Arkkipiispa Leon tervehdys sovintosunnuntaina
Rakkauden ovi
Ihmisen kaipaus käy Jumalan luokse. Paratiisista karkotettu ihminen murehtii ja suree, kun rauha ja rakkaus ovat kadonneet. Alun perin ihminen luotiin iloitsemaan Jumalan edessä paratiisissa, rikkomattomassa yhteydessä Jumalan kanssa. Siinä missä lankeemuksen myötä yhteys Jumalaan särkyi ja ihminen tuli katoavaiseksi, Kristus taas on ihmiseksi tulemisellaan, kärsimyksellään ja ylösnousemisellaan avannut tien Jumalan yhteyteen. Pyhä Athanasios Suuri kirjoittaa, että Sana tuli ihmiseksi tuodakseen itsessään kuolemattomuuden, jonka ihminen oli kadottanut.
Sovintosunnuntaina kirkko muistaa ihmisen, Aadamin ja Eevan, paratiisista karkotusta. Kirkko tuo eteemme ihmisen todellisuuden: me olemme kaukana Jumalasta. Tarvitsemme Jumalan anteeksiantamusta, ja lähimmäistämmekin vastaan olemme rikkoneet. Meitä kutsutaan antamaan anteeksi, niin kuin Jumalakin antaa anteeksi meille.
Anteeksiantoon tarvitsemme voimaa ja ymmärrystä Jumalalta. Sanotaan, ettei rakkautta ole ilman nöyryyttä. Otanko vastaan anteeksiannon ja annanko itse anteeksi? Sovintosunnuntain ehtoopalveluksessa kaikki kirkossa läsnä olevat pyytävät anteeksi toisiltaan, mitä ovat tieten tai tietämättään toisiaan vastaan rikkoneet. Yhdessä aloitamme kulkemaan kohti Herran pääsiäistä, ylösnousemuksen ilon juhlaa, jolloin ”anteeksiantamus on noussut haudasta”, kuten pyhä Johannes Krysostomos julistaa. Anteeksi pyydettäessä lauletaankin pääsiäisveisuja!
Syvästi rakastettuna, Jumalan rakkauden varassa, voi rohkeasti ja hämmentymättä kohdata niin lähimmäisen kuin omatkin säröt ja kulmat. Kuljemmehan kohti ikuisuutta yhdessä! Jumalan ikuisen rakkauden mereen uppoaa hiekanjyvä, jos toinenkin, ja se peittää alleen isotkin järkäleet. Mikä on ihminen? Kuitenkin Luoja häntä muistaa. Vaikka syntimme olisivat suuriakin, järkäleitä eikä hiekanjyviä, on katumuksen ovi auki ja muutos mahdollinen. Se ovi on rakkauden ovi, pelastuksen tie. Jumala ottaa vastaan katumuksemme.
Jumalalta ei myöskään tarvitse piiloutua, kuten Aadam teki. Jumalahan kysyi luodultaan: Missä olet? Kristus etsii ihmistä, kolkuttaa hienotunteisesti ja väsymättä sydämemme ovella. Avaammeko me Vapahtajallemme, joka on nöyrä ja rakastava Herra? Sovintosunnuntain ehtoopalveluksen prokimenin psalminjakeen sanoilla kirkko rukoilee: ”lähesty minun sieluani ja lunasta se”.
Pyhä ja suuri paasto kutsuu meitä katumukseen, rukoukseen, lähimmäisen auttamiseen – kohti suurempaa vapautta synnistä ja sen seurauksista. Paastossa, pyhittämisen ajassa, Suuressa Pyhässä, konkreettisen tietyistä ruoka-aineista ja liiallisuudesta luopumisen kautta harjoittelemme luopumista ja kuuliaisuutta kristityn elämässämme yleensäkin. Suuren paaston aikana tarjoutuu erityinen mahdollisuus etsiä Jumalaa ja Jumalan tahtoa, ja korjata elämän suuntaa lähemmäksi Jumalaa – siirtää sivuun kaikkea sitä, mikä on esteenä Jumalan rakkaudelle. Pyrimme tähän, jotta Jumalan armo tulisi meidänkin ja meidän rukoustemme kautta lähelle niitä, joiden keskellä ja joiden kanssa elämme.
Tänään kirkoissa luetaan ensi kertaa paaston aikana pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous kumarruksineen. ”Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.” Tämänkin rukouksen kautta etsimme katumuksen ovea, etsimme rakkautta, joka on nöyrä ja kärsivällinen.
Aloittakaamme valoisin mielin paaston aika, sillä Jumalan ihmisrakkaus on loputon. Hän ei väsy rakastamaan!
