannen sulkemisen seurauksena saatu kiinni ja oli nyt meidän käytettävissämme? Mitä ylipäätään ymmärrämme ”toivon” tarkoittavan? Onko se siunaus vaiko kirous, vitsauksista kamalin – jotain, jonka tarkoituksena oli piinata siihen sokeasti nojautuvia?
Ratkaisevaa toivossa on se, onko sillä kiinnekohtaa, johon sen voi sitoa. Vanhuksen, sairaan tai kuolevan ihmisen toivoa vahvistaa, jos vierellä on toinen ihminen. Läheisen käsi, josta voi pitää kiinni, on vahvempi turva kuin oma yksinäinen käsi, tai vuoteen kaide. Toivoa on oltava silloinkin, vaikka sisäinen pessimisti ja optimisti taistelevat meissä. Pahoin kuitenkin pelkään, että keskellä nykyistä maailmanmenoa ensiksi mainitulla näyttää olevan enemmän perusteluja puolellaan. Claes Anderssonin esimerkin kautta kulkeakseni ”toivo ja epätoivo asuvat samassa ruumiissa.”
Tämä kaksoisside piirtyi tänä syksynä esiin Helsingin yliopiston lehden ajankohtaisessa artikkelissa, jossa esiteltiin sosiaalipsykologian lehtorin Beata Segercrantzin tutkimusta teknologioiden käyttöönotosta vanhustenhuollossa. Kirjoituksessa todettiin, kuinka toisaalta hoitajat toivovat nykyaikaisuuden helpottavan raskaalla alalla tehtävää työtä. Näin aikaa saataisiin vapautetuksi keskusteluille ja läsnäololle vanhusten kanssa. Perustuuhan hyvä hoito ja hoiva hyvälle vuorovaikutukselle. Toisaalta myös todettiin erään fysioterapeutin toivottomuus, kun hän joutui salaamaan todellisia näkemyksiään ikäihmisten aktivoimisesta pelikonsolien liikuntapeleillä.
Hyppy hoivan vastaanottajasta tekniikan käyttäjän rooliin on iso, sillä siinä missä hoiva perustuu koskettamiseen ja elävään läsnäoloon, Minä-Sinä-suhteeseen, niin tekniikka edustaa aina Minä-Se-suhdetta. Tekninen laite – olkoot se kuinka kehittynyt tahansa – ei voi koskaan olla hoivaa tuottava tekijä, vaan se on aina pelkästään väline.
Pessimisti minussa aika-ajoin ajattelee elpiksen karanneen lippaastaan tavoittamattomiin. Sen verran ahnaasti panemme toivomme ”uuden toivon” löytämiseen teknologiasta sen sijaan, että kehitystyötä ohjaisi lähimmäiskeskeisyys, toinen ihminen.
Vaikka muinaisessa kreikkalaisessa kokemuksessa toivo näyttäytyy ihmisen eräänä mahdollisena – jopa kyseenalaisenakin – suhteena maailmaan, sementoituu kristillinen toivon käsitys Kristukseen ei ainoastaan tämän, vaan myös tulevan elämän ajaksi. Tämä ”elävä toivo” muistutti minua jälleen olemassaolostaan hoivakoti Helenan kirkon juhlassa syyskuussa. Kaunis ja kodikas kirkko, joka vihittiin vuonna 1914 vanhainkodin asukkaita varten, on pyhitetty Pistikselle (uskolle), Elpikselle (toivolle) ja Agapelle (rakkaudelle) sekä heidän äidilleen Sofialle. Totesin, että toivo, elpis, on siellä nostettu absoluuttiseen, pyhitettyyn asemaansa, sillä rakennuksen keskuspaikkana toimii kirkko. Ja kirkkoon sijoitettu Raamattu on viime kädessä leipä, joka ruokkii nälkäisiä, ja juoma, joka ravitsee janoisia. Raamattu on siis uskon, toivon ja rakkauden kirja. Evankeliumi antaa paremman tulevaisuuden, vaikka todennäköisyydet ja laskelmat ennustaisivat kaikkea muuta. Omassa itsessäni saatan olla toisinaan pessimisti, mutta Jumalassa olen optimisti.
Ortodoksiviesti 6/19
